Eilinen "koe-esiintyminen" oli koirille pettymys siksi, että ne olivat odottaneet, että sirkuksessa voi koira saada ihmisen aseman ja ihmiset olla eläimiä tavallaan. Nyt niistä kumminkin näytti, että joutuisivat vain tavalliseen koiran asemaan, ei niin korkealle kuin ihmisen, saati sitten Banjon nykyisin yhä useammin saavuttama filosofin/ fiksun ajattelijan rooli ihmismittapuulla. Jos Banjo opettelisi irjoittamaan tussilla, niin raapustuksista voisi koota vihkosen selityksineen, ja niin Banjo olisi kirjan kirjoittanut koirafilosofi varsin helpolla. Pentuna sanoin sille, että siitä olisi filosofiksi, jos se olisi ihminen, ja jotenkin se nappasi tuon haaveen ja on yrittänyt tehdä siitä totta.
Sirkusnäytös, jota kävin katsomassa, oli tavallaan pettymys, jotenkin laimea. Mietin, missä olen tässä välissä saanut tutustua johonin ytympään. Omassa sirkustreenissä tietenkin, mutta sitten ovat etenkin taide, jota olen ryhtynyt opettelemaan, siinä saa tehdä tämän hienosti ja tuon, jatkuvasti opetella hienoaja uusia asioita, tulee täysin uusi mittapuu sille, miten paljon taitoa saa kuhunin tekoon käyttää. Ja sitten on tietenbkin luonto: puut ja pikulinnut. Kun puuta katsoo sen kasvusuuntaan eläytyen sen kasvun tunnelmaan kuin se olisi puun liike, jossa tuon puuhenkilön elämäntapa, tekemisentapa ja elämänviisaus kuvastuvat, saa aivan uskomattoman tenhoavan näkökulman, jossa tuntuu olevan opittavaa loputtomasti. Ja toki, Savonlinna on matkailupaikkakunta: muut kulttuurit ovat valtavan kokoisia elämäntavanoppimiskohtaamisia, kun pitäisi poimia elämänviisaus vanhasta tutusta ja uudesta ja jättää huonot puolet pois molemmista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti