Omaa koirankoulutus- ja eläinharrastushistoriaani:
Lapsena minulla oli miljoonakaloja ja asuimme omakotitalossa, jonka pihalla oli lintuja. Ehkä kymmenen vanhana minulla oli hamsteri, jota ihailin kovin. Olen aina ollut villieäinten ihailija ja hamsterissa oli jotakin samaa: eloisat silmät ja elämänviisas tyyli. Oma tyylini on aina tuntunut sopivan eläinten tyylin kanssa kovin hyvin yhteen niin, että eläinvaikutteet tekevät minulle hyvää ja minun seurani eläimet viisaiksi ja ihmisten tapaan järkeviksi, yleensä kovin älykkäiksi, vaikka muiden seurassa eläimet näyttäisivät keskittyneen syömiseen tai johonkin, missä ei ole paljon mieltä.
Kun olin 13, meille hankittiin musta keskikokoinen villakoirauros. Aluksi minä hoisin turkin ja pikkuveljeni käytti sitä kävelyllä. Kun olin 16 ja koira 3, näin Puudeli-lehdessä ilmoituksen agilitykurssista ja pääsimme mukaan. Alku oli hankala, kun koiraa ei oltu osattu mitenkään opettaa ja se vain kiljui toisten koirien luo niin, että maneesi raikui. Ensi kertaa näin, kuinka joku otti kontaktin koiraan, kun kurssin vetäjä näytti minulle mallia koirani kanssa. Näin myös ensi kertaa vapaana metrin parin päässä omistajistaan tottelevaisen koiran.
Harrastin koirani kanssa TOKOa ja agilityä. TOKOssa pääsimme avoimeen luokkaan mutta agilitykisat menivät jonkun virheen takia hylätyiksi. Opin paljon koirankoulutuksen perusasioita Villakoirakerhon TOKOväeltä ja pääsin vetämään Villakoirakerhon tapakasvatuksia, jolloin tuli aina toistettua samoja ohjeita ja ajattelin, että ne voisi kirjoittaa ylös yhdelle tai kahdelle paperiarkille ja monistaa osallistujille, mutta tuo vihkonen venyi 40-sivuiserksi A5-oppaaksi "Iloa villakoirasta - opettamisen alkeita", jokja yhdessä kokeneemman TOKOväen kanssa kirjoitettiin.
Olisin halunnut bordercollien, mutta koska en tiennyt tulevaisuudensuunnitelmiani tarkemmin, niin hankin lyhytkarvaisen collien, kun olin 18, kohta 19. Sen kanssa harrastin hakua, mutta se oli niin hidastempoinen, etten oikein saanut siihen kontaktia ja se jäi paljolti hidastahtisen isäni koiraksi. Parin vuoden päästä muutin pois kotoa ja koirat jäivät vanhemmilleni. Harrastin edelleen hakua collien kanssa ja hoidin villakoiran trimmauksen. Myöhemmin vanhempani eivät enää suostuneet antamaan koira minulle. Molemmat koirat elivät 14-vuotiaiksi.
Parikymppisestä kolmekymppiseksi luin aina silloiu tällöin klassdikkoa Tao-Te-Ching, josta opiskelin etenkin opetustaitoja.
Muuten poissa vanhempieni luota asuessani minulla on ollut hiiri, tosikiltti rotta, kanarialintuja, sosiaalisia kaniineja, ihania undulaatteja ja hetken kissa. Kaniineja tulin niiden toiveesta opettaneeksi ja opin siitä herkkyyttä, pakottamattomuutta, motivointi, kommunikaatiotaitoja -niitä myös undulaateiöta - ja ihmisten opetustaitojeni soveltamista eläimiin. Tässä vaiheessa minulla oli myös pieni papukaija, joka ihastui silloiseen miesystävääni ja muutti hänen luokseen ja myöhermmin uusille omistajille, opittuaan ensin lukemaan. Kanit ja undulaatit olivat ensimmäiset eläimeni, jotak oppivat lukemaan. Kun collieni kuolemasta oli neljä vuotta, hankin japaninpystykorvan Valan eli Vaapukan ja vuotta myöhemminb aprikoosinvärisen keskikokoisen villakoiran Banjon. Nyt ovat enää koirat jäljellä.
Ihmisten opettamistaqitoja tulin oppineeksi kun lopetin vanhempieni kovin ottein vaatimat yliopisto-opintoni ja meni maatalouskouluun, mistä pidin kovin, mutta missä oppilaat olivat minua nuorempia, jolloin tulin ohimenneeksi sanattomasti neuvoneeksi ajattelukyvyn perustaitoja ja isompaakin koulutettua älyä, niin ei ainakaan tarttenut väittää, että maanviljelijät olisivat jotenkin tyhmempiä kuin yliopistoväki edes yliopistokoulutusta vaativissa jutuissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti