Eläinten ymmärrys ihmisten puheesta

Suomalaiset eläimet näyttäisivät oppivan ihmisten kieltä eri taoin kuin lapset phumaan oppiessaan tai alkuasukkaat, joiden sanotaan oppivan kieltä kuin kieltä puolessa tunnissa tai muutamassa päivässä ihan hyvin. Lapsi lähtee mukaan vanhempien elämäntavan perspektiiviin ja oppii aikuisten ajattelun näkökulman ensi kertaa samoihin aikoihin kuin kielen käyttämisen. Alkuasukas taas lähtee mukaan kielen äänteenmukaisten merkitysten näkökulmaan, kielen perinteisten puhujien lähestymistapaan konkreettiseen perinne-elämään, ja samalla opettelee ajattelutavan ja sosiaalisuuden tyypin sekä kai laittaa merkille arvoja. Eläin sen sijaan on ensin eläinten ielinen, siis elekielinen ja äänteleä sekä eläinten tapaan ajatteleva, joka on vähän kuin vanhuksen kanssa puhuisi: toinen osaa enemmän ja nuorempi ottaa oppia mutta on eri kokemuspohjalta ja erisuuruisen yleistietämyksen kanssa, enemmän huhujen varassa. Suomessa eläimet tuntevat suomalaisten ihmisten tavallista elämänmenoa ja suomen kielestä muutamia sanoja, jotkut enemmänkin. Niillä on siis suomen kielen näkökulmaa ja ymmärrys siitä, milalisia asioita ihmiset taallisesti iestivät sanallisesti. Lisäksi ne ovat ihan hyviä ajattelijoita ja omakohtaisia. Ne siis opettelevat suomen kieltä vähän samaan tapaan kuin suomalainen koululainen kiinnostavaa ulkomaankieltä. Lisäksi ne opettelevat ääntämystä, eivät ihmistä matkimalla, joka olisi liian läheinen lajien väliset elämäntapaerot huomioon ottaen, vaan eläinten äänteistä etsimällä samantaapisia. Ja ottamalla mallia muista eläimistä, juttelemalla kuin ihmisteinit serkusten kanssa. Eläimen ääntämys ei vastaa taitamattoman tai ilmaisuongelmista kärsivän ihmisen, esim. lapsen tai teinin ääntä, vaan eläimen ääni ei ole mölinää vaan ilmeikäs ja rento, sävyissä rikas, ja eläin kommunikoi ihmisen yhden tavun sijasta pari kolme ilmasiua ryppäänä samalla ketraa, lomittuen ja samanaikaisesti.