Keskiviikkona 27. maaliskuuta 2013

Näin tänään kaupungilla kaksi opaskoiraa jamenin juttelemaan, olivat kuulemma opetettavina. Kerroin opettaneeni koiriani sirkukseen ja Banjon olevan harrastunut puhumaan opetelemisesta, mistä voisi olla hyötyä opskoirille. Selitin jotakin siitä, miten koira oppii puhumaan, ks. muutamat viimeisimmät blogimerkinnät. Ainakin tuo osaavan oloinen kultainennoutaja näyttäisi oppivan puhumaan parilla ihan lyhyellä opetuskerralla. Mutta taidon vakiinnuttaminen onkin sitten ihan eri juttu. Kotona jäin miettimään, että mikä tuossa on, kun temppuja osaan opettaa, mutta en saa niitä vakiintumaan - siinähän olisi kultaisessanoutajassa hyvä malli vakiintuneeseen osaamiseen. Se menee kai tyyliin "Yleensä osaat tämän." vähän niin kuin koululaisten oletetaan oppivan. Koetin soveltaa tuota koirieni puhumaan opetteluun: yleensä tavallisessa mielentilassa ollessasi omaksu tällainen asenne, niin iniset luonnostaan, kuin kiihtynyt, tekemisen keskellä oleva aseene(mielentila. Koirani tuntuivat tuumivan, että niin se voisi sujua, mutta eivät kokeilleet kuin mielessään vain: Vaapukka lauluun ja Banjo puhumiseen. Tuosta opaskoirien opettamisesta vielä, että täysin katsomiskeskeisenä luonteenlaatuna (joka haluaa eräoppaaksi tai taidemaalariksi, kun niissä töissä saa katselle niin paljon!) en sopisi sokeiden opaskoiria kouluttamaan, mutta jos koira voisi noin nopeasti oppia puhumaan, niin voisinko keikkaluonteisesti opettaa vaikkapa tuota temppua opaskorillekin?

Sunnuntaina 17. maaliskuuta 2013

Mutta lähinnähän nuo ovat seurakoiria: kivoja keskustelevaisia ja välillä riehaantuneita.
OIskohan, kun onb pikkulinnuista, perhosista, puista ja kukista otettu sosiaalisen vaikutelman varassa mallia, niin se on jotenkin hienompi, tunteidenmukaisempi tekemisen- ja elämisentapa, joka jättää sirkuksen varjoonsa. Treeni ei ole enää paljon kiinnostanut koiria, mutta kun Banjoa komentaa, se tulee sirkuspallille odottamaan, mikä on ihan uusi tapa ja jotenkin sirkustyylinen. Tarttisko löytää jokin uusi erilainen treenitapa, vaikkapa suunnittelemattomampi, enemmän hetken mukaan toimiva...

Voiko olla, että kun otin pari vuotta sitten kuvan, jossa Vaapukka on pallolla ja Banjo kirjoittanut hienontyylisesti "sirkus", niin kuvasta näkyi, että kummallakin koiralla on oma sirkusnäkemys, jonak mukaan ne treenaavat. Siirryttiin "Tee tämä"-tyyppisestä komentelukoulutuksesta jonkinlaiseen älykkääseen yhteistyöhön, nyhteiseen harrastamiseen, ati ammattinahan koirat sitä ajattelivat. Jos yritin jatkaa liian ohjatusti, niin meni pieleen, treeni jumiutui. Teettämisen sijaanolisi pitänyt olla elekielinen keskustelu ja omin päin tekeminen.

Lauantaina 16. maaliskuuta 2013

Koirani Vaapukka ja Banjo ovat hyviä ystäviä keskenään, kovin ajattelevaisia ja jotensakin tasaveroisia. Banjo on kai ihmismäisissä asioissa fiksumpi kuin Vaapukka, mutta Vaapukalla on pystykorvamaista viisautta. Vaapukka on vahvempi kuin Banjo ja puolustaa Banjoa eikä lähes koskaan ryövää Banjon ruokia vaan riittää, että Banjo vahtii niitä rauhallisesti, niin Vaapukka odottaa vuoroaan pitkäänkin. Koirani naivat mielellään keskenään, poikakoiria kun ovat ja elämäntovereita. Vaapukka haaveilee pennuista ja on aina kovin paapovainen kaikkia kohtaan. Banjo taas on suorituskeskeisempi ja älyllisempi.
Minä suhtaudun niihin vähän samaan tapaan kuin muihin lemmikkieläimiin ja pikkulintuihin sekä kukkiin ja puihin ja välit ovat ystävällisen huomioonottavaisen keskustelevaiset, mutta samalla jotenkin katselemiskeskeiset. Kun maaliskuun alussa 2011 aloin harrastaa vesivärimaalausta, Vaapukka ryhtyi malliksi ja on opettanut minulle monta juttua maalaamisesta. Se näyttää olevan kovin tyytyväinen opettajanrooliinsa, ja mielenkiintoisen monipuolistahan maalaaminen on. Voiko olla, että se on yksi syy siihen, miksi treeni tuntuu laimeammalta kuin aiemmin: maalaamisen oppimisessa ja opettamisessa on ollut haastetta.

Perjantaina 15. maaliskuuta 2013

Ollaan ehkä kerran päivässä treenattu makupalanmurenilla puhemielikuvia ja äänentuottoa ja laulusta samoja juttuja, laulu yleensä etusijalla. Vaapukka on yleensä ollut innokkaampi ja Banjo vähän kuin seurana. Mutta Vaapukkakin on ollut jotenkin vaisu, kun treenin lisäksi sille ei ole jäänyt paljoakaan mietittävää oppimisessa. Entisistä vuorista on tullut mitä lie maaston kohoumia ja treenimotivaatio on laimentunut sen myötä paljon. Tavallaan tuo laulutreeni on kuitenkin ihan kivaa.
Mietin tässä miten koirille opetettaisiin hyvä ajattelukyky: Tarvitaan näkäaistin rankennehahmotus kuin luontoa katsellessa. Siihen tapaan katsellen havainnot elämän ilmiöistä muodostavat rakenteisen objektiivisen maisemakartan. Suomenpystykorva kai osaa tämän hyvin. Lisäksi pitäisi koiran olla jotensakin elämänfilosofinen: mitä nämä kokemuspiirini tai tämänhetkisen keskittymiseni rajoilla olevat ilmöt ja tuntemukset ovat, mitä ne kertovat maailmasta ja elämästäni, millaiseksi maisema laajenee, kun ne ottaa mukaan dynamiikkoineen, vaikuttavine ympäristöineen? Eli kuva pitäisi laajentaa niin, että siitä näkee kaiken olennaisen, mieluummin liikaakin kuin yhtään liian vähän. Ehkä suomenpystykorva kelpaa sellaisessakin malliksi, en tiedä. Koivua katsellessa mieleen tuleva elämänviisaus on kai tämänsuuntaista mutta vielä taitavampaa. Josko nuo ovat elementtejä, joista osaa koiralleen viestiä mallia näyttämällä, esim. katselemalla koivuja ja kuulostelemalla näkemystöään kuin jonkinlaista maisemakuvaa.

Maanantaina 11. maaliskuuta 2013

Banjolla on tapana harjoitella puhumista aina kävelylle lähdettäessä, kun se odottaa oven avaamista. Se ei harjoittele yksittäisiä sanoja tai äöännähdyksiä vaan aina kokonaisia tokaisuja, joista tyypillisimpiä ovat "Etkö sinä ollenkaan ymmärrä minua?2 ja "Kylläpä sinä olet tyhmä. Tyhmä! Vah!(tunnetilaa kuvaava äännähdys kuin varhaisteinin turhautuminen vanhempiinsa)" sekä "Rappusia...". Koira puhuu ihmispuhemielikuvansa varassa, ei kirjoitetun kielen tapaan niin kuin ihminen usein miettii puhetta. Intonaatiot, painotukset ja rytmit ovat sen ilmaisussa tärkeitä. Jos koiran puhetaito jostain jää puuttumaan, se ei luultavasti liitä puhemielikuvaansa äänenväriä muuttavaan herkkään ilmaisuun ja reaktiivisuuteen - eli ininä jää ilmaisusta ja puhemielikuvasta erilleen, mutta kun ne kytkee yhteen, ääntelee puhemielikuvansa ohjaamana, niin syntyy jonkinlainen epäselvä puhe. Koira saattaa usein sanoa kaksi erilaista tokaisua puolisksi päällekkäin. (Jos koira vaikuttaa liian tyhmältä, jotenkin lättänältä, kehotus katsella paljon puita auttaa.)
Vaapukan laulumielikuvat ja jotkin laulua tavoittelevat äännähdyksetkin ovat tosi kauniita.

Sunnuntaina 10. maaliskuuta 2013

Kokeiltiin makupalanmurenpalkalla kummankin koiran kanssa samalal kertaa puhe- ja lauluäänen muodostamista. Idea alkaa jo olla niille selvillä. Seuraavaksi ääntä lisää ja haukahduksiksi muuttamisen vähentämistä. Osa haukahduksista tulee koirien sosiaalisesta maailmankuvasta, kun muut koirat aina haukkuvat, niin se on niille itselleen ainoa sosiaalisesti itsestäänselvä vaihtoehto. Selvästi puheen ja laulun opettaminen äännähdysten osalta edellyttää, että samalla luo kuvaa siitä, miten muut koirat voisivat myös oppia puhumaan ja laulamaan. Puheääni on pollea puhunpa vaan juttu ja laulu taas kylläpä tunteet ovat kauniita haluan ilmaista niitä niin että tekin kuulette -juttu.

Lauantaina 9. maaliskuuta 2013

Ilmeisesti sirkustreeni tapasi vaatia meiltä tosissamme ponnistamista, mutta nyt pari vuotta myöhemmin olemme niin montaa ymmärryksen kannalta vaativaa asiaa harrastneet, vaikkemme olekaan treenanneet sirkusta, että opit tuntuvat pienehköiltä emmekä uppoa tekemiseen vartin keskittymistä enempää, vaan enempää yrittäessä tyyli lättänöityy, kun ei enää ole tekemistä. Tänään ei ole treenattu, kun olen miettinyt muuta, mutta illalla pidin koirille esitelmän maamme elinkeinoista, hallinnosta, yms., koska ne olivat kiinnostuneita aiheesta. Niiden puheenymmärrys on erinomainen ja tuntuu, että niille tosiaan karttuu yleissivistystä tällaisista ihmismäisistä aiheista. Ehkäpä oppimisen kannalta sopivasti etenevä koirien koulu ottaisi aina uuden aiheen ja olisi 1-3 krt viikossa vartin tai joskus jopa puoli tuntia. Vaikka yleensähän siihen tulee kuukausienkin taukoja, kun kiinnostus on muualla ja motivaatio tauolla.

Perjantaina 8. maaliskuuta, sirkuspäiväkirjan 3. päivä

Pari vuotta sitten kun treenattiin, niin koirani sulattelivat uusia temppuja yms. isompaa opittavaa päivän tai kaksi. Nyt näyttää siltyä kuin oppisivat tunnissa tai kahdessa sulattelyaikaa. Eli tsemppiä pitäisi pikemminkin vähentää ja lisätä lomailua.
Tänään ei olla treenattu, kun tuntuu siltä, että pitäisi olla jotakin isompaa missiota eikä vain joku pikku temppu. Kai pit'isi ottaa tehtäviksi nuo tyylijutut, että miten ihminen voi oppia koirilta, etenkin laajemmin ihmiset koiriltaan.
Illalla otettiin makupalanpikku paloilla Vaapukan kanssa lauluäänentuottoharjoitus ja samaan aikaan Banjon kanssa puheäänentuottoharjoitus. Banjo tarvitsee rohkeutta puhumisen äänentuottoon ja Vaapukka jonkinlaista tekemiseen tempautumista.

Torstaina 7. maaliskuuta 2013 - Sirkuspäiväkirja, päivä 2.

Tänä aamuna molemmat koirat lojuivat pallon vieressä pää palloon päin. Aikoessani ottaa kuvan Vaapukka nousi seisomaan ja Banjon turkki taitaa kyllä kaivata trimmausta ennen valokuvaan pääsyä, samoin huone siivousta.

Nostin Banjon sen toivomuksesta pallolle. Se yritti ohjeeni mukaan siirtää palloa alleen, mutta ohje ei toiminut vaan se valui kuitenkin käteni varaan. Selvästikin sen pitäisi muodostaa oma ymmärrys pallon liikkeistä ja sen liikuttamisesta. Tavallaan sillä on ihan ok yritys, mutta liikkeet ovat liian karkeita summittaisia ja jonkin verran liian jäykkiä, mhin kai auttaisi tsempin parantaminen ja uppoaminen kokemukseen herkänb hienoviritteisesti, jolloin kapasiteetti laajenee ja herkkyys ja ymmärrys paranevat.
Vaapukka ei halunnut heti perään pallolle, koska sillä on erilainen tyyli, on kuin eri temppu, vaikka on sama pallo.

Kaksi vuotta sitten kun treenasin koiriani sirkukseen, en ollut vielä eläissäni mitään muuta oman näkemykseni mukaan taitojen opiskelua harrastanut ja siksi koirieni opettaminen oli upea tilaisuus. Nyt olen pari vuotta harrastanut taiteiden opettelua ja nauttinut siitä. Uskomatonta, miten iso miettimisurakka voi olla muotokuvan maalaamiseen valmistautuminen, ja moni luontokuva myös! No, kun tekemistä ja oman kapasiteettini mukaista toimintaa kaipaan, niin sirkus, taide ja urheilu sekä luontoharrastus lienevät sopiva yhdistelmä minulle...

Kokeiltiin Vaapukan kanssa laulamisen äänentuottoa. Banjo tuli mukaan kerjäämään makupaloja. Katsoin Banjoa, jolloin Vaapukka sanoi vuh kuin sellainen, joka haluaa huomion sanomalleen, annoin sille makupalan murenen. Harjoiteltiin siihen tapaan erilaisia ääniä, vähän laulumaisuuttakin, äänen kuuostelua ja kauneustajun ja tunteiden mukaisuutta.
Mutta mutta ihminen on ikään kuin mykkä kun haluaa elämäänsä musiikkia, usein on työ ja koulu ja ne eivät soi ja siksi oma laulukin jää jotenkin tukahtuneeksi. Onko ihminen ollenkaan hyvä malli laulamaan opettelevalle koiralle? Onhan ihmisten laulut todella, jotka se haluaisi opetella, mutta eikö varsinaisesti laulutaidossa ole lintu ainoa sopiva malli, niin kuin ihmislaulajallekin?! Eivätkö laulujen säveltäjät ole lintumaisen musikaalisia muihin ihmisiin verrattuna, sävelet ikään kuin soljuvat purona eikä kraah-ääniä ole ollenkaan.

KokeiltiinVaapukan kanssa uudestaan äänen tuottamista makupalanmurenpalkalla/-merkein. Koira näyttäisi tuottavan tavallisesti vain sosiaalisia viestejä kehonsa etuosasta. Tunneilmaisu taas on vatsassa, joka on äänentuotosta yleensä irtikytkettynä. Koetettiin tuottaa ääntyä vatsasta tunteita ilmaisemaan. Näytin elekielisesti mallia ja juttelin Vaapukan kanssa. Lopuksi Banjokin yritti.

Sirkuspäiväkirja 2013

Katsoin eilen ohjelmaa ihmistornien rakentelijoista. Heitä on koillis-Espanjassa Catloniassa ja he ovat kulttuurillisesti erikoistuneet jopa 8-kerroksisten ihmistornien rakentelemiseen, joiden ylimmäisimpänä kerroksena ovat lapset. Taito pudota satuttamatta itseään ja muita on taidon olennaisin osa ja lapsesta asti he ovat koko ajan, kaikissa elämänsä ympyröissä keskittyneet huolehtimaan siitä, että jos putoavat tornista, mitä usein tapahtuu., niin putoavat satuttamatta itseään tai muita, pudota viisaasti. Itse tornissa kiipeily ja tornin osana oleminen on kuin tanssi: rentoa positiivisten tunteiden mukaista sosiaalista ja monipuolisesti viisasta täysin hetkessä reaktiivisesti elävää ison kapasiteetin puuhaa. Niinpä hew rakentavatkin mieluiten huojuvia torneja eivä5tkä jäykkiä vaarallisia. He pikemminkin tasapainoilevat elävän ihmisen harteilla ottaen kaikki muutkin tornissa huomioon, kuin mitenkään tarraavat kiinni tai jäykistyvät, mikä olisi kovin cvaarallista.
Näköjään tein oikein, kun koirille ensin opetin putoamista pallolta satuttamatta itseään. Sehän on turvallisen harjoittelun perusta. Nyt ihmistornimallin avulla sain Banjonkin tajuamaan, ettei jäykin tassuin pallolla. Tekisi mieleni taas treenata oma sirkustemppuesitys, mutta pallo ainakin on vielä tyhjennettynä lutussa niin kuin viimeisen vuoden verran. Mutta innostuksen puuskan tuosta ohjelmasta sain, jotenkin treeni-innon langanpä'äsätä kiinni. Kai minua niin kovin kiehtoo sirkus, haluaisin sen ammattilaiseksi, vaikka silloin joutuisin kiertämään ulkomaille, vaikka olisi päässyt puolekti vuodeksi Sirkus Finlandiaan, vaikken siis ole päässyt, olenpahan vain haaveillut siitä viime vuosina. Mutta jokin sirkustemppuesitys olisi siis kiva. Jokin missä näytettäisiin, miten koirat ja eläimet ovat hienompia kuin ihmiset ja mitä kaikkea niiltä voi esim. oppia ja miten, ja miten alkaa harrastaa oman koiiransa kanssa jotakin samantapaista, jos innostuu esityksestämme. Meiningillä siis olisi paljon väli'ä. Se luo temppujen perustan ja mallin muille. Hyvällä huomiolla, jonka hyvä mieli tuo, tekee temput helpommin ja näyttävämmin ja oppii uusia hienoja temppuja. Ehkä treenimme kaatui siihen, ettei koirien hienoiksi kokemia temppuja ollut enää treenattavana, niin niiden huomio ja motivaatio hiipuivat. Nyt jos ottaisi Vaapukalle ohjelmaan laulamisen opettelemisen - sillä on hienot laulumielikuvat, mutta se ei tuota mitään ääntä, kun taas Banjo pitää liikaa meteliä laulajan tapaan - ja Banjolle pallon taiten vaikkapa tuon tornimallin mukaan, niin olisiko silloin kummallakin koiralla jotakin hienoa, joka nostaisi treenin tason korkeammaksi.
Erillisten temppujen sijasta olisi opeteltava kokonainen näyttävä - siis taiten tehty ja malliksi kelpaava - esitys, jolloin meininki on olennaisin: se luo suorituksiin perustan, ikään kuin tuo lähgestymisen temppua kohden oi8kein ja positiivisen mielen, jo9nka avulla tempun tekee monin verroin suuremmalla taidolla ja tyylillä.
Itse mielelläni harrastaisin liikuntaa ja opettelisin omin päin tanssimaan. Esiintymisessä on minulla itselläni paljon harjoiteltavaa. Katsomon seura tuo silmät auki istua möllötän - meiningin, jonka läpi pitäisi jotenkin osata rakentaa näyttävä esitys, mikä kai käy uppoamalla tekemiseen, joka katsomisen kohteena on. Myös koirien "keskityn, seuraan ohjeita, tuleekohan näin hyvä" -meininki on tosi olla möllöttävän näköinen, kun se tulee minulle koiranohjaajalle vaikutteena. Olisikohan tuo koirien oepteltava, niin saisin olla siivellä, kun ne lisäisivät liikkuvaisuutta asenteeseensa?
Josko tämä sirkustreeni tästä? Vihdoin. Kai nuo ihmistornien rake3ntelijat olivat kyllin sirkuslaisen tapainen omistautunut malli meille...

Kävin kaupungilla on ostin 3€:llä violetinpunaisen ruukkukrysanteemin, koska kukat kivan tunnelmaisinaantavat elämänviisautta ja voimia. Kun sirkustreeniin tuli katko, niin se on häirinnyt nyt jo kaksi vuotta, joten kaikki keinot käyttöön vain nyt, kun näyttää siltä, että treeni voisi taas jatkua. Tunneviisaampi on kuin fyysisesti hyväkuntoisempi: jaksavaisempi, elämänviisaampi ja hyväntuulisen onnistuvainen eli voi siitä kukasta hyötyä olla.
Kaupungille lähtiessäni näytin koirilleni mallia siitä, miten temppukeskittymistä voisi avartaa taiteellisempaan tenhoavampaan eläväisempään päin. Takaisin tullessani huomasin tyylini jo jotenkin auenneen vähemmän olla möllöttäväksi ja ei niin totiseksi. Kai se tuosta muutaman juttukerran voimin...
Kohta kotia palattuani Vaapukka oksensi, se valitti esiintymisjännitystä, tuumi treenin siihen viimeksi katkenneen. Käskin sen välttää mallin ottamista koululaisista, sillä koululaiset potevat esiintymisjännitystä kovasti. Paljon parempi malli sen sijaan ovat kesäiset kovakuoriaiset, jotka aistit auki onnellisina puuhailevat omia käytännön juttujaan. Juuri sillä tavoin syntyy hyvä työn jälki sirkuslaisellekin.

Aiemmin treenatessamme Banjon tyyli oli usein leiskuvainen komea, kun taas Vaapukan koulumainen lättänä. Siinä on varmaankin kyse eroista esikuvissa. Ihminen ja koirakin kehittyvät vuosien ja vuosikymmenenkin tai kahden kuluessa suurimpien haaveidensa suuntaan, paljon pidemmälle kuin tavallisina harrastajina kykynevät, sillä suurimpiin haaveisiinsa mukautuu lähes varauksettomasti täydellä sydämellä saaden hengenkin oikein, ja henkihän on tuon aihepiirin asioiden oikea paras tekemisentapa ja muotoilu, se tuo oikeanlaisen elämäntavan, lähestymistavan, takemisentavan ja huomion piirin sekäö kiehtoutumisen oikeista asioista oikeaan tapaan. Siinä, missä koululainen ehkä on koulun latteaksi värjäämä vähän kaikessa, voivat kuitenkin hänen mielikuvansa hyvästä tekemisentavasta kehittyä esim. koirien sirkusesitystä katsellessa, ja noiden muistikuvien, haaveiden suuntaan hän sitten vuosien myötä kehittyy, vaikkei alku olisi sellaine ollenkaan. Hyvä tekemisentapa on usein koiralle paljon helpompi omaksua kuin aikuiselle ihmisille, mutta se on samanlainen molemmille: aistit auki, hyvällä hengellä, inspiroituneesti,... Koira oppii isoja juttuja paljon nopeammin kuin ihminen siksi, että sen ajattelun ja sosiaalisuuden kieli on luonnollisempi kuin kouluja käyneiden ihmisten. Silti ihminenkin oppii, mutta joutuu aloittamaan huonommista lähtökohdista kuin eläimet.

Sirkustyylimme kehittyi treenin aikana 2 1/2 - 2 vuotta sitten aikamoisen paljon ja osin senkin jälkeen mielikuvissamme. Koirilla on ollut paljon omaa näkemystä näyttävästä sirkustyylistä ja ne ovat saaneet jäädä aihioina kehittymään treenin ohessa, kehuttuina. Minulla on taas ollut osaamista siinä, miten ei jäädä jumiin johonkin tiettyyn taitotasoon vaan jää koko ajan paljon kehittymisen varaa. Aluksi sirkusmielikuvat olivat simppeleitä kliseitä kiuten värikkäät renkaat. Kokeiltiin muutamia mieleen tulleita yhdistelmiä ja temppuja ja katsottiin, syntyisikö niistä oikeaa tyyliä. Aihioita ei hiottu loppuun vaan jätettiin koko aihepiiri kehittymään mielessä niin, että siitä kasvoi monin verroin laajempi ja näyttävämpi. Koirien omista näyttävistä tyylitempauksistA AINA kehut arvostavasti, mutta ilman painostusta jatkaa sillä tavalla, jolloin tyyli olisi voinut urautua ja lättänöityä. UUsista aluista kasvaa paras taitotaso, kun mielenkiinto onerinomainen ja liikkeet eloisat.

Kun Vaapukka joitakin kuukausia sitten luki historiankirjasta keskiajasta, se kuvien soljista päätteli, että 1000-luvun ihmiset olivat olleet teknologiauskoisempia kuin nykyihmiset: uskoneet tulevaisuuteen metallien ja rakentelun parissa. Ylipäätään koirillani näkyisi olevan hyvä ymmärrys siitä, mitä opiskelevat, ja ne voisivat omalla tavallaan olla malleina koululaisille niin, että mielikuvat koiranäytöksestä auttaisivat oppimisessa ja oman ymmärryksen kehittämisessä. Esitys voisi olla luomassa mielikuvaa siitä, miten koirien ja eläinten ymmärrys on edullinen vaikute ihmisten ymmärrykselle. Esitys voisi luoda mielikuvaa koirankoulutuksesta jonakin, missä ihmisenkin ymmärrys lisääntyy ja molemmat osapuolet kasvavat täydempään elämään, vaikkeivät harjoittelisi ollenkaan samanlaisia temppuja kuin mitä näytöksessä on: meininki on tärkein! Samoin se, että opettaa tavalla, joka saa temput onnistumaan, eli perustoimintoelementeistä hyvällä huomiolla ja hyvällä tuulella toimivia kokonaisuuksia ja tekemisen iloa,
onnistumisen ylpeyttä tavoin, joista muut voivat ottaa mallia ja oppia niin paljon, kun peruselementit kopioivat.

Treenitaukoa on ollut kaksi vuotta, se on niin pitkä aika, että tiedän kokeilemattakin, ettei treenin jatkaminen noin vain onnistu, vaan on koko treenaustapa rakennettava alusta uudestaan. Onneksi koirani ovat motivoituneita ja ottivat oman osansa tehtävästä vastaan vakavalla miellellä. Tehdään ensin vähän jotakin ja katsotaan, josko sen ympäriltä saisi joitakin alkuja, kenties jotakin lupaavaakin. Tehdään muutama erilainen alku ja katsotaan, josko niiden ympäriltä kertyisi kokemusta ja näkemystä, joiden varaan hyvä treenitapa rakentuu.
Nyt kävelylle otin makupalan ja Banjo pomppi kahdella tassulla sen saadakseen, Vaapukkakin vain vähän havahtui, että olisiko jotakin asiaa: noin pienistä aluista on lähdettävä rakentamaan treeni-intoa ja hyvää treenaustapaa, eli aistit auki vain, motivaatio hyväksi, koiran omalle näkemykselle paljon tilaa kaikessa ja tyylivariaatioille heti alkuun tilaa, sillä niiden varaan rakentuvat uudet vaikeammat temput ja suurempi taito sekä näyttävyys ja mahdollisuus yleisön kiehtoutua ja oppia esityksestä jotakin. Variaatio on ikään kuin uude3n kuviotyypin alku: uuden taidon tuominen kuvaan. Esityksen ei toki tarvitse olla kaavamainen, ei saakaan, vaan on osattava tehdä tilanteen mukaan hieno, ja siinä on koiran oma näkemys arvokas.

Luulen, että meillä on nyt juuret Savonlinnassa. Treenaaminen muualla ei sujuisi ollenkaan yhtä hyvin. Joka paikkakunnalla on oma meininkinsä, ihan erilainen kuin muualla. Mikä sujuu täällä, ei välttämättä sujuisi maata keirrellessä. Pääkaupunkiseudulla oli treeni jotenkin tekemällä tehtyä "nyt tää niin kuin treenais tokoa, teepä tällanen, jep". Täällä SAvonlinnassa koira ikään kuin kasvaa uutta temppua kohden, kuin kukka että ai tuossahan on sinulla kiva, teepä siitä uusi mestaritaidonnäytteesi, ja koira unelmoi ja kasvaa uudenlaiseksi taitavammaksi ymmärtäväisemmäksi, elämässä onnistuvammaksi, jotenkin siksi, kun sen jättää rauhaan, kulttuurikin jättää sen rauhaan. Muualla reunat ikään kuin leikkaavat oman rauhan pois: pois oman tahdin, mahdollisuuden kehittyä omia teitään ja oman näkemyksensä mukaan - siksi, että on liian muuta palikkapäätä, jotka rvostavat rakennetun suoria viivoja, sen idioottitasoa, luonnon ja puiden monimuotoisen rikkauden sijaan, luonnon vapaasti kasvamisen ihanteen sijaan.

Täytin sitten kumminkin jo tänään pallon ja kokeiltiin Banjon kanssa heti. Sanoin sille, että koira pysyy paikoillaan ja tassuillaan siirtää pallon alleen niin, ettei putoa. Sillä oli jotain oikeaa ideaa ja osin vanhasta muistista jäykät tassut silloin tällöin. Minä olin kuin kohmeessa, kun oli treenitaukoa ollut ja en oikein osannut olla hetkessä mukana koulutuksen kannalta vaan vain yritin arvioida tilannetta. Kokeiltiin Banjon kanssa muutaman kerran ja sitten kahdesti Vaapukan. Vaapukka muisti meditatiivisen tapaisen mielentilan aiemmasta harjoittelusta ja osasi myös hiukan tassuilla siirtää palloa alleen. Se melkein pysyi tasapainossa pallolla, ihan kevyesti vain nojasi käteeni. Yritin saada sitä siirtämään tassuja niin, että ne liikuttaisivat pallon sen alle. Menee jonkin aikaa ennen kuin treenimme löytää toimivat uomat, tarttee minun ja koirieni katsella hieman, että missä mennään.
Kun treeni kaksi vuotta sitten loppui, pallo oli jäämässä Vaapukalle yksin ja kirjoittaminen osin Banjon erikoisalaksi. Nyt näyttää siltä, että molemmat olisivat halunneet opiskella kaikkea, mitä on mahdollista opiskella, ja pärjätä kaverin perässä jokseenkin samantasoisina, vaikkeivät pystyisi kilpailemaan keskenään.
Treeni on kivaa mutta oppiminen on olennaista. Siksi tämä päivä oli vain tunnustelua ja oikea treenitapa on vielä löydettävä.
Banjo keksi uuden tempun aihion: kiersi palloa kahdella tassulla ja takoi sitä rum rum - rum rum - ... Annoin sille makupalan palkaksi. Vaapukka silloin istahti pallon viereen ja kosketti sitä vuoron perään etutassuillaan ja annoin sillekin pikkumakupalan.

Kun tässä sulattelen, miten tuo eka pallotreeni meni, niin luulen, että koirani ovat aikuistuneet paljon näinä kahtena vuotena, joina ei ole treenattu melkein ollekaan. Ne ovat itsenäisempiä, niillä on parempi ymmärrys, enemmän elämänviisautta ja paljon enemmän kokemusta. Ne eivät treenaa enää orjallisesti ohjetta seuraten vaan niillä on omaa näkemystä, joka tosiaan saa asiat sujumaan paremmin. Ja niin minun roolini on enemmänkin avustajan kuin opettajan niin kuin aiemmin. Koko treeni on nyt enemmän koirieni käsissä kuin minun opettajansilmäni varassa. Aika näyttää, mitä näistä aihioista saadaan koottua ja millaiseksi uudenlainen treeni muodostuu, jos nyt saadaan treenattua, mutta ehkä kuitenkin saadaan, ainakin nyt on hyvä lupaava alku.
On hyväkin, jollei pallolla ole kummallakin koiralla samantapainen tyyli vaan kumpikin on omailmeisensä niin kuin nyt näyttää käyvän. Se on visuaalisesti kauniimpaaja mielenkiintoisempaa katseltavaa. Saadaan kaksi eri-ilmeistä kokonaisuutta. Toiselle koiralle olisi hyvä saada jokin mielekäs tekeminen tai kuvio täydentämään visuaalista näkymää ja tekemään vipinää maisemaan. Esim. jos Banjo tasapainoilee pallolla, niin se voisi poistua näyttämöltä jotakin suurta, esim. renkaita, suussaan kantava Vaapukka perässään, sillä Banjon tyyli on jotenkin pyöreä ja Vaapukan taas hiukan vaisu. Vaapukan tasapainoiluun vanha kauneuskäsitys tekisi hyvää, ehkä sen saa siihen lisättyä. Silloin Banjo voisi vaikka pyöriä pallon ympärillä tai tehdä jonkin pienemmän tempun. Mutta nuo roolit ovat auki ainakin siihen asti kunnes koirat oppivat liikkumaan pallolla tasapainoillen, ja sittenkin roolit elävät näytöksen mukana.

Kirjoitin eilen blogiini Näin opit lahjat haavealallesi http://nopeaoppisuus.blogspot.fi , että jos haluat töihin suurimmalle haavealallesi, et voi tehdä kaikkea täydellä intensiteetillä vaan iso osa tuon alan asioista sinun täytyy opetella tekemään tuon alan tavallisella intensiteetillä tuon alan tavalliseen tapaan, jotta sovit joukkoon ja jotta tekisit asiat niiden luonteen mukaan. Ehkä meidänkin treenissä tarttee ottaa monta eei treenitapaa ja tavalliset temput opetella huolimattomammin siihen tapan kuin koirat niistä yleensä hyvin suoriutuvat.

Perjantaina 1. maaliskuuta 2013

Tänään sitten kumminkin ostin Banjolle Finlandia-palkitun romaanin Jää, josta se on jo monta kuukauttaa haaveillut. Teroitin kuitenkin sen mieleen, ettei se ole mikään kirjoituskurssille tullut teini, niin kuin se tuppaa kirjaan asennoitumaan, sillä teineillä ei ole useinkaan muuta näkemystä' omasta kirjoitustyylistä kuin että "jotain hienoa" olisi kiva oppia. Banjolla sen sijaan on jo oma ammatti: se on jossain määrin ammattitaitoinen sirkuskoira, jolla on näkemystä esiintymisestä, sananvalinnoista, näkökulmista jne. kirjoittamisessa tarvittavasta. Koiran kirjoitusta kukin lukee miettien, mitä koira ymmärtää ja miten koirat ajattelee, mitä koira mielessään miettii ja kuinka taitava se on ajattelemaan. Siinä ovat hyväksi juri Banjon filosofiantaidot! Tähän asti koirani ovat lukeneet runoja, filosofiaa, maailmanhistoriaa, elämänviisauksia ja satuja sekä tietosanakirjaa ja koulukirjoista jotakin. En oiekin ymmärrä, miten romaanin lavea kirjoitustyyli voisi Banjoa mitenkään auttaa, jos se haluaa kirjoittaa lyhyitä viestejä tussilla. Ja Itä-Savo-sanomalehteä tottakai!

Banjo on tänään lukenut kolme lukua Finlandia-palkittua romaania Jää. Kun välissä kävimme kävelyllä, se muistutti tunnelmaltaan lasta, jolla on kiinnostava romaani kesken. En tiennytkään, miten iso osa lasten ilmapiiristä tulee lastenkirjojen lukemisesta. Onkohan ollenkaan hyvä idea opettaa sellaisia piirteitä koirille? No, Banjo ainakin on tyytyväinen.
En tosin tiedä, miten tarkkaan se on lukenut. AInakin satuja koirat lukevat toisella tyylillä kuin asiatekstiä ja näyttää siltä kuin romaanin lukemisessa päällisin puolin lukeminen niiden mielestä riittäisi. Vaapukka ei ole tänään lukenut muuta kuin vähän lahteä.