Koirani Vaapukka ja Banjo ovat hyviä ystäviä keskenään, kovin ajattelevaisia ja jotensakin tasaveroisia. Banjo on kai ihmismäisissä asioissa fiksumpi kuin Vaapukka, mutta Vaapukalla on pystykorvamaista viisautta. Vaapukka on vahvempi kuin Banjo ja puolustaa Banjoa eikä lähes koskaan ryövää Banjon ruokia vaan riittää, että Banjo vahtii niitä rauhallisesti, niin Vaapukka odottaa vuoroaan pitkäänkin. Koirani naivat mielellään keskenään, poikakoiria kun ovat ja elämäntovereita. Vaapukka haaveilee pennuista ja on aina kovin paapovainen kaikkia kohtaan. Banjo taas on suorituskeskeisempi ja älyllisempi.
Minä suhtaudun niihin vähän samaan tapaan kuin muihin lemmikkieläimiin ja pikkulintuihin sekä kukkiin ja puihin ja välit ovat ystävällisen huomioonottavaisen keskustelevaiset, mutta samalla jotenkin katselemiskeskeiset. Kun maaliskuun alussa 2011 aloin harrastaa vesivärimaalausta, Vaapukka ryhtyi malliksi ja on opettanut minulle monta juttua maalaamisesta. Se näyttää olevan kovin tyytyväinen opettajanrooliinsa, ja mielenkiintoisen monipuolistahan maalaaminen on. Voiko olla, että se on yksi syy siihen, miksi treeni tuntuu laimeammalta kuin aiemmin: maalaamisen oppimisessa ja opettamisessa on ollut haastetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti