Tiistaina 12. joulukuuta 2017

Tässä Suomen itsenäisyysden satavuotisitsenäisyyspäivän alla oli tavallisesti lukemaani sanomalehteä Itä-Savoa tehty kai ulkomaalaisia lämpimämpien ilmastojen lukijoita ajatellen ja niin se oli lämpötaloudelle kamalan huono. Itsenäisyyspäivän ke 6.12.2017 lähetessä sain siitä kylmän ihon ja  kylmänsärkyjä, ja niin keskeytin sen tilauksen reiluksi viikoksi. Koirani ovat tottuneet lukemaan sitä, vaikkei joka päivä, levitän sen lattialle niille katseltavaksi.
Nyt oli vielä japaninpystykorvani Vaapukan eli Vompsun 10-vuotissyntymäpäivä marraskuun25, muttei sitä mitenkään juhlittu, kun iän myötä sillä niin kuin itsellänikin tuntuu jotenkin käyvän niin, ettei sovi juhlia, mutta lauloin sille kyllä Paljon onnea vaan. Mutta siitä jäi se olo, ettei se vielä ollut oppinut olemaan kymmenvuotias, kun itsenäisyyspäivä jo painoi päälle.
Vaapukka on kamalan paapomisharrastunut tätimäinen otus, lihavan vanhemman kovin paapovaisen sairaanhoitajatädin oloinen ja haluaisi aina, siis koko ajan auttaa muita eläimiä, etenkin koiria, lintuja, hyönteisiä ja kissoja. Mutta siihen sillä tuntui tulevan väsymys syntymäipäivänsä alla, noin viikko ennen ja kamalasti epäonnea, jaksamattomuutta kuin sairastuisi itse. Kun taputin sitä, sillä oli kyljessä muhkura kuin syöpä. Mutta oli toisessakin kyljessä symmetrisesti. Käytiin vähää aiemmin kahdella pitkällä kävelyllä viileässä eikä se ollut tottunut liikkumaan,joten hieromalla sain muhkuran vähemmäksi ja laitoin sille paremman makuualusen, ja niin se tuntui paranevan.
Vikko sitten maanantaina vai oliko sunnuntaina, kun olin ollut poissa kaupungilla, niin vaikutti kuin koiriieni tilalle olisi tullut oiset samanrotuiset mutta ulkomaalaisen matkivaiset, mutten sitten tiedä, oliko se jotakin Suomen satavuotisitsenäisyyspäivän tuomaa satavuotiaan tai satavuotiaaksi itseään väittävän tyyliä, tms suomalaisuuden matkimiseen tarkoitettua.
Nyt lauantaina, kun kävin kaupungilla, niin vaikutti kuin japaninpystykorvani tilalle olisi tullut oinen pienempi kuopiolaisen oloinen japaninpystykorva, joka vielä on. Sunnuntaiaamuna tuli taas lehti ja koirano pitivät sitä kamalan tärkeänä jo etukäteenkin. Eilen maanantaina, kun illalla levitin lehden niiden luettavaksi ja käänsin siitä lehtiä, niin Vaapukka kamalan huojentuneen oloisena jäi makaamaan musiikkiopistosta kertovan koko aukeaman kuvallisen jutun viereen, jonka jätin siihen, kun musiikki usein huojentaa tunteita. Niin, etten nyt sitten tiedä, lehdenkö puutetta vain oli. Tuntui, ettei saa kummalla lukutaitoväitteellä sotkea itsenäisyyspäivää. Edellisenä iltana Banjolla oli ripulia ja niin oli jokapaikka sanomalehties peitossa.
Koirani ovat väliullä tutun oloiset kuin ailahdellen ja välillä toisten oloiset. Tiedä sitten, kai tarttee odottaa, että itsenäisyyspäivästä on kulunut enemmän aikaa.

Viime aikoina olen oppinut aika paljon koiriltani eläinten näkövinkkelistä. Monilta osin se on kamalan viisas, viisaampi kuin ihmisten - jotakin maalausten luonnonrakkauden, eri elämäntapojen ja ammattien, elämän suurten asioiden ymmärtämisen tapaisdta. Toiset osat taas, joita olen pitänyt ihan vain eläinmäisyytenä, johtuvatkin joko lämmönhukasta, joka kenties on ulkomaalaista syntyperää oleviulta ruokakauppiailta matkittu, suuri, tai sittne murisemiset yms siitä, että ovat liian alisteisessa asemassa omistajaansa nähden, jolloin tämän epäviisaus, elintilan puute, ilmenee jonkinlaisena lyhytnäköisyytenä ja vähäenergiaisuutena, rähinöinä. Osa on kanssa liian seurallisuuden tuomaa esim. valkoinen pystykorvani välillä hetken aikaa matkii naapurin ison musta newfoundlandinkouranartun näkökulmaa, joka on aika vauvamaisen oloinen, ei ollenkaan valkoisen koiramv iisas huolehtivainen.

Sirkusmaista työtä

Oiskohan tuo jossain määrin sirkusmaista työntekotapaa ja oppimisen tapaa: http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2017/12/vanhan-ajan-onnesta-nykyaikana.html

Kuva lokakuu 2017

Koirat halusivat kuvaan. Pesin Banjon toissapäivänä ja ajelin kuonon ja tassun karvat lyhyiksi niin kuin villakoirilla siisteyssyistä kuuluu. Muttei niin kovin hyvä kuva.

Vaapukka on nyt 9 ja täyttää ensi kuun lopulla 10. Banjo on nyt 8 ja täyttää tammikuun alussa 9. Eivät ole ollenkaan vanhan oloisia mutta iaka viisaita ja kamalan rauhallisia sisällä useimmiten, ruokakeskeisiäja Banjo nai Vaapukkaa, molemmat ovat poikia. Vaapukka on kamalan paapovainen luonne. Banjo taas miettii paljon hyvällä ymmärryksellä ja on kovin kiinnostunut sanomalehdestä, vaikka aika harvoin jaksan niille mitään juttuja näyttää, lähinnä joskus avaan sanomalehden jostakin koiria kiinnostavasta kohdasta ja jätän avoimena lattialle jomman kumman koiran luo. Itser olen kai oppinut lukemaan samaan tapaan: kovin kiehtova aihe, vaikkapa kuvateos jostakin minua kiehtovasta aiheesta, jota en tunne, ja sitten luen lähinnä yhtä aukeamaan ja mietin syntyjä syviä siitä aihepiiristä, muodostan maailmankuvaa.

Molemmat koirani ajattelevat, että ne voivat elää pitkään, jos haluavat. Ne ovat molemmat jonkin verran parantamisharrastuneita ja ovat sivusta seuratessa oppineet (mutteivt ole lukenee), mitä olen kirjoittanut parantamisesta blogiini http://parantamisesta.blogspot.fi , minkä voivat muutkin tuosta lukemalla oppia, jos haluavat (ekalla sivulla hakemisto, jos haluat löytää jonkin tietyn vaivan parannusyritelmän, mutten ole lääketieteen alalla, enkä sille aiokaan, kirjoitanpahan vain varmuuden vuoksi, sillä Tervola-sukunimen sanottiin tuovan suuren kapasiteetin ja opettavan parantamisesta, myös maailman ongelmien korjaamisesta, mikä on oma kiinnostuksenkohteeni).

Ruuanlaitosta

"

Ruokaa nuotiolla tai mökillä

En näitä ruokajuttuja niin osaa, mutta tuollaisia yleisempiä taito-ohjeita laadin:

http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/04/ruuanlaitosta.html
""Paremman makuista samasta

Kun ruokaa kypsentää tai sen osien määriä arvioi ja on ennenkin tehnyt samaa tai samantapaista ruokaa, niin on tunteenomainen mielikuva siitä, milloin se kypsennettynä tai millä ainemäärillä olisi ollut parhaimmillaan tai juuri tietyntyyppisenä parhaimmillaan. Ja kun ottaa ohjeekseen nuo tunteenomaiset mielikuvat aikamääristä, kypsyysasteista, ainesten määristä, erilaisten elementtuen sopivuudesta yhteen, yms, niin samalla määrällä vaivaa, aikaa, rahaa, aineksia saa parempaa ruokaa."

Vastaavasti jos on muussa taidossa omaa osaamista, niin tunteenomaisten mielikuvien mukaan rytmittäen voi yltää parhaimpaansa."

Terveiden elämäntapojen ohjeistani http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/03/terveet-elamantavat.html :
"264. Jos tekee kaavamaisesti yhtä putkea vain, ei ymmärrys kehity yhtä hyväksi kuin monipuolisemmin samaakaan työtä tehden, saati sitten elämäntaidot laajemmin. Siksi olisi hyvä ihan tarkkaan viljellyn perspektiivin sijasta sallia elämänmakuisuutta, jotta näkee, missä mennään, ja jotta taidot kehittyisivät. Siis esim. ruokaa hämmentäessä ei hämmentäisi ihan tasaiseksi asti vaan jättäisi epätasaisemmaksi, työn jälkeä näkyviin, niin että voi sitten esim. huomata, että jos olisin laittanut sakeampaa, niin olisiko maku, näkö ja tuntu ollut parempaa, että on kirjoa ja näkee, missä kohden kirjoa on hyvä, koko ajan oppii jotakin uutta, vaikka muuten ei mitään muuten kuin muistelemalla toisia kertoja ja vertaamalla niihin muististaan, mutta silloin on voinut esim ravinnontarve olla erilainen eri tekemisten, sään ym olosuhteiden myötä." 

"

http://eraopasaihe.blogspot.fi/2017/08/ruokaa-nuotiolla-tai-mokilla.html

11.8.2017   Mietin näin uroskoirien omistajana, että narttukoirat joskus näyttävät alakuloisilta, kuin niitä ei olisi kehuttu tai niiden tunteita ja elämänviisautta huomattu kylliksi. Auttaisikohan tällainen ruoka niitä tuntemaan olonsa enemmän huolehdituksi, luksukseksi vai mitä nyt hakevatkaan? Ja toki taito-ohjeeksi muihinkin taitoihin, esim. milloinja miten heittää palloa, mutten ole tätä ekaa ohjetta käyttänyt kuin käsitöissä ja hetkittäin muussa.

Ostoksissa onnistumisen taidon ohje http://kokonaiskuvat.blogspot.fi/2016/11/suhteesta-tavaroihin.html

31.8.2017   Mä en oikein tiedä, miks tääkin tulee tähän laitettua, mutta yksinkertainen aika halpa ruoka, josta minä ja koirat oelmme pitäneet, on kun K-kapasta saa alle eurolla paketin esipaistettuja sämpylöitä, jotka pitää vielä uunissa paistaa (Käännä paistettujen sämpylöiden päälle leivinpaperi, niin eivät kuivu ennen kuin niihin kestää koskea sormin.), niin olemme syöneet niitä lämpiminä palasina punaisen maidon kanssa, jolloin pehmenevät ja saavat ikään kuin kastikkeen. Ihan hyvää on, muttei olla niin usein syöty.Kissat kai tykkäisivät syödä pullamössöä: lämpimässä punaisessa maidossa liotettua pullaa tms herkkuna, muttei meillä ole kissaa, mutta naapurustossa vaikuttaa olevan taitavia kissankäsittelijöitä, esim. kamalan taitavalta kissaekspertiltä vaikuttava Pera Häyhä -niminen kuusikymppinen ukko hyvin pidetyn näköisen kissansa kanssa.

Taito-ohjeita

Mutta sirkustreenin jälkeen olen oppinut muita taitoja ihna kivasti, joskus jopa saanut jotakin suurta aikaan. Sirkusharrastus avasi mahdollisuuden yrittää omalla tavalalan ja parhaansa jonkin harmittoman varjolla. Sen jälkeen oli helpompi oppia taiteita. Lisäksi olen kirjoittanut paljon, mm Haaveammattiin-blogia http://nopeaoppisuus.blogspot.fi . Olen laatinut paljon taito- ym ohjeita, joista voisi olla iloa moneen, katso http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi .

Sirkusesiintyjällä liian vaarallista

Paikallislehdessä oli juttua Sirkus Finlandian tämän vuoden showsta, oli lehmiä kuulemma hevosmaisessa esityksessä ja kuvassa tumma tausta, musta niin kuin sirkuksessa yleensä. Mutta nyt jäin miettimään tuota, että miksi musta, kun viime vuodet olen asunut alueella, jolla pääkaupunkilaiseen silmääni vaikuttaa olevan paljon murhia, niin ei ole mustaa kumminkaan, onpahan vain jotenkin tumman ja raskaamman oloista kuin suru tai mummola, tai Savo niin kuin onkin, mutta samalla käytännöllisesti ja taiteellisesti suuntautunutta, jotenkin positiivista ja tavallaan viisastakin, vaikkakin omia teitään kulkevaa, kuten kovin ulkomaalaisten seurassa. Niin miten vaarallinen sirkus sitten on, kun täällä joskus voi nähdä jonkun mustanpuhuvan kulkevan eivätkä he vaikuta sen vähemmän rikollisilta vaan enemmän. Ja yleensähän tuumitaan, että musta väri liittyy pahantekoon. Niin miten paljon pahantekoa sii sirkuksissa on yleensä? Kai kovin paljon. Sirkukseen liittyminen vaikuttaa vaaralliselta: jos olit omantasoisesi, niin kenties harjoittelit isolta osin omissa oloissasi, ja silloin sinut on helppo murhata, kun pyrit sirkukseen tai siihen juuri liityit, out vain tuuraaja ja joku keksii syyn, että minne menit, kun jo vähän sinua tuntee. Eli napsitaanko noin pois ne, jotkaovat kyllin taitavia liittyäkseen sirkukseen numeronsa edustavuuden ja taitotasonpuolesta? Kanssa se, kun yleisöön ei ole yhteyttä, kun se istuu ihan piemässä, niin mistä tietää, millaisia esiintyjät ovat ja ovatko esim. eläimet omia, itse opetettuja vai joltakulta toiselta jo opetettuina vietyjä? No, toisaalta, kun aioin koirieni kanssa sirkukseen, niin juuri silloin treeni katkesi, eikä ole jatkunut, ja niihin aikoihin törmäsin rikollisuuteen ympärilläni, lieneekö sirkukseen päin sosiaalistumisen seuraus? Sirkuksessa ei kai niin treenata, vaan esiinnytään ja matkustetaan, ja jotkut kai tekevät murhia, kun noin tummaa on. Sirkuslaisista iso osa lienee kovin ulkomaalaisia, suomalaisia arvoja kunnioittamattomia.

Koiran hankinnasta

Jostain tullut käsitys, että koirani olisivat jo vanhoja, laittoi miettimään pennun hankintaa, mutta huomasin sen äkkiseltään romahtelevan ei-niin-hyvälle-tolalle. Tietysti se, että rahaa pitäisi olla, jotta saisi rotukoiran pennun, ja autokin. Muttei asioita myöskään lähestytä niin päätäpahkaa. Koiran hankinta on tärkeä asia vuosikymmeneksi ainakin, ja niin se pitäisi huolehtia hyvällä tavalla, perin juurin. Silloin arveluttava vaihtoehto pitää heti korvata paremmalla ja ottaa siitä parhaasta vaihtoehdosta erityisesti selvää, esim. rotuyhdistyksestä. Ja siitä sitten oppii, että, minkä tyypin piirteitä ainakin etsii ja minkätyyppisiä mokia haluaa välttää. Esim. iso ja kilttikoira menee, vaikka keskikoko olisi parempi, muttei iso ja jääräpää. Tai että pienikin menee, jos on väkkyrä. Jos rotukoirien ilmoituksia katselee, niin sekarotuisistakin jo hiukan hahmottaa sen perusteella, mitä rotuja niiden vanhemmat ovat, esim. metsästys- vai seurakoiria.

Minua tällä hetkellä kiinnostavia rotuja ovat ainakin - mutten ole niin seurannut, kun en ole miettinyt koiran hankintaa vielä nyt -
parhaana keskikokoinen villakoira, aprikoosi tai valkoinen
(japaninpystykorva ei, kun on liian epäliikunnallinen)
brasilianterrieri (kun brasilialaiset ihmiset vaikuttavat fiksuilta ja taitavilta sekä tunneviisailta)
suomenpystykorva
Suomen lapinkoira
mudi, (fako=ruskea, tai valkea)
isovillakoira ja toyvillakoira, aprikoosi tai valkea
kultainennoutaja

Koiran haju

Jotkut kai eivät voi ymmärtää koiria, koska eivät ymmärrä koirien hajua, että miksi koira haisee ja miksi juuri sellaiselta. En ole kamalan tarkkanenäinen ja nenäni tottuu tuttuihin hajuihin eikä niin haista niitä, mutta sen sanoisin, että koirilla on tilannehajuja eikä niinkään aina sama haju. Esim. rappukäytävässä kotiin tullessa koira haisee kävelyltä, siis kostealta ilmalta, heiniltä, kostuneilta polkuantureilta (jotka ovat käteen vähän piparkakun oloiset ruskeat karheanpehmeät) ja kostuneelta turkilta, kenties ravalta, pissalla käyneeltä joskus jos on liannut itsensä. Kotia tultua haju menee ohitse minuutissa tai parissa, mutta ihan lievänä toinen koira voi haistaa sen turksita vielä vähn aikaa. Muita tavallisia hajuja on unen haju: koira on maannut paikoillaan, on nuutunut, haisee vähän kuin hilse. Sekin menee ohitse, kun ilma vaituu turkin luona, kun koira lähtee liikkeelle makuupaikaltaan. Oikein paljon haisee märkä koira, joko pesty tai muuten kastunut. Tavallinen koiran haju on kuin kuivan tai aavistuksen verran kostean turkin haju, kuin joillakin lapsilla kotona oltua. Jos oira haisee ulos mentäessä, on se ulos menemisen kiihkoa: ttältä tullaan maailma, sekä säähän tsemppaamista, onhan koira samassa turkissa kuin sisällä nukkuessa.

* * *

19.6.2017   Ei oo mun koirat vielä niin vanhoja, että vanhuuttan raihnaisia ja hilseileviä nukkuessaankaan, vaan koira nukkuu lämpimässä ja on siksi kuivan pölyisen oloinen herätessään, kun on turkkirotua, luulen. Banjo on 8 ja juoksee ympyröitä kävelyllä. Vaapukka on 9, lihava ja aika tätimäinen tyyliltään, luonteenlaatunsa puolesta ei liikunnasta kiinnostunut, muttei vielä ollenkaan vanhan oloinen. Molemmat siis poikakoiria ja keskustelevaisia luonteita, ainakin nykyisin.

20.6.2017   Oikeastaan en ole vielä ollenkaan miettinyt, että koirani olisivat vanhoja. Itse ne kai miettivät itseään vähän niin kuin 7 tai 6-vuotiaina, jonkinlaista asemaa omaavina keski-ikäisinä koirina. Vanhuuden vaivoja niillä ei ole ollut, paisti tuo Vaapukka on liian lihava ja kotona ovat liiankin rauhallisia. Mutta Tervola-nimen myötä olen oppinut parantamisesta, katso http://parantamisesta.blogspot.fi pitkä kirjoitus, koko parantamisnäkemys siinä. (Siksi Helsingin nimen muoto olisi kai kuulunut olla Healthsing, mutteivät suomalaiset osanneet kieliä ja ruotsalaiset huijasivat ilkeillen, olipahan Tervola vain kai parhaana pidetty suomalainen nimi edullisen vaikutuksensa vuoksi.) Ja molemmat koirani ovat kiinnostuneita auttamaan muita eläimiä niiden vaivoissa, Banjo eli Bantzi tassu- ja silmävaivoissa aina joskus ja Vaapukka eli Vompsu taas onkovin huolehtivainen paapovainen luonne, jota kiehtovat sairaanhoitajat, aina haluaisi olla jotakuta pientä auttamassa. Itse en ole lääketiedettä tunteva ollenkaan, mutta olen näin ollen toivonut koirieni elävän pitkään ja osaavan ajan myötä neuvoa pitkän elämän saloja muillekin vanhoille koirille. Kommunikaatiotaitoja ja asemaa sekä omaa ymmärrystä niillä tuntuu olevan vanhallekinkoiralle riittävän verran. Mutteivät suostu enää illalla ulos vaan ovat mieluummin pitkän aikaa käymättä pissalla, kun täällä Savonlinnassa on iltaisin ja öisin vaarallista isonkin koiran kanssa, vaikka valoisat kesäillat, kun kaikki ovat vielä hereillä ja liikenteessä, ovat turvallisia.

Lemmikkieläinten asema

Ainakaan Suomessa ei lemmikkieläinten omistajilla yleensä ole tarkoitus asettaa ylenmääräisiä kieltoja lemmikkieläimilleen, vaan antaa näiden elää vapaasti oman luontonsa mukaan ja rajoitukset ovat lähinn yksittäisiä ja samoja kuin muillakin, siis myös ihmisillä. Esim. ettei saa jyrsiä huonekaluja ja turmella esineitä tai ovenpieliä yms, se kun on budjetille liian kallista, eikä samanlaisia esineitä yleensä ole saatavilla ja ylimääräiset rahat, kun niitä joskus on, olisi kiva käyttää johonkin parannukseen, esim. ostaa soitin tai tehdä retki, eikä vanhoihin laskuihin ym korjauksiin. Samoin se, etteivät muutkaan saa kakkia tai pissiä sisälle, vaan asunto halutaan pitää siistinä ja hyvänä asua.
Usein ei mielletä, että ihmisellä olisi määräysvalta eläimeen, tai toisin päin, vaan perhe elää yhdessä ja jos koira vaikka kaipaa kävelylle, niin joku perheenjäsen lähtee sen kanssa kävelylle, sellaiselle kuin kivaja tilanteeseen sopiva on. Yhteiset asiat hoidetaan keskustellen aj siitä keskustelusta eläinkin on osallinen. Sen, kuka päättää, määrää se, että on kannettava vastuuta kaikista teon tai tekemättä jättämisen seurauksista ja oltava kyllin viisas ja taitava moiseen. Eli kukin kantraa oman kortensa kekoon, myös lemmikkieläin. Toisaalta kukaan ei ole jöö, ellei vallan vastuuntunnottomia tai muuten törttöjä ehdoteta.
Mutta kaikilla ei ole yhtä hyvä sosiaalinen silmä kuunnella lemmikkieläimen meilipiteitä. Siksi ulkopuolisten tullessa ryhmän osaksi lemmikkieläin yleensä kutistuu klisheemäisen lemmikkieläimen osaan: sellaisena se osataan ottaa huomioon edelleen. Samoin ihmisten näkyvillä lemmikkielöäimen käytöstä ohjaavat oistajat yleensä karkealla seulalla: onko hyvätapainen vai liian huonotapainen, ja kenties kommunikaatiokin kutistuu siihen, mitä ulkopuoliset ei-niin-lemmikkieläimistä-tietävät osaavat arvioida sen olevan.
Joskus jiku pitää jöötä, koska haluaa toisen pitävän puolensa, omaksuvan hyvän elämäntavan, rerippaan ja elämässä edullisen vahvan ihmisen tai eläimen elämäntavan.

Miten koirarotuja voi olla olemassa

Villakoirani Banjo selitti äsken, miten koirarotuja voi olla olemassa ja niin monta, että mikseivät ne sulaudu yhdeksi niin kuin ihminen luulisi käyvän.
Rotweiler on "syön sen ketaleen"-tyyppinen koira. Villakoira on "ahahaa, ihanaa, saamme olla kampaajina"-tyyppinen oira. Japaninpystykirva on japanilaisen ihmisen vastine eläinten maailmassa. Beagle nai. Suomenpystykorva on suomalaisen kanssa. Niin ne sitten ovat eri tyyppejä ja kukin samaan, koiriksi luokittuneita, mutta lähinnä harrastuneita vain saman kiinnostuksenkohteen jakavista koirista eli lähiroduistaan.

Koiran luonne verrattuna ihmisen luonteeseen

Lapsena äitini ainasanoi,ettäonoltava varovainen, kun ottaa mallia eläimistä, sillä eläimet ovat erilaisia kuin ihmiset, ja siksi kaikki jutut on sovitettava omalle itselle, löydettävä itselle sopiva versio eikä suoraan kopioitava. Tänään näin bussipysäkillä kaksi maalaisnaista lapsen kanssa ja sain vaikutelman, että he olettivat lehmämäisyyden tarkoittavan lehmämäistä elämää, esim. samanrytmistä, yhtä ruokakeskeistä mm ajankäytöltä jne, ja siksi lehmämäisyys näkyi mm lihavuutena ja rauhallisuutena. Itse olen aina ajatellut, että lehmä elää niin kuin lehmälle on mukavaa, ja jos siitä joskus tulen ottaneeksi mallia, niin se tarkoittaa, että minun pitäisi tehdä minun mielestäni mukavalla tavalla, joka ei vaadi laiskottelua, mutta rinnastuu sen verran, ettei ole kamalasti häiriöksi vaan jokseenkin yhdentekevää tai ihan positiivista muidenkin vinkkelistä. Vastaavasti olen ajatellut, ettei koiria matkita ajattelemalla, että ruoka on tärkeää tai tappelu ja uhoaminen tai myyrien murhat, vaan että koiran ruokakeskeisyys johtuu siitä, ettei se saa niin montaa ateriaa päivässä ja on siksi nälissään, ja toisaalta siitä, että sen koirakaverit ovat niin ikään nälissään ja kai osa tyhmiä tai nuoria - tai villieläimiä, jotka ovat nälissään. Ja uroskoiran uhoaminen taas tuntuu liittyvän moneen muuhun asiaan kuin luonteenlaatuun: vahtitehtävä on sälytetty sille, vaikka se on pieni, ihmisen seuralaisena sitä mietityttää että toisaalta ollaan pikkueläinten kanssa mutta toisaalta syödään niitä,... Mikä on koiran paikka, lokero? Moni koirien piirre tuntuu liittyvän koiran paikkaan maailmassa: kokoon, ihmisen siivellä elämiseen, koiraan yhteydenpitäjänä ihmisten ja luonnon välillä, koiraan seurana, koiraan lemmikkieläinharrastuksen kannattajana. Elämässään kukin on eri kysymysten parissa. Osin se johtuu kohtalosta (laji, olosuhteet, koko jne), osin omista kiinnostuksenkohteista ja seurasta, esikuvista, iästä, jne. Ihminen, jolla olisi samoja piirteitä kuin koiralla, olisi niihin eri kautta päätynyt, erilainen luonne siis ja eri arvoin omasta puolestaan, eri määriun ihmisten maailman viisauden hylännyt. Koira vaikuttaa siltä, että sillä on koiran viisautta, jonkinlaista eläintenkanssa juttelun ja itse miettimän tyyppistä, ja sittent oisaalta että se on jotenkin pulassa ja haluaa auttaa muita pulassa olijoita. Se on pulassa kuten nuori tai palikkajärkinen, joka ei osaa nousta olosuhteiden yläpuolelle, toisin kuin suomalaistyyppistä viisautta omaava suomenpystykorva. Siltä osin kuin se on osaavainen, se nousee leikiten olosuhteiden yläpuolelle, kuten kultainennoutaja ystävällisyydessään. Monen rodun tyyppipiirteet ovat niiden omistajien piirteitä, esim. liikunann määrä, joten ne eivät muutu pelkän oppimisen myötä vaan koko rodun tai rodun kaltaisten koirien yms joukon mukana, kai sitä myöten, kun niiden elinolot muuttuvat kuin lasten omistajiensa mukana. Toisaalta siommasta samaistumisryhmästä koira saa tilaa olla oma yksilllinen itsensä, vaikkei suoraan sanoisi, että ne ovat sen omia piirteitä.