Tiistaina 12. joulukuuta 2017

Tässä Suomen itsenäisyysden satavuotisitsenäisyyspäivän alla oli tavallisesti lukemaani sanomalehteä Itä-Savoa tehty kai ulkomaalaisia lämpimämpien ilmastojen lukijoita ajatellen ja niin se oli lämpötaloudelle kamalan huono. Itsenäisyyspäivän ke 6.12.2017 lähetessä sain siitä kylmän ihon ja  kylmänsärkyjä, ja niin keskeytin sen tilauksen reiluksi viikoksi. Koirani ovat tottuneet lukemaan sitä, vaikkei joka päivä, levitän sen lattialle niille katseltavaksi.
Nyt oli vielä japaninpystykorvani Vaapukan eli Vompsun 10-vuotissyntymäpäivä marraskuun25, muttei sitä mitenkään juhlittu, kun iän myötä sillä niin kuin itsellänikin tuntuu jotenkin käyvän niin, ettei sovi juhlia, mutta lauloin sille kyllä Paljon onnea vaan. Mutta siitä jäi se olo, ettei se vielä ollut oppinut olemaan kymmenvuotias, kun itsenäisyyspäivä jo painoi päälle.
Vaapukka on kamalan paapomisharrastunut tätimäinen otus, lihavan vanhemman kovin paapovaisen sairaanhoitajatädin oloinen ja haluaisi aina, siis koko ajan auttaa muita eläimiä, etenkin koiria, lintuja, hyönteisiä ja kissoja. Mutta siihen sillä tuntui tulevan väsymys syntymäipäivänsä alla, noin viikko ennen ja kamalasti epäonnea, jaksamattomuutta kuin sairastuisi itse. Kun taputin sitä, sillä oli kyljessä muhkura kuin syöpä. Mutta oli toisessakin kyljessä symmetrisesti. Käytiin vähää aiemmin kahdella pitkällä kävelyllä viileässä eikä se ollut tottunut liikkumaan,joten hieromalla sain muhkuran vähemmäksi ja laitoin sille paremman makuualusen, ja niin se tuntui paranevan.
Vikko sitten maanantaina vai oliko sunnuntaina, kun olin ollut poissa kaupungilla, niin vaikutti kuin koiriieni tilalle olisi tullut oiset samanrotuiset mutta ulkomaalaisen matkivaiset, mutten sitten tiedä, oliko se jotakin Suomen satavuotisitsenäisyyspäivän tuomaa satavuotiaan tai satavuotiaaksi itseään väittävän tyyliä, tms suomalaisuuden matkimiseen tarkoitettua.
Nyt lauantaina, kun kävin kaupungilla, niin vaikutti kuin japaninpystykorvani tilalle olisi tullut oinen pienempi kuopiolaisen oloinen japaninpystykorva, joka vielä on. Sunnuntaiaamuna tuli taas lehti ja koirano pitivät sitä kamalan tärkeänä jo etukäteenkin. Eilen maanantaina, kun illalla levitin lehden niiden luettavaksi ja käänsin siitä lehtiä, niin Vaapukka kamalan huojentuneen oloisena jäi makaamaan musiikkiopistosta kertovan koko aukeaman kuvallisen jutun viereen, jonka jätin siihen, kun musiikki usein huojentaa tunteita. Niin, etten nyt sitten tiedä, lehdenkö puutetta vain oli. Tuntui, ettei saa kummalla lukutaitoväitteellä sotkea itsenäisyyspäivää. Edellisenä iltana Banjolla oli ripulia ja niin oli jokapaikka sanomalehties peitossa.
Koirani ovat väliullä tutun oloiset kuin ailahdellen ja välillä toisten oloiset. Tiedä sitten, kai tarttee odottaa, että itsenäisyyspäivästä on kulunut enemmän aikaa.

Viime aikoina olen oppinut aika paljon koiriltani eläinten näkövinkkelistä. Monilta osin se on kamalan viisas, viisaampi kuin ihmisten - jotakin maalausten luonnonrakkauden, eri elämäntapojen ja ammattien, elämän suurten asioiden ymmärtämisen tapaisdta. Toiset osat taas, joita olen pitänyt ihan vain eläinmäisyytenä, johtuvatkin joko lämmönhukasta, joka kenties on ulkomaalaista syntyperää oleviulta ruokakauppiailta matkittu, suuri, tai sittne murisemiset yms siitä, että ovat liian alisteisessa asemassa omistajaansa nähden, jolloin tämän epäviisaus, elintilan puute, ilmenee jonkinlaisena lyhytnäköisyytenä ja vähäenergiaisuutena, rähinöinä. Osa on kanssa liian seurallisuuden tuomaa esim. valkoinen pystykorvani välillä hetken aikaa matkii naapurin ison musta newfoundlandinkouranartun näkökulmaa, joka on aika vauvamaisen oloinen, ei ollenkaan valkoisen koiramv iisas huolehtivainen.

Sirkusmaista työtä

Oiskohan tuo jossain määrin sirkusmaista työntekotapaa ja oppimisen tapaa: http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2017/12/vanhan-ajan-onnesta-nykyaikana.html