Vaapukka kuoli

Vaapukka kuoli perjantaina 7. kesäkuuta. Ei näyttänyt kärsivän kovin. Se kuoli brittikoiravaikutteisena (7.3.2021 kai brittiläinen bokseri ja brittiläinen ranskanbuldoggi - ja jos eivät olleet brittejä, niin olisivat olleet kiinalaisia koiria; silloin oli ollut vaikutelmana, että jotkut hengelliset britit olisivat olleet rakentamassa katedraalia ihan parissa päivässä tonttutaitokirjoitukseni learntalents.blogspot.com ohjeen mukaan ja jotenkin erehtyneet luulemaan, että Vaapukan parantajkantaidot kuulusivat katedraalinsa ominaisuudeksi. Vaapukka oli kanssa vähää aiemmin, oliskohan muutaman pöivän tai pari viikkoa aiemmin huomannut jotenkin henkisellä puolella, että "ai tossa on tuo poika jo (saanut alkunsa), siihenhän ehtis vielä, mitäpä jos minä..." ja vajaat 9 kuukautta Vaapukan kuolemasta kuului ulkoa vauvan itkua kuin olsi ollut Vaapukka ihmiseksi vahtanmeena siinä, ja vähään myöhemmin samana päivänä iranilaisella ydinpommilla lastatulla koneella lensi yitsemme Iraniin.) hetkenä hellepäivän hyperventilaatiokohtaukseen tms, jäi sen jälkeen paikoilleen lähemmäs vuorokaudeksi kuin toipilas olemukseltaan muttei liikkunut enää, vaikutelmassa oli samaa kuin kahdeksankymppisen olemus, muttei se näyttänyt enää jaloilleen nousevalta, meni osin jotenkin lyttyyn ja jäykäksi.
Kamlan iso asia näin ensi alkuun Vaapukan kuoleme, se oli kovin omanlaisensa, paapomisharrastunut. Banjo on ihan erilainen. Molemmista olen pitänyt kovin. Vaapukka oli 11 ja puoli vuotta vanhan, koiranvuosissa 80. Banjo on 10.

ma 10.6.2019   Vaapukka oli niin parantamisharrastunut, että sen seura oli vähän kuin olisi ollut sairaanhoitaja perheenjäsenenä: tavallaan kovin autavainen ja tavallaan epäonnisilta jotakin vaikutetta. Nyt kun on vain villakoira eikä valkea vaan aprikoosinvärinen, tuntuu sosiaalinen elämä paljon helpommalta, seurakoiramaisemmalta. Mutta sen äsken huomasin, ettei tavallinen villakoiraperspektiivi ole yhtä taitava parantamaan, mihin auttaisi lukea hakemistoa parantamisaiheisesta blogistani http://parantamisesta.blogspot.com selaa sivua laaspäin, niin löydät hakemiston. Se autta aterveenä pysymisessä, ei tarvitse ryhtyä sairaanhoitajaksi. Banjon kanssa eläessä kuluu ruokaa paljon vähemmän, kuin musiikin kanssa.

ti 11.6.2019   Banjo tuumi silloin heti, kun tähän tuon ekan merkinnän kirjoitin viimelauantaina, että tähän pitäisi lisätä: "Muistoissamme hän elää yhä." En osannut sitä silloin lisätä, mutta nyt olen itse siinä vaiheessa tilanteesta etääntymisessä. Niinhän se on.

19. kesäkuuta 2019   Elämä jatkuu. Banjo oli 10 vuotta lähes koko ajan Vaapukan seurassa. Nyt se on osin omalla tavallaan ja osin vaapukkamaisesti, mikä kai on se, miten se on elänyt. Se on onneksi jo 10-vuotias ja kovin itsenäinen, hyvällä ymmärryksellä varustettu.

Koetin äsken säveltää pätkän aiheesta suru, Vaapukan ajattelemisesta siis:

Nyt kun on vajaat kaksi viikkoa kulunut Vaapukan kuolemasta, niin se jo hahmottuu niin, että Vaapukasta aika jätti. Nyt tuntuu etääntyminen hyvältä ja hyvän toivominen,vähän kuin jossakin hengellisessä yhteydessä, sekä jonkinlainenidealisoitu tai kohtelias käsitys Vaapukasta, minkä tekojen koen lievittävän surua ja auttavan jatkamaan, vaikka arki on muuttunut hämmästyttävän paljon, etenkin meninki. Niin noita yritin kirjata sävelmään, muille sureville avuksi.

21.7.2019   Nyt on noin puolitoista kuukauttaa Vaapukan kuolemasta ja naapurustokin alkaa olla oppinut sen, kuukaudessa kai sen verran kuin luulin heidän viikossa huomaavan. Ehkä kuukausi kun oli kulunut, niin Banjo joskus ulkona kävelylle lähdettäessä kiljui kamalalla äänellä: niin huono oli Vaapukanperusvire, kun se oli parantamisesta harrastunut, etenkin sairaalavaikute oli huonoa, vaikka Vaapukka tuntui osaavan parantaa noin vain kuin ihme, huojentuneen olon hetyi tuoden, katso http://parantamisesta.blogspot.com ja lue hakemistoa. Muutenkin on näyttänyt etenkin alkuun siltä, että Banjo on lytyssä, mutta ilmeisesti sen verran kuin mitä Vaapukalle sopi pienempi tila kuin Banjolle. Yleisvaikutelmaksi on jäänyt, että Vaapukka oli kovin pidetty koira ja naapuruston osa enemmän kuin minä ja Banjo yksinään, mutta ehkä se on vaikutelma, joka usein tulee, kun joku perheenjäsen, vaikkapa lemmikki, kuoli vähän aikaa sitten, jotenkin Vaapukkaa vain kaivataan, se oli naapuruston arjen osa ja kovin auttavainen luonne.

* * *

7th of June 2024   About continuing onwards https://wakingfromdeath.blogspot.com/2019/07/about-continuing-onwards-after-death-of.html my old melody and my good wisdom of life