Tarkemmin ajatellen voi olla kovin olennaista se, että koirani oppivat lukemaan ja kirjoittamaan – mieluiten esiintymäänkin niin hyvin, että niitä voi kuvata TV:hen. Koska jos ihminen miettii, millaisia ihmiset ovat suhteessa eläimiin ja onko ihminen eläin ja missä määrin eläin, niin hän tulee väistämättä ajatelleeksi: ”Mutta kun eläimet eivät osaa mitään! Eivät siis mitään ihmismäisiä taitoja. Niinpä ihminen on jotakin erilaista kuin eläin. Niinpä on mietittävä toisenlaista ei-eläinmäistä elämäntapaa ja elämänsisältöä, elämän piiriä. Millaisiakohan ne olisivat?” Jos taas sama ihminen tuossa aprikoidessaan tietäisi koirien oppivan lukemaan, kirjoittamaan ja soittamaan pianoa yms., niin hän tulisi automaattisesti ajatelleeksi: ”Ei ihminen ole sen kummempi kuin eläin! Vähän niin kuin eläin olen minäkin. Elänpä siis vähän eläinten tapaan, kun se niin mukaVALTA VAIKUTTAA!” Ihan eri tulos siis, jos koirani olisivat tunnettuja niin, että ihmiset olisivat joskus omin silmin nähneet filmiltä koiran kirjoittavan ja joskus eläinten älystä puheen ollen mainittavan, että koirat kyllä oppivat tällaisiakin. Aikamoinen juttu siis! Mutta se vaatii kyllä kuuluisuutta, mikä taas vaatii esiintymistaitoja ja dokumentointia. Pitkä matka siis vielä, mutta tosi iso vaikutus hyvään päin maailmassa olisi, jos ihmiset luokittelisivat itsensä eläimiksi eivätkä eläimistä erilAISIKSI! No, tästä syystä tähän koirankoulutuspuuhaan motivoidunkin. Ja TOKI ON KIVA NÖHDÖ ONNISTUVANSAKIN!
Pitäisi siis osoittaa, mitä koirat osaavat ihmismäisiä taitoja:
• lukea
• kirjoittaa
• laskea
• lukea karttaa
• ajatella
• soittaa
Lisäksi pitäisi olla hauskaa, viestiksi tulla ”Kohtele koiria hyvin!” ja ”Annan koiran olla koira!” Jälkimmäinen vaatisi koiramaista hulivilitouhua, kuten vaikka renkaanläpihyppyjä, kahdella tassulla tanssimista, ym. ym.
Laskeminen varmaan menisi haukkumalla. Mutta miten osoitettaisiin lukutaito – kirjoitetuin käskyin kai? Entä ajattelutaito? Kirjoittaminen, soittaminen ja kartanluku paikanmerkkisirkustemppuineen ovat jo temppuja sinällään. Ajattelutaidon näyttäminen on hankalin.
Ajattelin tehdä TOKOtemppuja lukemiswn näyttämistä varten. Kehotin Vaapukkaa pyörähtämään paikoillaan. Se lisäsi ohjelmaan kerjäämisen. Sitten kokeiltiin molempien koirien kanssa pyörähdystä kahdella tassulla. Sitten jotakin epämääräiseksi jäänyttä. Sitten hoksasin, että sirkuspalli on juuri vähän makaavaa koiraa korkeampi. Laitoin Vaapukan sen viereen maahan kuono makupalassa ja hypytin Banjoa pallille ja takaisin sen yli. Vähää myöhemmin Valan kanssa sama juttu. Hulivilimeininkiä tarvitaan vielä lisää – myös kirjoittamiseen! Kenties muuhunkin… Mutta joka tapauksessa tuosta voisi saada tempun että koira hyppää toisen yli ja se olisi varmaan kivan näköinen, kun koirilla on niin kivat välit. (Makupaloja kului epähuomiossa paljon. Olisi pitänyt paloitella pienemmiksi, mutten ajatellut antavani makupaloja yhdellä’ kädellä. Lisäksi olin unohtanut, miten paljon makupaloja tavallinen tokotreeni vie. Kartanluku esimerkiksi vie puolikkaan lihapullan muutama harjoituskerta yhteensä ja soittamisessa selvitään puolella juustosiivulla keskipitkästä treenistä. Kirjoittamiseen kuluu eniten, mutta ne syö Banjo, joka on liian laiha.)
Tavallisin juttu, joka saamissani koirankoulutusvaikutteissa mättää, on asenne, että ”Tee sinä koira tämä!”: omistaja seisoo tumput suorina ja olettaa koiran toimivan kuin kone, eikä se tietenkään toimi, jollei sitä huijaa tai lahjo suuresti. Minun koulutustapani rakentaa suoritusta, pyrin omalla vaikutuksellani tekemään suorituksesta koiralle helpomman enkä komenna vaan sanon, että ”Haluaisitko Sinä tehdä täm’n?`”. Eli jos haluan riehakkaan mutta tarkan tyylin, pidän omat silmäni tyarkkaavaisina ja olen sen puoilesta sosiaalinen koirieni kanssa ja toisaalta otan sen asenteen, että ”Antaa mennä vain!”, jätän käskyt käskemnättä ja kehun riehumisesta, vaatien kumminkin esimerkilläni pitämään silmäöt tarkkoina niille asioille, joita tuossa tempussa piti huomata. Jos taas menee liian riehakkaaksi ja haluaisin rauhoittaa tyyliä tehden keskittyneemmän latautuneen suorituksen, en taaskaan komenna, vaan otan itselleni lepotauon ja fyysisellä esimerkill’äni koirieni kanssa sosiaalisena ollen rauhoitan koko poppoon. Sittemn näytän kiinnostuneelta itse tekemisestä: ”Näin keskittyen siitä saisi hyvän, aikamoisen hienon itse asiassa, haluaisitteko kokeilla?” Itse suoritus on keskivaikea ja lyhyt, palkka ok suorituksen vaativuuteen nähden, kehut ja aito arvostus päälle ja HETI vapaaksi (omalla liikkeelläni että ”lähdepäs nyt siitä juoksentelemaan”), jottei tilANNE JÄÄ RANKAKSI ÄKSEERAUKSEKSI VAAN ON KEVEÄ SUORITUS, JOSTA SAA KUNNIAA JA ASEMAA.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti