Perjantaina 21. 11. 2014

Trimmasin eilen Banjolle jonkunnäköisen leijonan ja jäin taas miettimään sirkusharrastusta. Nyt voisi jo esiintyä videolla.
Luulen, että koirillani on kirjoitettujen käskyjen seuraamisesta tehdyistä videoista tullut väärä käsitys sirkusyleisöstä ihan vain paikoillaan istuvana, oleskelevana, mikä jumiuttaa esiintyjätkin, kun taas hyvällä tavalla esitystä seuraava on kiinnostunut, elää mukana, huomauttelee kiinnostavista jutuista seuralaisilleen eikä istu ihan paikoillaan, on jotenkin sosiaalisesti mukana eikä etäisesti vain kuin kuvan kanssa. Treenin jumiutuminen ja omat esiintymistä ajatellessani kummasti jäykiksi menneet liikkeeni voisivat johtua tästä virheestä.
Sirkuksesta muuten tuli mieleeni se, etten olettanut esityksen olevan joka ilta samanlainen enkä esiintyjäjärjestyksen tai esiintyjien lukumäärän olevan samat. Taitotason on oltava niin korkea, että variaatioita löytyy - myös tyylissä niin, että voi luoda omasta esityksestä ja seuraavasta (sekä jossain määrin edellisestä) näyttävät ja omalla tavallaan tenhoavat, oikeastaan kai muutamasta seuraavasta sekä etenkin eri sirkusesitystyypeistä, kun koirat vertautuvat vaikka hevosiin ja kummankin on oltava lajityypillisellä tavalla komea, kiehtova ja iloisesti tekevä siihen tapaan kuin tuon eläimen kanssa harrastaminen sitä tavallisesti on, etenkin lapsilla ja nuorilla.
Mutta ei olla treenattu mitään pitkään aikaan, mutta mieli tekisi jotain kivaa kiehtovaa tehdä.

Keskiviikkona 21. tukokuuta 2014

Tuosta kuinka lemmikkieläimeni oppivat aikanaan lukemaan, tuli mieleeni, että kun kaniinini Liinu jyrsi papereita, näyin sille lehtikuvia papereissa ja kehotin katsomaan niitä. Niin se varmaan oppi, että kannattaa katsella, mudostuisik paperin merkeistä jokin hahmo. Myös undulaattieni, keltaisen Jamin ja valkoisen Tenhon, älykkyys varmaan autti kaniinia ppimaan lukemaan. Oppisiko ihmislapsikin helpmmin lukemaan prukalla juttelemalla kirjaimista yms. lukutehtävään liittyvästä? Myös pikkulintu oksaltaan ehkä visi auttaa koiraa oppimaan lukemaan, ehkä.

Maanantaina 19. toukokuuta 2014

len tuota ihmetellyt, mikä erottaa ihmiset eläimistä, jos kerran paljon yhtäläisyyksiä on. Tuli tuossa mieleeni, että koirat kun elävät ihmisperheessä, niin niillä ei ole ihmislasten tapaan jotakin kaavaa, josta aikuiset odottavat, että sitten kun siitä kasvaa tuollainen tai että nämä oppimistehtävät tässä nyt, vaikka elämä on paljon laajempi ja koulukin pohjautuu muun elämän taitoihin eikä yleensä lainkaan toisin päin. Esim. katseleminen ja käytännön tekemiset ajattelukyvyn perustana sekä liikkuminen, tunteet ja tekeminen elämänviisauden perustana. Eli koira oppii nita valmiuksia lokeroitumatta tietyllä tavalla osaavaksi, mikä ihmisen älyn heikentää. Toisaalta se ei myöskään lokeroidu tietyn verran osaavaksi vaan on monen tasoinen ja käyttää eri vinkkeliä kuin ihminen. Koiralla on lomailuun liittyvää viisautta, jotakin siitä lomailun viisastavasta vaikutuksesta siis, ja kaikenlaista hyvöästä elämästä opettavaa: tarkastelutavan painpiste on siis hyvässä elämässä eikä käytännön askareissa, esim. sosiaalisissa suhteissa ja elämänviisaudessa pitkällä tähtäimellä eikä suorituksissa onnistumisessa. Koira myös ottaa mallia itseoppineilta eläimiltä, mikä on paljon parempi malli kuin kirjoista lukeneen lättänä tyyli, joka ei sovi kuin lukemiseen.

Tiistaina 29. huhtikuuta 2014

Banjo on opetellut puhumaan hirveän epäselvästi ja vain kävelylle lähdettäessä, mutta väliin juttelee ääneen kaikenlaista ihmisten tapaan, mutta lähinnä kävelylle lähtöön ja puhumiseen liittyviä juttuja vain. Se on opettanut lähistönpikkulintuja puhumaan myös, mikä väliinharmistuttaa ja väliin ihastuttaa. Käytännönläheisiä´nekin juttelevat ja kuulostaa kuin niillä (lokeillako?) olisi ihmisen tapainen tunneilmaisu mutta eri ympyrät kuin oletin: "Kiire." "Menetkö jo?" yms. Mutten nyt ole sitä kuin pari kertaa kuullut - voiko olla, että vainjonain titeetynä päivänä kokeilivat?
Banjo kokee tässä projektissa olevansa jonkinlainen aisaparini, kuin TOKOn (keskieurooppalaisen?) prototyypin ihmisen yhteistyöpari, joka istuu ja menee maahan yms. mutta tässä paljon vaativammassa tehtävässä. Mikä sai minut ajattelemaan, että jos koirat muistuttavat omistajiaan, niin suomalaiset koirat rotuun katsomatta ovat omilla aivoillaan ajattelevampia kuin ulkomaalaiset. Ehkä suomalainen koira siis olisi motivoitunut lukemaan opettelusta ym. älyllisesti vaativammasta siinä, missä saksalainen TOKOsta? Banjoa ainakin tämä ajatus ilahdutti.

Eli jos omistaja on harrastunut koiran opettamisesta, niin vaativampien juttujen opettaminen käy laittamalla merkille, mitä perustoimintoja kyseisessä tempussa tai taidossa tarvitaan, neuvomalla ne eläväisen ilmeikkäästi mallia näyttämällä koiralle ja jättämällä koiralle runsaasti tilaa tehdä omalla tavallaan oman näkemyksensä mukaan (kehu siitä, se on hyvä perusta tulevalle) ja lisäillä jotain mielestään tarvitsemaansa, esim. paremmat liikkeet ja koiramaista tyyliä & veikeyttä. Ja toki kehumalla paljon ja pitämällä harjoitukset tosi lyhyinä: kerran kokeilee ja silloin näkee, millä taitotasolla ja miten herkällä tsempillä mennään ja siis miten paljon menee kaaliin kerralla. Ja sitten ehkä toisen kerran juuri tuolta pohjalta ponnistaen. Lisäksi joku hyvä juju, tsemppi, mielikuva etenkin, malli vastaisen varalle. Ja kehu, vaihda vapaalle! Ja sitten vain musitellaan, että niin menisi, hyvä alku, ja nyt riehutaan. Riehuessa väliin vauhdilla, väliin suunnanvaihdos, vajaa puoi minuuttia rauhallisemmin yms. sellaista, että on kontakti muttei ryöstöviljellä kontaktin vaatimaa jaksavaisuutta.

Lukemisen opettamisessa siis on tärkeää, että koiralla on eloisa katse eikä muuta mielessään sillä sekunnilla tai ihan sinä puolena minuttina tai ehkä lähiminuutteinakaan. Ja sitten sen tarttee tajuta, mitä sanaa se lukee ja etenkin mitä se sana merkitsee, kivoja sanoja vain.
Eli vaikka leikitään hetki pallolla yllättäviin suuntiin ja erivauhtisesti, jotta koira katselee. Otetaan sitten paperi ja kirjoitetaan selvään tussilla suurin kirjaimin koiran nimi. Sanotaan koiran nimi aika hitaasti ja osoitetaan kutakin kirjainta kun sanoo sen äänteen sen nimestä. Sitten tavalliseern tapaan. Sitten hitaasti äänne ja kirjain kerrallaan, sittenb koko nimi niistä koostaen mahdollisimman tavalliseen tapaanlausuen, ja sitten ihan tavallisesti iloisesti vain. Sanotaan jotakin sellaista, että siinä lukee sun nimi, Vala. Hei, nyt olet oppinut lukemaan! Hieno juttu! Olet taitava. Ja kerro heti perheenjäsenille, että koira katsoi paperia ja tuntui ymmärtävän. Ehkä juustoa tai jotain muuta palkkaa.
Seuraavana päöivänäjertauksena sama ja jokin hyvin samantapainen sana vastaavasti mielellään samalle paperille ja näytetään samoja kirjaimia molemmista sanoista, jotta koira oppii äänteen ja kirjaimen y6hteyden. Sitten lisäksi vielä ainakin yksi samantapainen sana ja sma juttu sen kanssa. Paperi jätetään jonnekin näkyville. Kehutaan ja sanotaan, että nyt olet jo oppinut idean. Enää on useampien kirjainten oppimisesta kiinni, että opit lukemaan.
Samoilla linjoilla jatkaen seuraavana päivänä jne. Enää on kaikkien kirjainten oppimisesta kiinni, että oppii lukemaan mitä vain. Paljon kehuja ja kiinnostavia sanoaj ja lyhyitä tekstejä.
Banjon mielestä on tärkeää antaa lukutaitoiselle koiralle luettavaa, jota se voi omana aikanaan katsella. Alkuun esim. yleisimmät kirjaimet tikkikirjaimin paperille, jolla joitain soja myös, ja pienet kirjaimet niiden vbiereen niin, että ne oppii muistamaan isojen kirjainten avulla.
Ajattelukyvyn opetukseen on hyvä ajattelukurssin blogini http://pikakoulu.blogspot.fi alussa.

Tiistaina 11. 2. 2014

Koirilleni oli tainnut jaada epaselvaksi se, miksi koulutuksessa aina pidetaan tauko suuren onnistumisen jalkeen. Koirani miettivat, etta miksei saa tehda juuri kun onnistuu parhaiten. Omat tekemiseni ovat usein jaaneet kesken onnistuneen alun jalkeen, lieneeko tuo koirieni syyta?
Eli koulutuksessa pidetaan tauko valittomasti suuren edistysaskeleen jalkeen, palkitaan kunnolla, kehutaan, kerrotaan, mika meni hyvin, ja haaveillaan siita, mita kaikkea hienoa taman lupaavan alun pohjalta pystytaan rakentamaan. Niin ei muistikuva siita, miten onnistutaan, katoa, vaan sen muistaa hyvin  ja jaa selkea kuva meiningista, yrittamisen tavasta, huomion kaytosta, motivaatiosta ym. tarpeellisesta. Lahituntien aikana se painuu mieleen ja kun illalla viela haaveilee koira onnistumisista, joita lupaava alku lupailee, niin on syntynyt superhyva malli, jonka pohjalta jatkaa treenaamista seuraavana paivana, joka kumminkin joka tapauksessa on jo uusi kimpale elamaa. yon erottama, kun aamu alkaa aina viisaampana virkein ja ehean kohmeloisin mielin.
Jos taas jatkaisi heti samalta pohjalta niin seuraava yritys olisi jonkinlaista muistelemista ja niin se ei olisi yhta tsempin tayteinen ja niin se olisi surkean huonosti tehty edelliseen onnenkantamoiseen tai hyvaan tsemppiin nahden ja se tai jokin viela etaisempi myohempi yritys siis jaisi meiningiltaan paallimmaisena mieleen treenista ja onnistuminen olisi etaantynyt jonnekin kauas arvailujen varaan. Jos taas pitaa pienen tauon, vaikkapa 5min - 1 tunti, ja treenaa sitten, niin tapahtuu sama lievempana, kun viimeisin meininki jaa paalle. Parempi on kehua kunnolla, palkita ja haaveilla kertoen elaytyvaisesti, miten vaativammat suoritukset voi rakentaa taman hienon onnistumisen pohjalle ja mika juuri tassa onnistuneessa suorituksessa oli olennaista ja taitavaa ja miten taitoa talta pohjalta kehittaa.
Aivan muunlaiset tekemiset, esim. lenkki, eivat niin haittaa kuin koulutus, mutta jos koirat kovin haaveilevat, niin sille on hyva antaa aikaa ja rauhaa sen verran, etta saavat opittua sen, mita haluavat, mutta muuta voi puuhata heti, kun tunnelma ei enaa ole intensiivisen keskittynyt koulutuksessa parjaamiseen.

Keskiviikkona 29. tammikuuta 2014

Huaah. Noista elainlaakareista viela. Banjo tassa kummasteli, etta han on ollut luokittuneena ravihevoseksi siita lahtien, kun oli tassuleikkauksessa Herttualan elainlaakariasemalla taalla Savonlinnassa. Ajattelin, etta varmaan halusivat hoitaa tassun mahdollisimman hyvin kuntoon. Vaapukka sanoi, etta se oli luokiteltu tuolla toisella elainlaakariasemalla enkeliksi viime kerralla kun oli vahalla kuolla, enkeliksi, jonka ei tarvinnut olla kuollut vaan jotta olisi mahdollisimman hyva olla silla, kun valkoinen turkki toi enkelit sosiaalisena roolina mieleen. Ehka elainlaakarit tarkoittavat hyvaa, mutta koirat eivat oikein ole perilla siita, miten noihin hienoiksi tarkoitettuihin rooleihin suhtautua, miten niiden kanssa elaa. Kai se vain tarkoittaa, etrta huolehtii hyvin kuin ravihevosesta ikaan. Huh.

Maanantaina 6. tammikuuta 2014

Koirani kommunikoivat, että koiria, etenkin pentuja, painaa se, että tuolit ja pöydät ovat koiran tasolta katsottuna vain suoria viivoja ja suoria kulmia, ei ollenkaan mietittyjä koiran näkövinkkelistä katsottaviksi. Sohvasta katsottuna tätä vaivaa ei ole. Mietin tuossa, että koiranomistajia on paljon ja ei kai sorvattu tuolin- tai pöydänjalka kovin paljon huonekalun hintaa nostaisi, vaikka muotoilu olisi mietitty sekä koiran että ihmisen vinkkelistä, jollei siihen tule jotakin luksuslisää. Koira elää jatkuvasti tuolinjalkojen keskellä, kai sillä olisi koirien päiville paljonkin väliä?