Torstaina 20. joulukuuta 2012

Olen tässä jo pitkän aikaa, monta kuukautta ihmetellyt, miksi Banjo vikisee ja inisee kovin mennessään rappusia alas, kun menemme kävelylle. "Höhlä, höhlä,..." se yhteen aikaan inisi, aina vain sama juttu. Oven avaamista odottaessaan se yleensä sanoo jotakin, mutta epäselvästi tyyliin "Etkö sinä yhtään ymmärrä minua?" tai "Etkö sinä tosiaankaan avaa ovea?". Pentuna se oppi puhumaan inisten epäselvästi äänenpainoin, rytmityksin ja joten kuten ääntäen, oppi juuri asunnon ulko-ovella ulos lähdettäessä. Nyt on alakerrassa koiranpentu, ollut jo muutaman kuukauden. Tässä joku päivä kuulin sen inisten sanovan omistajalleen: "Mennään ulos.", mihin omistaja: "Ei mennä.". Banjo on näköjään ininällään opettanut naapurin koiranpennun puhumaan, selvemmin kuin itse puhuu. Harmi vain, että nuo luontevasti syntyvät keskustelut ovat noita koirien ja omistajien tavallisia aiheita eikä mitään mielenkiintoista uutta sielunelämää. (Tällä seudulla näkyy olevan kovin vaarallista asua, hankala on koirattomilla ja sen, mitä itsekseen kulkee, joutuu varomaan!)

Itsenäisyyspäivänä torstaina 6.12.2012

Banjo katsoi telkku-uutisia, kun kirjallisuuden Finlandia-palkinnon saaja julkistettiin. Sen jälkeen se on ollut jotenkin erikoisen näköinen, ei ollenkaan oma tavallinen itsensä. Yht'äkkiä tajuan, että se näyttää ihan Finlandia-palkinnon saaneelta ruotsinkieliseltä kirjailijalta. "Miten upeaa olisi kirjoittaa kirja.", se haaveilee. Se kirjoittaisi tussilla muutamia yksittäisiä sivuja ja minä omistaja tulkkaisin jotakin, niin syntyisi vihkonen: koiran kirjoittama kirja! Banjolla on usein hienoja mielenkiintoisia ajatuksia, olisi varmaan lukemisen arvoinen kirja!