Tässä joku päivä vaapukka tuumi, että haluaisi oppia laulamaan. Ohimennen näytin sille mallia siitä, miten laulun mielentilaa kuvastava ääni luonnostaan syntyy. Eilen se esitti saman toiveen uudelleen ja niinpä makkaransiivun palasien palkalla kokeiltiin molempien koirien kanssa laulumielikuvien ja hiukan äänenkin tuottamista, mutta enimmäkseen täysin hiljaista oli ja äänet, joita syntyi, eivät edes muistuttaneet minkäänlaista laulua, vaan lähinnä haukahduksia tai urahduksia. Toivottoman kaukana on tavoite, mutta toisaalta on kiva kokeilla jotakin haastavaa. Puhetaitoahan tuo voisi hyvin auttaa ja silloin oltaisiin jo paljon lähempänä aitoa ihmisten silmin havaittavaa keskustelua, mikä kai olisi koirien oikeuksille kovin tärkeää, molemmat koirani kun ovat fiksuja ja järkeviä, mutteivät kaikkien kanssa kommunikaatioyhteydessä sen enempää kuin eläimet yleensäkään.
Laitoin sirkuskuvakirjan postiin ja jäin miettimään, että vuosi treenitaukoa on kyllä kovin pitkä aika. Rutiini on haihtunut ja tuntuu, että ollaan kasvettu johonkin toiseen, keskustelevampaan älyllisempään sfääriin, kun vanhat temput eivät enää vaikuta hienoilta vaan rutiinilta. Ollaan yrittämässä jonnekin ihmisten ja eläinten välisen kommunikaation suuntaan. Sirkus on hieno, mutta pikemminkin mieltymys kuin suurin toive. Kaipaisimme hienomia temppuja, jotta treeni olisi kiehtovaa. Nyt olen vuodessa paljon oppinut eläinten kieltä ja koirat ovat oppineet ökyiksi, mutta ovat myös oppineet esiintymistaitoja, luulen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti