Makupala- ja kontaktikoulutusta: mitkä teot ja elämänalueet ovat suorituksen perustana, opeta ne, esim. lukemisessa tarkkaavaiset silmät ja ihmisen puheen muisteleminen, jotta tunnistaa merkitykset tunnelmatajunsa perusteella. Makupala johdattelee liikettä ja huomiota eikä täytä vatsaa vaan motivaationa mielekäs toiminta ja arvostus. (1 treeni: max 1 lihapulla = 2x3x4=24 palaa kahdelle koiralle, puolikas lihapulla vähennetään aterian koosta.) Sirkustreeni elo2010- kesä2011
tiistai 17. huhtikuuta 2012
Tiistaina 17. huhtikuuta 2012
Koirien koulua ajatellen tulin kertoneeksi koirilleni tietokoneista: että ne tekevät vain aivan yksinkertaisia tekoja oj´hjeen mukaan eivätkä osaa muuta: esim. piirtävät värillisen pisteen ohjeen mukaan tiettyyn kohtaan ja saavat niin pisteistä aikaan kuvan tai vain kirjaimen, ja että tietokonetta voi kehottaa piirtämään ruudun, josta saa vaikka nettiyhteyden painamalla nappia "yhdistä nettiin" ja nettisivujen nimilistasta sitten voi selaimessa valita, mitä sivua haluaa lukea... Koirat jäivät hiljaisiksi ja mietteliäiksi, kai niiden tiedonjano sammui tältä osin näin ainakin näin alkuun.
perjantai 13. huhtikuuta 2012
Perjantaina 13. huhtikuuta 2012
Haaveenani on, että ihmisten koulun saisi lyhennettyä murto-osaan nykyisestä 9 tai 12 vuodesta. Tarjoaisikohan koirien koulu mahdollisuuden laatia esim. vuoden mittainen vaihtoehto ihmistenkin koululle? http://pikakoulu.blogspot.com
Silloin saisi puhumaan opettelu olla tärkeä osa koirienkoulua, niin saataisiin vaativuustasoa nostettua kiehtovammaksi ja vikkelämmäksi. Myös tussikirjoitusta pitäisi opetella tottakai. Koirat viestivät haluavansa keskustelevaisen koulun eikä luennoivan. Se on hyvä, sillä niin tulee valittua kiehtovampia kysymyksiä. Vaapukan ensimmäinen kysymys oli: miksi lapset eivät pidä koulusta? Koulua on liikaa ja se on rankkaa, elämänkielteistä.
Vaapukkaa surettaa, kun näyttääs siltä, ettei se päässyt sirkukseen. Ehdotin, että voidaanhan me treenata koe-esiintymiseen niin kuin viime vuonna oli tarkoitus tai perustaa oma pikku show koiratapahtumiin ja lastenjuhliin. Mutta Vaapukka on alakuloinen kuin koululainen - juuri tuo ongelmallisuuden määrä koulussa olisi karsittava pois ja tehtävä jotakin motivoitua sen sijaan! Mietin, että koira ei ehkä halua treenata koulumaisesti puurtaen vaan inspiroiduimpia kohtia myöten vain. Mutta toisaalta pitkälle olemme jo päässeet, nyt olisi ehkä aika pohtia eläinten asemaa uudelta kannalta: on jotakin, mitä voimme opettaa eläimille ajattelusta, kommunikaatiosta ja ihmisten taidoista. Olisi kai aika luoda uusi näkemys siitä, millainen eläin on: miten hieno, upea, miten elämänviisas ja valtavan taitava, miten sosiaalinen, tunteva ja kommunikaatiotaitoinen,... Ei hyödytä opettaa koirille ihmisten koulua, olisi sen sijaan luotava uusi paljon paremmin motivoitu reitti. Moni ihmisten koulun asia on vain päähän kaadettu, kun tuokin kai pitäsi oppia ja tuo, mutta keskustelut koirieni kanssa ovat paljon paremmin olennaiseen ja motivoituihin asioihin pitäytyviä, paljon parempi pohja koulun luomiselle olisi tämä näkökulma varmaan... Mutta sitä pitäisi erityisesti miettiä, miten olla mallina eläimille, miten olla luomassa tietä, jota niin villit eläimet kuin koiratkin ja muut lemmikit voisivat kulkea.

maanantai 9. huhtikuuta 2012
Maanantaina 9. huhtikuuta 2012, 2. pääsiäispäivä
Kokeeksi nostin Banjon pallolle muutamaan kertaan. Ei sujunut kovin hyvin, mutta ehkä vähän paremmin kuin edellisellä kerralla. Hoksasin viimein, että yhteispelimme puutteesta on tuo edistys kiinni. Kun kuuntelevuuteen ja ohjaukseen, etenkin mielentilanneuvomiseen kosketuksen ja esimerkin avulla, panostaa, niin luulisi tuon pallotempun aukeavan siit. Makkaransiivupalkka. Vala ei halunnut treenta heti Banjon jälkeen, kun saa siitä huonoa mallia, ja sitten myöhemminkään se ei ole ollut treeni-intoinen.
lauantai 7. huhtikuuta 2012
Lauantaina 7. huhtikuuta 2012, lankalauantai
Tässä joku päivä vaapukka tuumi, että haluaisi oppia laulamaan. Ohimennen näytin sille mallia siitä, miten laulun mielentilaa kuvastava ääni luonnostaan syntyy. Eilen se esitti saman toiveen uudelleen ja niinpä makkaransiivun palasien palkalla kokeiltiin molempien koirien kanssa laulumielikuvien ja hiukan äänenkin tuottamista, mutta enimmäkseen täysin hiljaista oli ja äänet, joita syntyi, eivät edes muistuttaneet minkäänlaista laulua, vaan lähinnä haukahduksia tai urahduksia. Toivottoman kaukana on tavoite, mutta toisaalta on kiva kokeilla jotakin haastavaa. Puhetaitoahan tuo voisi hyvin auttaa ja silloin oltaisiin jo paljon lähempänä aitoa ihmisten silmin havaittavaa keskustelua, mikä kai olisi koirien oikeuksille kovin tärkeää, molemmat koirani kun ovat fiksuja ja järkeviä, mutteivät kaikkien kanssa kommunikaatioyhteydessä sen enempää kuin eläimet yleensäkään.
Laitoin sirkuskuvakirjan postiin ja jäin miettimään, että vuosi treenitaukoa on kyllä kovin pitkä aika. Rutiini on haihtunut ja tuntuu, että ollaan kasvettu johonkin toiseen, keskustelevampaan älyllisempään sfääriin, kun vanhat temput eivät enää vaikuta hienoilta vaan rutiinilta. Ollaan yrittämässä jonnekin ihmisten ja eläinten välisen kommunikaation suuntaan. Sirkus on hieno, mutta pikemminkin mieltymys kuin suurin toive. Kaipaisimme hienomia temppuja, jotta treeni olisi kiehtovaa. Nyt olen vuodessa paljon oppinut eläinten kieltä ja koirat ovat oppineet ökyiksi, mutta ovat myös oppineet esiintymistaitoja, luulen.

perjantai 6. huhtikuuta 2012
Perjantaina 6. huhtikuuta 2012, pitkäperjantai
Laadin myös valokuvakirjan koirien sirkuskuvista, mutta en tiennyt mitä sille tehdä, kun siinä oli enimmäkseen samoja kuvia kuin kansiossa jo oli. Niinpä päätin lähettää sen Sirkus Finlandian väelle jonkinlaiseksi kiitokseksi, sillä juuri sieltä sähköpostiini saamani lyhyt vastaus aloitti koko treenin ja tuki sitä innostavalla tavalla. Ajan myötä sirkusidea kiehtoi aina vain enemmän, kun koirat oppivat sirkustyyliä, mutta vuosi sitten treeniputki katkesi ja niin vain on, ettei sen jälkeen treenistä ole tullut mitään. Raapustin siis kuvien alle selityksiä ja kaivoin jostakin Sirkus Finlandian postiosoitteen, mutta se ei ollutkaan enää Mustio vaan Bollsta - jäin aprikoimaan, että merkitseekö tuo, että mukaan mahtuisi mm. ei-musta pallolla seisova koira Vaapukka? Aikamoisen iso rooli noin meille, mutta upea, ei olla taidettu itse ansaita, vaan Barack Obaman kirje, jonka sirkuksellekin lähetin, lienee syynä, osaankohan ollenkaan olla oikealla tavalla? Vaapukka on kyllä hieno otus, sirkuksen sydämelleen ottanut, varmaan hyvä malli muille ja huolehtivaisen luonteensa vuoksi esikuvaksikin sopiva - kenelle? Koirille ja lapsille, mutta kumminkin... Lapsethan kuuluvat sirkuksen harrastajiin, vaikka taito lienee enemmän vanhusten alaa. Ohhoh, no joo, kantsiskohan sittenkin treenata sirkukseen, pallolla tasapainoilu valmiiksi ja kaikki muu hieno! Aukeaisikohan treenitauko tästä, tarvitsiko Vaapukka tukea ja arvostusta vai mikä on? Jaa-a... On se Sirkus Finlandia vaan hieno, isoon rooliin jouduttiin, tai ollaan yrittämässä, omissa silmissä isoon, jos nyt sitten taaskaan saadaan treenin langanpäästä kiinni.
No, kokeiltiin sitten sitä palloa. Vaapukka ensin sulatteli aikansa uutta tilannekuvaa ja näytti tuumivan, että nyt olisi tilaa treenata sirkustemppuja, kun se koki saaneensa riittävästi tunnustusta. Otin Banjon ensin syliin ja koetin saada sen pitämään itse tasapainoa. Sitten käsieni tunnelmalla ohjeistin oikeassa tavassa olla pallolla ja sain sen osan aikaa rennommaksi ja herkemmäksi, oli kuin yhteispeli olisi tässä välissä parantunut. Kokeiltiin pallolta alas valumista kolmelta eri puolelta ja sitten pariin kertaan taspainon pitämistä pallolla. Banjolla oli tassut vierekkäin ja se itse korkealla oikein pitkien ja aika jäykkien tassujen päällä, on siinä vielä opettelemista! Makkaransiivupalkka. Sitten kokeiltiin Vaapukan kanssa. Se alkaa jo osata ohjata palloa allaan painamalla sitä eri puolilta, mutta lähinnä ohjeeni mukaan ja aika vaihtelevalla taidolla. Kokeiltiin pariin kolmeen kertaan, makkaransiivupalkka. En nyt osaa sanoa, saadaanko tässä treenin langanpäästä kiinni vai ei, mutta ainakin nyt on kokeiltu ja aika näyttää, saadaanko ryhdyttyä treenaamaan. Banjon turkki ainakin on kunnostettava joka tapauksessa.

torstai 5. huhtikuuta 2012
Torstaina 5. huhtikuuta 2012, kiirastorstai
Tilasin paperikopioita koirien sirkuskuvista, parikymmentä kahdella eurolla, ja laitoin kansioon, voi, että ovat upean näköisiä! Oli mahtavaa treenata "sirkukseen", tekisi mieli tehdä jotain samantapaista uudelleen, joko jatkaa samaa tai sitten jotain muuta kivaa, mutta jos ehdotan edes retkeä, niin koirat tuumivat, etteivät viitsi. Ne ovat omaksuneet jonkin uuden tärkeilevän keskustelevaisen roolin ja usein huomauttelevat kaikenlaisesta, mitä olenunohtanut tai mitä ne toivoisivat minun tekevän ja kamalan kivoja niiden mielipiteet usein ovat, tulee jotenkin harmonisempi täydempi olo, onnellisempi kai vain siihen tapaan kuin luonto tekee onnelliseksi, ehkä se oli jotakin sellaista se sirkustreenin hienous myös, kiva kun on eläimissä ystäviä jotka sydämellään kuuntelevat ja sulattelevat tärkeiksi kokemani asiat, ihan kaikenlaiset, ruuastakin jopa ja omasta roolistaan vahteina.
perjantai 2. maaliskuuta 2012
Perjantaina 2. maaliskuuta 2012
Katselin aivan upeaa TOKOvideota YouTubessa: "2008 AKC NOI Music Video" by AllDogsLoveMe, näytin koirillekin ja jäin miettimään, mitä oikein koirankoulutuksesta haen. Monimutkaisempia taitotemppuja kai, niitä on niin kiehtovaa opettaa. Ja kivaa meininkiä tottakai!
Mietin, että stoppasiko treeni, kun suostuin Banjon toiveeseen, ettei sen tarvitsisi harjoitella pallolla tasapainoilemista. Niinpä pyysin siltä, että ihan varovasti alkeista harjoiteltaisiin sitäkin, ja se suostui. Kokeiltiin pallon päällä sylissä istumista ja vaapukankin kanssa jotakin, mutta kovin olivat omat taitoni ruostuneet, vaikka hiukan herkkyyttä muistin pyytää. Otettiin sitten koiranherkkutikkupalkalla jotain muutakin treeniä ihan vain kokeeksi, kun tuntui, että jos treenataan, niin enemmän aikaa päivässä kuin ennen, kun ei ole niin uutta. Kokeiltiin peruuttamista ja pujottelua, Vaapukka osasi ja Banjon kanssa ei luistanut ollenkaan. Sitten otin kirjainkuution ja heitin. Banjo ryntäsi perään ja kantoi suussaan takaisin niin kuin olin toivonutkin, retuutti kuutiota paikoillaan leiskuvalla tyylillä, joka oli uusi, Banjo näytti sen itsekseen kehittäneen tätä varten, kun on jo vuoden verran ollut puhetta, että kirjoittaa pitäisi tyylikkäästi eikä pakertaen. Vaapukkakin nosti V-kuutiota suullaan ja oli mukana, teki sitten lakon, kun ehdotin, että leikki riittäisi palkaksi, ja lähti mukaan touhuun vasta,kun kaivoin sille herkkutikkupalkkaa tuostakin. Laitoin kuutiot takaisin säkkiin, jotta tyyli pysyisi riehakkaan innostuneena kirjoitettaessa, mutta nyt ei kyllä ole kirjoitettu mitään moneen moneen kuukauteen. Kuinkas jatkossa? Olisi niin kiva treenata, koirien kanssa on mukavaa... Ehdotin, että treenataan taitotemppuja ja vauhdikasta hulivilitouhua, joka pitää tyylin kivan riehakkaana. Saa nähdä, tuleeko sitten treenattua, nyt vain kokeilin jotakin, kun mieli tekisi treenata, mutta aikaa on kulunut jo vuosi treenaamatta.

keskiviikko 29. helmikuuta 2012
Keskiviikkona 29. helmikuuta 2012
Kuva ehkä viikon takaa, vai milloin lieneekään. Koirat alkavat jo osata rimmata värejään, tosin osan aikaa vasta. Vaapukalla on vielä totutteleminen uuteen väritykseensä ja Banjon turkkia pitäisi trimmata nyt, kun pakkaset ovat jo ohi. Kivoin juttu tässä on, että tulos näkyy muodostuvan näyttäväksi ja ainakin Banjon tyyli näkyisi olevan parhaimmillaan juuri silloin, kun se on juuri oma perusitsensä. Vaapukka vielä miettii ja kokeilee. Tärkeää on, että löytää jonkin tavallisen elämän osana olevan tyylin, joka on näyttävä, niin etteivät tyylikysymykset pääse viemään energiaa mahdollisesti valmistuvalta esitykseltä. Ei kyllä olla treenattu mitään, vähän vain joskus haaveiltu. Jos haluaisi ensi vuodeksi sirkukseen, niin koe-esiintyminen olisi tänä kesänä, olisi siinä puuhaa, kun koko esitys on alkutekijöissään, temput aihioina tai alustavina suunnitelmina vain ja esiintymiskokemus puuttuu kokonaan, samoin häiriöihin totuttelu. Mutta olisi se niin kovin kiva...
Vaapukan väri vaihtelee kyllä toivottomasti valaistuksen mukaan. Äsken katsoessani sen etuosa oli aivan vaaleanharmaa, keskellä tarkkarajainen tummanruskea alue ja takaosa kukertava violetista oranssiin - voi itku!
sunnuntai 29. tammikuuta 2012
Sunnuntaina 29. tammikuuta 2012
Kun eilen tuli mietittyä koirien sirkustreeniä etäämpää, pitkän tauon jälkeen, niin tuli mieleen, että onhan meillä ihan hienoja temppuja ja jos parhaimpansa yrittää, niin treeni on tosi hauskaa, ihan upeaa, mutta ¨silloin täytyy tosiaan yrittää suoraan kohti suurimpia haaveitaan eikä vain jäädä harjoittelun nykyvaiheen tasalle. Mitä jos tosiaan voisi pääsät Sirkus Finlandiaan puoleksi vuodeksi ei nyt vielä mutta vähän yli vuoden päästä? Olisihan se tosi upeaa, kiertää kaupungista toiseen, tavata huippu-urheilullisia sirkuslaisia, jonkinlaisia omia idoleita ja esikuvia, kun urheilua niin kovin arvostan, ja taitoa! Elää käytännön toiminnan täyttämää vaihtelevaista elämää, olisihan se tosi upeaa, haave! Ei sitä jaksaisi puolen vuoden jälkeen jättää, haluaisin uuteen sirkukseen ulkomaille, Ranskaan, Yhdysvaltoihin, minne ihmeeseen sitä pääsisikään, jos oppisi uutta, uusia temppuja, uusia kieliä edes vähän. No joo, olisihan se upeaa, mutta kuka pääsee ja kuka ei ja onko siellä kovinkin hankalaa selvitä, mitä edes maksavat, elääkö sillä, maksaako matkat, luppoajat vailla työtä, asumisen, arkitarpeellisen? Millaisia temppuja ulkomailla vaativat, jotta kelpaisi? Mitä edes Suomessa? Huh huh, mutta hienoahan se olisi…
Noin etäämpää ajatellen sirkusta mietin, että millainenkohan esitys olisi näyttävä: kahden vai kolmen koiran, entä neljän? Jos Vaapukan joutuisi värjäämää kokonaan tummanruskeaksi, olisi kaksi ruskeaa koiraa ja se on vaisumman, paljon vähemmän näyttävän näköistä etäältä kuin kirjava koirajoukko, jossa ulkonäöt ovat aivan erilaiset ja jonkin turkki kohdittain loistaa vaaleana ja toiset värit vertautuvat siihen mielenkiintoisina, ei-himmeinä. Ruskea-valkoinen pystykorva ja aprikoosinvärinen villakoira (jokin modernin leikkauksen tapainen sopisi sen luonteeseen, mutta sirkustyylinen vain karkeasti sinne päin, ei tupsua vaan charmantti herrasmies) on näyttävämpi kuin kaksi ruskeaa. Samalla periaatteella, jos kolmannen koiran ottaisin, saisi se olla jokin muu kuin ruskea, harmaa tai musta, jotka kaikki tuovat vaisuutta ja vievät näyttävyyttä pois. Noin ulkonäön ja tyylin pohjalta miettien, ihan vain, jotta siitäkin näkökulmasta jotakin oppisin, olisi yksi vaihtoehto kolmanneksi koiraksi (jota aina joskus mietin mutten ole aikaiseksi saanut, en ole kyllin varma ollut) olisi ruskeavalkoinen venäjänvinttikoira: kaikki koirat erilaisia, eri tavoin katsottavia, yhteinen eloisuudesta nouseva näyttävyys. Mutta venäjänvinttikoira ei sovi luonteensa puolesta. Koirakirjasta löysin vaaleanruskean polski owczarek nizinnyn, joka on jokseenkin partacollien näköinen 45-50 cm korkea ja toisi vastaavan vaikutelman korieni kanssa, luonnekin kuulostaa kivalta, mutta lieneekö liian nuhjake minun luonteeseeni sopivaksi ja liian harvinainen? Spanielit aina tiputan mahdollisista koirista pois, kun itse olen aivan erityyppinen, jotenkin pystykorvamaisen tarkkaavainen ja hyväryhtisyyteen kallellani, eloisakin. Soopelinvärinen sheltti olisi koirieni kanssa nätti, mutta jouduttaisiin koko poppoo seurakoiraosastolle, vaikka itse olen toimeliaampi luonne. Sitä paitsi sheltti on liian arka, jouduttaisiin kaikki muut vahtikoiriksi eikä se ole kiva. Suurin perinteinen suosikkini mudi vahtisi kyllä, niitä on ruskeita ja valkeita saatavilla vaikka Suomessa aika harvinaisia ovatkin, ja lämminhenkinen unkarilainen vaikute, jota mudi toisi, olisi tosi kiva, elämänlaatua parantava! Mutta jos ei halua vahtia, niin suomenpystykorvalla on niin hyvät sosiaaliset taidot, ettei se joudu tappeluun. Sitä paitsi suomenpystykorva on tietääkseni fiksuin koirarotu ja muutenkin olisi hienoa, jos suomalaisena olisi juuri suomenpystykorvan kanssa, olisi sen taitotaso rotunsa puolesta niin korkea, että saisimme me muut koko ajan tavoitella korkeammalle, parempaa laatua, emmekä sittenkään pärjäisi sille. Collie on liian hidas, en osaisi tehdä sen kanssa yhteistyötä. Kultainennoutaja voisi olla nätti, mutta mitä ihmettä suuri koira tekisi esityksessä? Westie olisi kymmenen senttiä matalampi kuin Vaapukka ja Banjo, olis varmaan söpö, mutta onko se vanhemmiten liian jökö? Mitä ylipäätään tekisi kolmas koira koko esityksessä? Istuisi ja odottaisi, kun muut tekevät temppuja. Olisi kaksi venttaavaa otusta, jotka veisivät huomion pois esityksestä tai ihan vain näyttäisivät rumilta ja hajaannuttaisivat huomion rikkoen esityksen kokonaisvaikutelman. Paljon auttaisi, jos venttaavat koirat eivät olisi vierekkäin vaan esiintyjän molemmin puolin väljästi ja odottamisen sijaan henkisesti tsemppaisivat esiintyvää yksilöä korostaen eleillään ja osallistumisellaan esityksen kohokohtia ja näyttävyyttä. Silloin ne eivät olisi rumia hujan hajan olevia ”palasia” vaan kokonaisuuden osia, eivät tottelevaisesti istumassa vaan huomion ohjaajina esityksen eloisuuteen ja taidokkuuteen. Mutta helpoin silloinkin olisi saada homma pysymään näyttävänä, jos olisi vain kaksi koiraa.
Ensi kertaa kuukausiin otin koirilla tokoa, mutta uudella tavalla: omaksuin itse ensin kuhunkin temppuun sopivan mielenvireen ja pyysin koiria tulemaan mukaan samaan meininkiin ja vasta sitten pyysin kunkin tempun. Sujui kivasti. Vaapukka oli vanhasta muistista taitava ja Banjo oppi vikkelämmän maahanmenon. Myös siirtymät erh tyypin temppuihin sujuivat hyvin ja uusien juttujen harjoittelu niin ikään.
Jos koira tekee tokotemppuja käskyn mukaan vaikkapa tokokokeissa tai koulutuskentällä, se usein näyttää lättänältä, pelkältä ohjeen mukaan tekemiseltä, hengettömältä. Mutta jos koira ulkona luonnossa katselee lintuja ja kuljeksii omien kiinnostuksenkohteidensa mukaan sinne tänne, on se kivan eloisan näköistä. Siksi sirkuskoiran tulisi omasta mieltymyksestään tepsutella sirkusareenan keskelle ja katsella, mitä ryhtyisi omin päin tekemään. Komennettu koira on lättänä, omin päin tekevä näyttävä. Yhteispeli syntyy herkästä eloisasta huomiosta, hyvästä tahdosta ja kehutuksi tulemisesta. Koira ymmärtää kehuina puhuttua paljon paremmin kuin ohjeita, käskyjä ja haukkuja, koska puheenymmärryksen vaatima älyllinen ponnistelu on helpompaa, kun saa omin voimin omaan tahtiinsa yrittää sitä mukaa, kun itseä kiinnostaa, hyvin onnistuu ja löytää uusia asioita, mistä tulee palkituksi, saa asemaa, kehuja ja positiivista tekemistä enemmän lauman keskiössä aidosti arvostavan huomion kohteena toimivassa kommunikaatioyhteydessä lauman muiden jäsenten aitoihin mielipiteisiin ja arvostuksiin sekä näkemyksiin.

lauantai 28. tammikuuta 2012
Lauantaina 28. tammikuuta 2012
Värjäsin valkoisen Vaapukan viikko sitten ruskeavalkoiseksi ja nyt, vaikkei olla treenattu mitään aikoihin, niin mietitään yhdessä, miten värin muutos vaikuttaisi sirkusesityksen tyyliin. Valkea pystykorva oli korumainen, ruskea on enemmän käytännönläheinen, puun rungon ja oksat mieleen tuova ja tunteikkaan lämmin. Myös kahden koiran yhteinen tyyli muuttuu pikkukoirien tyylistä keskikokoisten koirien tyyliksi, tunteikkaammaksi ja toimeliaammaksi varovaisuuden sijaan, ja vaikuttavuus elämänviisasta herkän kauneuden sijaan. Tämä siis vain ensiarvio, tyylit varmasti muovautuvat tästä vielä tosi paljon.
Niin kiehtoisi sirkus taas! Ehkä jonain päivänä vielä...
Soljuva polveileva tunnelmallinen seesteisen liikkuvainen tyyli on se, mistä ensinnä etsisin tuonväristen koirien yhteispelin näyttävyyttä, mutta lähinnä koirat toki miettivät itse ja kokonaan omin päin laativat lopullisen esiintymistyylinsä. Mutta nyt Vaapukka vasta totuttelee kaksiväriseen turkkiinsa.
Tyylistä keskusteleminen käy eläytymällä kuhunkin tyyliin ja koira näyttää tyylissään omat ajatuksensa. Pääasia on, ettei lätistä koiran tyyliä eikä intoa, koiralla on aina viimeinen sana.

sunnuntai 22. tammikuuta 2012
sunnuntai 15. tammikuuta 2012
Sunnuntaina 15. tammikuuta 2012
Elämä ilman sirkustreeniä on ankeaa ja tylsää, mutten oikein tiedä, miten treeniä saisi jatkettua.
lauantai 24. joulukuuta 2011
Jouluaattona 2011
Sen jälkeen kun kirjoitin Vaapukan harjoittelevan itsekseen puhumista, ei Vaapukka ole enää harjoitellut. Mutta äsken tänään aattoiltana tulin sanoneeksi sille: "Laulapa jotakin!" ja se lauloi Joulupukki, joulupukki! - tuskin sai selvää mutta laulun tunnisti selvään ja mielenvire oli tomerasti oikein, kun se komensi haukahtaen minulta pukkina lahjoja kuten lauluun kuuluu. Ohhoh! Vaan ei se niin kovin selkeäsanainen ollut.
lauantai 17. joulukuuta 2011
Lauantaina 17. Joulukuuta
Taisi olla toissapäivänä, kun innostuin itse kokeilemaan sirkuspallolla tasapainoilua ja eihän se sujunutkaan niin kuin olin Vaapukalle opettanut eli palloa kuuntelemalla vaan omaa painopistettään kuuntelemalla ja palloa oikealta puolelta kulloinkin painamalla. Nyt jo osaan itse tasapainoilla pallolla nelinkontin (Otin mallia YouTube-videoista, engl.), mutta kumpikaan koirista ei. Vaapukkaakin kiinnostaisi kirjoittaminen enemmän, mutta nyt ei olla treenattu niiden kanssa edes palloa - paitsi että pallolla istuksiessani tuli Vaapukka eteeni ja siitä kiinni pitäen saatoin keikkua taaemmas kuin muuten, saisikohan siitä jonkinlaisen tempun?
Kokeiltiin tuota koirien kanssa, ensin Banjon ja sitten Vaapukan. Jollain tapaa saivat ideasta kiinni, mutten vielä osaa sanoa, miten treeni etenee. Kokeiltiin lähinnä pallon painamista sen liikuttamiseksi.

keskiviikko 7. joulukuuta 2011
Keskiviikkona 7. joulukuuta 2011
Vaapukka vaikutti kiinnostuneelta tussilla kirjoittamisen oppimisesta. Olen joskus Banjolle puhellut, että jos se oppisi kirjoittamaan tussilla, niin sen kirjoituksista voisi koota kirjan, jota moni koiraharrastaja varmaan mielellään lukisi miettien, millaisia koirat ovat ja mitä koira ajattelee maailmasta. Jos olisi tarpeen, niin kunkin koiran kirjoittaman lauseen viereen voisi lisätä selventävän tekstin, että milloin on kirjoitettu, missä yhteydessä, mitä juteltu ja mitä koira kommunikoi sanoillaan viestivänsä. Nyt Vala vaikutti kiinnostuneelta oppimaan tuollaista, koirakirjailijaksi. Mutta ongelmana on ollut, ettei se ota esineitä suuhunsa noin vain. Otin siis makupalan palasia ja paksun tupessaan olevan tussin ja syötin sille makupalan murenia tussin kyljestä. Kun sijoitin murenen tussin päätyyn, se otti tussia vähän suuhunsakin. Heitin tussia vähän matkaa lattialla leikkimielellä ja Vala meni perään. Vähän ajan päästä se otti tussin suuhunsa kevyesti, kun leikittelin tussilla sen edessä, mistä palkitsin isommalla makupalalla. Pieni alku, mutta kun koira on motivoitunut, niin ehkä tuo tuosta, jos tulee harjoiteltua. Olisi kiva tehdä jotakin upeaa ja onnistuessaan tämä temppu olisi kyllä upea. Internetissä on omakustannekustantamo CreateSpace, joka ei veloita kuin posti- ja printtimaksun yksittäiskappaleista, ja voisihan aloittaa pelkällä nettisivulla, jolla olisi kuvat kirjoituksista. No siihen on vielä matkaa... Banjo nappasi tomerasti tussin itselleen heti kun lopetimme Valan kanssa, muttei sekään ole kirjoittanut mitään tussilla moneen kuukauteen. Grafologin lausunto kai tarvittaisiin myös, jotta näkyisi paremmin, että kirjoittajana on koira! Vai kaksi koiraa kummatkin?!
tiistai 29. marraskuuta 2011
Tïistaina 29.11.2011
Aikamoinen väite, että koira oppisi puhumaan. Vaan niin on opetustapakin aivan erilainen, paljon parempi kuin tavallinen "Istu, istu nyt, saat makupalan."-koirankoulutus. Näytän mallia koiralle "Kas näin, tee näin." ja riittää, kun koiraa lähtee sosiaalisesti mukaan ja tekee omaehtoisesti jotain sinne päin, jolloin kehun, että juuri noin, ja sanon, että vähän vielä tuota lisää siihen (näytän itse mallia siitä, mitä harjoitella), niin hyvä tulee! Koko juttu perustuu elekielisen keskustelun ja hyvän avaran huomion varaan. Niillä kommunikoidaan tavoitteet ja motivaatio: "näitä tekemisentapoja, näistä elementeistä rakennat!" Paljon jää koiran oman ymmärryksen varaan mutta ollaan koiran omalla kielellä ja niinpä se osaakin monta asiaa itse.
Olen opettanut koirilleni myös ihmismäistä ajattelua perustuen katsomalla maailmankuvan muodostamiseen. Tämän blogin ensimmäisiin merkintöihin hautautuneena tai helpommin saatavilla blogissani Pikakoulu on ajattelukurssi, jonka opit sopivat koirillekin. (Se on alun pitäen maanviljelijöiden avuksi aiottu.) Lähes joka kerran koirilleni ajattelua ja vaativimpia taitoja opettaessani päädyn ohjeistamaan, että ottakaa mallia suomenpystykorvista, kun niillä näkyy olevan kaikista paras hahmotustapa. Myös pikkulinnuilla on kovin hyvä eloisa huomionkäyttö. Samat esikuvat pätevät sosiaalisten taitojen opettelussa. Hyvän huomionkäytön arvostamisen olen aikanaan oppinut lukemalla zenbuddhalaista kirjallisuutta, ja käytännön kokemukseni on osoittanut sen mittaamattoman arvokkaaksi avuksi kaikenlaisten taitojen opettelussa: kokemuksellinen rikkaus, kyky huomata mahdollisimman paljon monenlaista ja kyky ottaa nuo huomiot käytännössä täydesti huomioon.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011
Sunnuntaina 27. marraskuuta 2011
Talent ei kiinnosta, ei ole mukava tavoite sillä tavoin kuin sirkus ehdottomasti on. Mitä jos keskityttäisiin olemaan savolaistuvia sirkusharrastajia, ehkä silloin menisi oikein?!
lauantai 26. marraskuuta 2011
Lauantaina 26.marraskuuta 2011
Koirat halusivat katsoa Talent-finaalin. Kun se oli lopussa, sanoi Banjo haluavansa kilpailla Talent Suomessa. Minä siihen, ettei minua hotsita moinen, kilpailkoot koirat itsekseen, jos haluavat. Kun vain opettelevat puhumaan selkeästi, ei minua tarvita kuin taustatueksi ja koirat voivat esiintyä itsekseen. Koirat jäivät miettimään vaihtoehtoa, värväsivät minut valmentajakseen, mutta ajattelivat reenata itsekseen omin päin. Kaikkea kummaa sitä tulee mietittyä!
Banjo sanoi - elekielisesti tottakai - että olisi kivempi jos esiinnyttäisiin kaikki kolme yhdessä, minä myös. Mutta silloin on sama vanha juttu, että minun pitäisi laihduttaa ja urheilla, en halua esiintyä minulle luonteenvastaisen lihavana, kun kumminkin rakastan urheilua yli kaiken.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011
Keskiviikkona 23.11.2011
Jos sirkustreenistä ei näy tulevan mitään enää, mutta se oli kovin kivaa, niin voisihan laatia oman monipuolisen näytöksen koiratapahtumiin. Silloin mukaan mahtuisi vähän kaikenlaista: kivaa menoa ja taitotemppuja.
Ei olla viime aikoina treenattu, Vala vain on omin päin puhumista treenannut. Hyvällä tahdolla saa siitä selvän vaan ei muuten. Varsinaiseen puhetaitoon on vielä jonkin matkaa.

torstai 17. marraskuuta 2011
Koirataidetta (15. heinäkuuta 2011)
Jäiköhän merkitsemättä muistiin, kun Banjo kokeili 15. heinäkuuta vesivärimaalausta. Se maalasi villakoiran ja japaninpystykorvan, molemmat mielestään kätevästi samaan kuvaan ihan niin kuin puhumista opetteleva koirakin sanoo usein kaksi sanaa samaan aikaan, kun se muka on parempi, ilmaisuvoimaisempi niin.
Kuvassa on siis loikova koira, pää oikealle jotakin laiskasti katselemassa ja etutassut näkyvät siinä alla, vasemmalla häntä ja takatassut yhtenä rykelmänä.
Heti perään Vaapukka halusi maalata myös, muttei suostunut ottamaan sivellintä suuhunsa. Niinpä se määräsi värin ja ilmeillään kertoi, miten minun piti maalata. Kun piirros oli valmis, sanoin, että aika hieno, jolloin Vaapukka kertoi, että noin se laittaa turkkiaan hienosti, käytti nyt samaa maalaamiseen, :)
Laitoin molemmat kuvat heti seinälle koirien korkeudelle niiden katseltaviksi.

perjantai 11. marraskuuta 2011
Perjantaina 11.11.2011
Puupalikat olivat muutaman päivän vain lojuneet lattialla. Pyysin Banjoa kirjoittamaan niistä "koira" etsimällä palikat nostamalla ne reunalle ja kirjoittamalla niistä sanan. Vanha oppi oli hyvässä muistissa vuoden takaa ja Banjo nosteli palikoita ja minä palkitsin vain oikeaan osuneista valinnoista. Osan palikoista se tassulla raapaisi reunalle. Kirjoittaminen valituista palikoista sujui hitaasti mutta sujui kumminkin. Lopputuloksessa oli seassa muutama ylimääräinen palikka, mutta tekstistä sai selvää. Kaipa tuo tuosta harjoitellen! Vaapukka osallistui rakentavasti tassullaan raapaisemalla palikoita oikeaan suuntaan Banjolle malliksi, kiva!
Aiemmin päivällä Vala harjoitteli yksinään erilaisten inisevien ja urisevien äänien tuottamista oppiakseen puhumaan ihmisten tapaan ja ilostui kovin kehuista.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011
Keskiviikkona 9.11.2011
Kun olen opettanut koiriani lukemaan ja kirjoittamaan, niin on niiden kyky ymmärtää ihmisten kieltä parantunut huimasti. Vajaa vuosi sitten saavuttiin tasolle, jolloin voin kertoa jostakin ideasta koirilleni ihan kuin ihmiselle, jolle asia on uusi ja joka haluaa arvioida, haluaako tehdä sen vai ei, ja sitten kun vuorokausi on kulunut niin ovat koirat tehneet pyydettyä omin päin - ihan kuin arka teini-ikäinen menisi yksinään puolen vuorokauden päästä kokeiulemaan rumpusettiä tai leipomista, jos sellaisista taidoista on ollut perheessä puhetta. Toiveet kommunikaatioyhteydestä koirieni ja eläinten kieltä ymmärtämättömien ihmisten välillä ovat siis korkealla. Nykyisin molemmat koirani osaavat jo niin hyvin kirjoittaa vaahtomuovipalikoilla antamistani kirjaimista sanan, että otin pinet puiset kirjainkuutiot jälleen esiin sillä ajatuksella, että koira poimii niiden kaikkien joukosta itse päättämänsä sanan kirjaimet ja kirjoittaa sen sitten ihan oikeassa järjestyksessäkin. Ihan alkuun olisi harjoiteltava sitä, että antamani sanan, ilmeisesti "Banjo", kirjaimet poimii ja kokoaa sanaksi. Kaukaisempana haaveena on tussilla kirjoittaminen, josta Banjo on oppinut alkeita, muttei ole sen enempää harjoitellut.
Molemmat koirani osaavat olla järkeviä ihmisten tapaan, joten ihan kunnollinen kommunikaatioyhteys voisi syntyä. Sitä vain olen jännännyt, että millainen. Eilisiltana Banjo loikoi sirkuspallin vieressä, kun se yllätti minut ylen positiivisesti kysymällä eläinten tapaan, että mitä käy, jos tietokoneet eivät ymmärrä eläinten kieltä, eivät reagoi el'imiin mitenkään, miten käy silloin eläinten oikeuksien ja miten käy kaikkien, jos eläinten tervehdyttävä vaikutus jää pois, linnut kuulemma ovat huolestuneita, että mitä jos linnunlaulua ei enää kuunnella. Uskomattoman hieno kysymys ja olennainen! Yritin eilen kirjoitella jotakin aiheeseen ratkaisuksi ja tänää esitelmöin aiheesta ystävälleni puhelimessa, tietokoneiden tulevaisuudesta siis. Jos Banjon kysymykset ja aatokset ovat tuota tasoa edes osan aikaa, niin tuleepa superkiinnostava kommunikaatio!

lauantai 5. marraskuuta 2011
Lauantaina 5.11.2011
Katselin Banjon seurana telkusta Talent Suomea, mutten edes jaksa katsoa sitä, jotenkin siitä vain ei innostu vaan jää apea tylsistynyt mieli, motivoitumaton, ihan vastakkainen kuin sirkusinnostus. Minulle ei kai sovi tuollainen koululaismainen kisa, vaan vain eläinten kanssa kommunikointi, eläinten älyn näyttäminen tavalla, joka tekee ihmisille mahdolliseksi seurata eläinten jalanjälkiä.
perjantai 4. marraskuuta 2011
Perjantaina 4.11.2011
Miksi sirkusta? Onko hassua, että akateemisesti koulutettu aikuinen ihminen, joka oli aikanaan hyvä koulussa, arvostaa sirkusta yli akateemisuuden? Mitä ihmeen hyötyä on opettaa koira tasapainoilemaan pallolla jne.? Eikö ole kyse pelkästä hassusta päähänpistosta, henkilökohtaisesta mieltymyksestä - on se sitäkin! - eikä järjen valossa varteenotettavasta yhteiskunnan ilmiöstä? Kun vaikka opettaa koiraa tasapainoilemaan pallolla, opettaa jotakin, missä tarvitaan paljon monien taitojen yhteisiä peruskomponentteja, eli kun osaa yhden taidon, osaa myös melkein täysin monta muuta. Eli on kyse taitojen näyttämisestä ja niiden opettamisesta muille, mallina olemisesta. Esimerkiksi pallolla tasapainoilemiseen tarvitaan herkkää huomiokykyä ja nopeaa reaktiokykyä, jotka ihan sellaisinaan sopivat esimerkiksi ajattelun taitojen perustaksi, varsin korkealaatuisen ajattelun. Hyvin sujuva on näyttävä, josoikein rattoisasti sujuu eli kun etsitään kivaa esiintymistyyliä, etsitään hyviä tekemisentapoja, joista kannattaa muiden ottaa mallia - juuri siitä luontomme kertoo, kun pidämme herkkää ja tunnelmallisen hyvin havaitsevaa kauniina. Kun teko rimmaa tehtävän kanssa, tuo luontainen symmetriatajumma tietoa tekemisentavan rakenteitten sopivuudesta juuri siihen tehtävään. Lapsena opimme muilta elämisen perustaitoja, aikuistuessamme osoitamme hallitsevamme yhteiskunnassa elämisen vaatimat taidot, sitten uraudumme arkeen, kunnes vanhenemisen myötä löydämme omia tekemisentapoja ja omaa näkemystä lisääntyneen kokemuspohjamme avulla. Ehkä sirkus siis sopisi juuri vanhuksille eikä vain lasten katsottavaksi, tai no ehkei 40+, jolla on jo 20 vuoden kokemus aikuisten taidoista, ole vielä vanhus mutta vanhuksille sirkus sopisi myös, ehkä parhaiten. Mikä siis olisi varteenotettavampaa kuin taidon vaaliminen, pärjääminen jossakin, missä saa kulkea omia teitään ja missä paras valitaan, vaikkei se olisi jokaisen toistettavissa? Millä on akateemisestikaan väliä, jollei älyä ja taitoa sekä omakohtaisuutta ja kunkin yleisön jäsenen oman arvostelukyvyn tukea arvosteta?
torstai 3. marraskuuta 2011
Torstaina 3.1..2011
Miestuttavallani oli musitaakseni kaksi kissaa, joten en malttanut olla ohjeistamatta niiden opettamisessa tasapainoilemaan pallolla, jotta ehkä saataisiin kahden koiran ja kahden kissan sirkusesitys, mihin tuo vastasi, ettei hänellä ole kissoja, pah! Mutta tässä ohje kumminkin. Luin sen Banjolle kahteen tai kolmeen kertaan ääneen hitaasti ajatus ajatukselta ja Banjo ainakin näytti siitä oppivan.
"Kullannuppu lemmikki on helpompi opettaa kuin raggari, sillä
rakastettavalla otuksella ö herkkä avara huomio, joka on taidoille
otojinen, kun taas ikävä otus on pïttaamatö ja jää siksi kömpelöksi.
Jos opettaisit kissaa tasapainoilemaan voimistelupallolla, niin sen on
opittava mukavuudenhaluinen turvallisuudentunne pallolla, valuttava
alas kuin karvar2tti eikä kulmikkaasti pongahdettava kuin puukalikka,
pidettävä itse tasapainoa kuin vaikkapa sylissä, liikutettava
tassujaan pallon liikkuessa kuin turvallirilla rantakivhllä tepsuttava
ja oltava rennon pörröisen näyttävä. Näistä osista rakent8 tuttuuden
myötä koko sirkusesitys. Onnea matkbn! Pallo halpakaupassa n. 10e."
Sanoin koirille, että on esiintymisen kannalta hyvä, että niillä on ihan erilaiset rodunomaiset tyylit, pystykorvan ja villakoiran, niin esityksessä voi kumpikin loistaa omalla tavallaan: "Katso tuota, miten kivasti... Ja tuo, miten hauska!", olla omalla tavallaan kiehtova kohokohta kumpikin ja kummallakin omat bravuurinsa, osin oman tyylin, osin erikoistaitojen ja osin omien toiveiden mukaan valitut, joissa erityisesti loistaa, esiintyä. Kun omat toiveet tulivat puheeksi, Vaapukka heti siihen kommunikoi, että se oikeastaan haluaisi kirjoittaa sekin, vaikkei ole yhtä sukkela siinä kuin Banjo. Minä siihen, että opettelepas sitten tarttumaan palikoihin suullasi. Vaapukka, että voi hän kyllä, jolloin otin V-palan niin kuin Vala, kun se on joskus noutanut sitä, ja käskin Banjon sirkuspallille ja aloin leikittää Vaapukkaa kuutiolla. Vähän ajan päästä se retuuttikin V-palikkaa suussaan, jolloin kehuin kovasti ja Banjokin tuli siihen tueksi. Kehuttuani ohjasin Banjon takaisin sirkuspallille, mutta Vaapukka meni sille ja Banjo oma-aloitteisesti toiselle pallille ja pääsin hakemaan koiranherkkua niille palkaksi.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011
Keskiviikkona 2.11.2011
Ajattelin ihan vain treenata jotakin, jotta ylipäätään tulisi treenattua, ja nostin Banjon ja sitten Vaapukan pallolle, muttei niin kovin hyvin sujunut. Otin kumminkin kirjainkuutioita ja sanoin, että kirjoittakaa "Savo". Hetken aikaa kuutioita sinne tänne pyörittelivät ja saivat sitten vikkelästi aikaan kuvan tekstin SAVO. Komensin koirat äkkiä pois tekstin luota, jotteiuvät valmista kirjoitusta turmelisi. Vähän on hassu kirjoittaa Savo, kun on itse pääkaupunkiseudulta, mutta tulipahan niin selkeä kuviuo kirjaimista, että tietää kuka hyvänsä, että kirjoitus on tuollaisena juuri valmis, niin kuin koirat tarkoittivatkin.
tiistai 1. marraskuuta 2011
Tiistaina 1.11.2011
No taas on kulunut aikaa treenaamatta. Ihan ekaks kun aloitettiin, haluttiin näyttää, että raja ihmisen ja eläinten välillä on häilyvä. Sitten sirkustreeni oli niin mukavaa itsensä toteuttamista vapaasti, että treenistä tuli itseisarvo. Kumminkin tärkeimmälta tavoitteelta edelleen vaikuttaa luoda kommunikaatioyhteys jota ihmiset ymmärtävät ihmisten ja eläinten välille. Ja toki uskon luominen eläinten ylivertaiseen älyyn, osin kirjoittamalla älyn teoriaa ja osin opeuamalla eläimille ihmismäistä ajattelua ja näyttämällä että ne tosiaan ymmärtävät tuoreeseen elämänviisaaseen tapaan. Eli sekä kirjoittamista että temppuja ja videointia.
Vaapukkaa kiehtoo sirkus, mutta se ei oikein tiedä, mitä asian kanssa tehdä.
Koirien toivomuksesta sirkuspallo on saanut olla keskellä lattiaa pari viimeistä päivää, mutta vaikkei olla kirjoitettu mitään, niin jostakin oli ilmestynyt A-kirjain sen viereen. Banjo on muina miehinä kuin ei olisi virallisesti sitä siihen tuonut, mutta katsoo sen olevan kannanotto sirkusharrastuksen puolesta.

sunnuntai 30. lokakuuta 2011
Sunnuntaina 30. lokakuuta 2011
Taas kerran mietin, mistä treenien keskeytyminen johtuu ja miten saataisiin hauskaa harrastusta jatkettua. Oli niin hauskaa, että sai miettimään, että josko pääsisin ammattimaiseksi koirankouluttajaksi, mutta niin on vain treeni jäänyt useista uusista yrityksistä huolimatta. Tänään sitten yritin uutta taktiikkaa: josko ei treenattaisi sirkukseen, Talenttiin, koiranäytökseen tai muuhunkaan tavoitteeseen päin vaan treenattaisiin vain, koska se on hauskaa? Meillä on jo monta temppuaihiota muttei yhtäkään valmista temppua. Rima eli tavoitteenasettelu selvästikin pysäyttää treenin etenemisen eikä päästä minnekään. Treenattaisiin siis ihan vain huvin vuoksi ja kokeiltaisiin saada valmiita temppuja ja mahdcollisimman monta hyvää aihiota kuten nyt kirjoittaminen isoilla vaahtomuovisilla kirjainkuutioilla, pallolla tasapainoilu, kosketinsoittimen soittaminen ja toisen koiran selän yli hyppääminen. Esitykseen tarvitaan valmis temppu, hyvä meininki, reipas toteutus ja näyttävä tyyli. Koirat vaikuttavat moytivoituneiltas, mutta lieneekö rima liian alhaalla vai mikä, kun motivaatio ei siirry treeni-innostukseksi.
Otin koiranherkkua, olin ostanut sitä ensi kertaa kuukausiin, ja yhdellä herkkuliuskalla teetin ihan vain jotakin harjoitusta molemmille koirille: ensin kuuntelevaisuutta tyyliin ”istuisitko? hyvä. kaksi askelta tännepäin, hyvä, jne.” ei käskystä vaan houkuttelemalla, jotta yhteispeli paranisi; sitten jotain perustemppuja kuten kahdella tassulla seisominen, sirkuspallilla/istumatyynyllä istuminen, ryömiminen ja jotain muuta, mitä nyt sattui tulemaan mieleen. Yritin saada tekemisen käyntiin ja poistaa jäyhyyttä tyylistä, joka oli kyllä tosiaan mitäänsanomattoman näköinen eikä ollenkaan mihinkään esitykseen sopiva. Koirat ovat kerta kaikkiaan ruosteessa. Osin se on sitä, että ovat motivoituneita uusien hienojen temppujen opiskelusta kuten puhuminen, pallolla tasapainoilu ja kosketinsoittimen soitto. Mutta esitys ja treeni, jossa olisi vain vaikeita temppuja, olisi kyllä tosi kuiva ja tylsä katsella. Jos haluaa hyvää herkällä toimeliaalla huomiolla varustettua tekemisentapaa mainostaa ja sen varaan rakentaa, niin kuin kaikki temppumme rakentuvat, niin silloin on oltava kivoja vauhdikkaita tyypillisiä koirien temppuja!
Vähän aikaa tuon harjoituksen jälkeen Vaapukka tuumi, että olisi taas aika treenata: se voisi harjoitella sirkuspallilla istumista. Kokeiltiin ja Banjo heti varasti tilaisuuden olla pallilla. Ratkaisuksi kaksi tyynyä, yksi kummallekin. Banjo osaa jo, mutta vaapukka vasta harjoittelee tuota. Huvikseni kokeilin ottaa pallon tyynyn viereen ja koira pallilta pallolle, mutta Banjo olisi ollut tulossa heti ja Vaapukka taas ei. Nostin sen pallolle, mutta se oli jäykin tassuin, vaikka tuin pallon liikahtamattomaksi. Näkyi olevan Banjon temppu tuo tulla itse minun nostamatta pallolle. Niinpä päätin muuttaa tavoitteenasettelua ja nostin Valan tavalliseen tapaaan pallolle, mikä sujuikin paremmin ja se liikutteli tassujaan pallolla. Kosketuksellani kehotin sitä etsimään itse tasapainoa pallon päällä ja se paransikin huimasti! Oli hyötyä siitä, kun palloharjoittelu alun perin aloitettiin tasapainoharjoituksin. Nyt olin ilahtunut edistyksestä ja aloin toivoa, että saadaan sittenkin treenattua… Vaapukka tuli oikeaoppisesti valumalla pallolta alas ja laitoin pannuun gotletteja koirien iloksi, jottei ainakaan palkan puutteesta jää treenin uudelleen aloittaminen kiinni. Ehkä, ehkä saadaan taas hauska onnellinen harrastus!

keskiviikko 26. lokakuuta 2011
Kirje Barack Obamalta 29. huhtikuuta 2011
Sain tuon kirjeen jo puolisen vuotta sitten vaan eipö tullut mieleeni liittää sitä tähän treenipäiväkirjaamme. Näytin sen kumminkin koirilleni ja kerroin,mitä siinä lukee. Näin kirjoitin Sirkus Finlandiaan:
Hannele Tervola 3. toukokuuta 2011 11.04
Vastaanottajat: myynti@sirkusfinlandia.fi
Vastaa | Vastaa kaikille | Lähetä edelleen | Tulosta | Poista | Näytä alkuperäinen
Hei
Olen viimeisen vajaan vuoden aikana oppinut arvostamaan sirkusta
suuresti treenatessani koiriani sirkukseen.
Tapanani on kirjoittaa tärkeiksi kokemistani aiheista vaikuttamaan
pyrkiviä kirjeitä niille tahoille, jotka kulloinkin koen oikeiksi sekä
asian että kirjeeni laadun perusteella. Olen mm. kirjoittanut useaan
kertaan Yhdysvaltain Valkoiseen Taloon. Yksi aiheistani on ollut
koulutus. Viimeisessä kirjeessäni käsittelin koulun oppimistulosta ja
suosittelin sirkusharrastusta sen parantamiseksi:
"Schooling needs circus
Schooling has the problem that one can memorize things without
understanding them. So often wise action looks like a robot instead of
like a person with a perception ability of one’s own, a real brain of
one’s own.
A circus hobby, learning a circus trick in one’s own ways without any
other rule than that the end result should be a good one, teaches one
to use one’s own understanding to guide one’s actions wisely.
Please value circus!"
Viime perjantaina sain oheisen vastauksen - luultavasti useampaan
viestiini yhdessä, mutta mahdollisesti juuri tuota sirkusaiheista
viestiäni sivuten, ks. lainaus tässä alla.
Hyvää Sirkuskesää!
Yst. terv. Hannele Tervola, Savonlinna
---------- Forwarded message ----------
From: The White House - Presidential Correspondence
Date: Fri, 29 Apr 2011 15:15:04 -0400 (EDT)
Subject: Thank You for Your Message
To: hannele.tervola@gmail.com
- Piilota lainattu teksti -
April 29, 2011
Dear Friend:
Thank you for sharing your thoughts on education. I appreciate
hearing from you. I am committed to providing the best possible
education for our Nation's students because our children deserve it
and because, today more than ever, America's prosperity rests on how
well we educate them.
Across the country, we have many great schools and dedicated teachers.
We should be proud of these successes, and eager to discover and
support what makes them great. We must also realize that not all
children get the education they deserve, and many schools need urgent
reform to better help our students reach their full potential.
Through the Recovery Act, my Administration has made a historic
investment toward improving public education and providing greater
access to a complete and competitive education for every child. This
investment will make high-quality, early learning programs available
to more young children. The Recovery Act will also help strengthen
the teaching profession by recognizing talented teachers who improve
learning and by encouraging them to stay in the schools that need them
most. We are committed to exploring innovative approaches that
advance teaching and learning through high standards and expectations
for all students, and to developing meaningful assessments. These
steps can ensure our graduates are prepared for success both in their
higher education and careers.
A child's education does not begin and end with a school bell, and
responsibility must extend beyond a school's walls. Our future
success depends on a greater level of engagement between parents,
communities, and schools on behalf of children. We all share the duty
to educate our students, and if we hold them to the highest standards,
they will meet them. Please join me online to read more at:
www.WhiteHouse.gov/issues/education.
Sincerely,
Barack Obama
Hannele Tervola

lauantai 22. lokakuuta 2011
Lauantaina 22. lokakuuta 2011
Päivä pari sitten kokeiltiin koirien kanssa tehdä jotakin: Banjo kantoi kirjainpalikoita suussaan ja Vaapukka kiepahti ympäri houkuteltuna. Jotenkin ei vain tuntunut innostavan, kun oli liian koirankoulutusmaista tavanomaiseen tapaan eikä koirien kanssa kommunikointia ja monimutkaista yhteispeliä niin olen tottunut.
Tänään syntyi uusi näkökulma treenien keskeytymiseen: Kuva näytti, että meillä on jo jotakin ammattitaitoa sirkustempuissa, niiden opettelemisessa, opettamisessa ja yhteispelissä. Enää emme vain opettele uutta vaan rakennamme vanhan taitopohjan varaan. Ehkä koirille tuli stoppi tuosta ”Rakenna tämän varaan nyt!”-asenteesta, kun ne sitten vain olla möllöttivät eivätkä tehneet mitään, sotkivat sen vanhan taidon varassa tekemiseen ja uuden oppimiseen. On jotenkin kasvun paikka olla taitava, kun on tottunut olemaan vain aloittelija. Koiralle, joka kumminkin on aika nuori ja varsin kokematon, omien taitojen varaan rakentaminen on uusi juttu kuten kai kouluikäisille lapsillekin: pitäisi havaita itse, luottaa omaan tyyliin ja samalla olla täysipainoisesti oppimassa uutta.

maanantai 17. lokakuuta 2011
Maanantaina 17. lokakuuta
Vaapukka tuli eilen luokseni inisemään ja näytti siltä kuin se olisi osin harjoitellut puhumista. Neuvoin sille, että tarvitaan toimelias mielentila niin, että ihan vain tuottaa ääntä eikä pyri kä ilmaisemaan sillä mitään vaan vain on sillä tapaa toimelias ihan kuin jolkutteleva koira. Niin syntyy kantoääni, jota voi sitten muunnella äänteiden aikaansaamiseksi, mikä käy niin ikään mekaanisesti eikä itseilmaisun tapaan. Vaapukka näytti saavan langan päästä kiinni, mutta yritykset ovat kumminkin jääneet vaisuiksi eivätkä kovin selkeiksi. Itsekseen se on tuon jälkeen silloin tällöin harjoitellut toimeliaisuuden tyyppistä kantoääntä.
lauantai 15. lokakuuta 2011
Lauantaina 15. lokakuuta 2011
Vihdoin taisin oivaltaa, mihin treeni jumiutui: Ensin tavoiteltiin taivaita, yritettiin täydellä kapasiteetilla ja treeni oli upeaa, tosi hauskaa ja motivoivaa. Sitten ensi kertaa hoksasin, että olisikohan tämä tässä, saataisiin kunnon sirkusesitys, kun vain pari temppua hiottaisiin ja opeteltaisiin lisäksi jotain simppeliä sekä opeteltaisiin esiintymään. Silloin katosi treeni-into, kun tavoitteet eivät olleetkaan enää korkealla vaan liiankin matalalla, ei ollut treeni enää sama upea saavutus vaan jotakin arkipäiväistä. Rajapyykkinä oli tuo kuva Vaapukasta pallolla, kun ensi kertaa oli jotakin, mikä voisi olla sirkustasoa, jos sen saisi tavalliseksi tasoksemme. Mutta ei saatu, kun treeni-into lopahti. Nyt jos tavoitteet taas asettaisi liiankin korkealle, niin ehkä tekisi mieli treenata, kokeilla, mihin pystyy. Koirat ovat kiinnostuneita TV:n Talent-ohjelmasta, mutta minä en oikein. Talent ei näy tukevan treeniä siten kuin sirkustavoite, kai se on jotenkin travanomaisentasoista eikä huippujuttu kuten sirkus. Parempi tavoite mielestäni olisi tehdä sirkustemppuvideo ja kasata esitys samasta aihepiiristä, niin ehkä videota katsottaisiin netissä. Mutta treeni-into vaatisi tähtitieteellisiä tavoitteita. Koiriani kiinnostaisi opetella puhumaan, ihan se on alkutekijöissään, mutta siksi voisi sopia yhdeksi tavoitteista. Perinteiset koirien sirkustemput kuten hypyt yms. sopisivat yhdeksi treenattavaksi aihepiiriksi, koska ne tuovat puhtia ja neuvovat paremman treenitavan katsojille, jotka haluavat kokeilla oman koiransa kanssa jotakin samantapaista. Ja tietenkin akrobaattiset temput ovat kivempia katsella... Mutta saapa nähdä, treenataanko mitään, nyt ei olla taas moneen viikkoon yritettykään, paitsi että Vala tänään yritti pyytää kävelylle puhumalla kovin epäöselvästi mutta yritti kumminkin: tahditti ininäänsä puheen tapaan ja sai äänensävyjä oikein. Koirat olivat molemmat toiveikkaan ilahtuneita siitä, kun ne taas viime ajat ovat olleet lähinnä masentuneita: ehkäpä treenattaisiin taas, saavat koirani siitä paljon elämänsisältöä ja minustakin se on hauskaa!
lauantai 8. lokakuuta 2011
Lauantaina 8. lokakuuta 2011
Katselin TVstä Suomen Talent-kisaa, mutta taitaa olla aikamoisen varma, ettei me tuollaiseen kisaan sovita, kun en edes ymmärrä millä perustein esityksiä rankataan. Mietiiessäni, että mitä sitten, koirat muistuttivat mieleeni, että televisioon pitäisi päästä, koska silloin tietäisivät ihmiset, että koirat osaavat kirjoittaa, ovat siis koirat enemmän ihmisen kaltaisia taitotasoltaan, mikä pitäisi näyttää, jotta ihmisten elämäntavat eivät etäämntyisi terveestä. TV on eri juttu kuin Talent. TVtä varten tarvitaan video, kunnollinen hyvä video, jolla koirat tekevät hienoja sirkustemppuja iloisesti ja hämmästyttävän taitavasti. Eli jos jokin tavoite olisi, niin tuollaisen vide3on laatiminen. Järkevintä kai olisi, että vaikka sen tekisi osissa, niin olisi esitys treenattuna, jotta saman voi näytöksenä esitt5ää tarpeen tullen.
lauantai 10. syyskuuta 2011
Tämän koirankoulutusblogini lukijoille, 10. syyskuuta 2011
http://nopeaoppisuus.blogspot.com
Lisää taitojen kehittämisohjeita videokanavallani http://www.youtube.com/khtervola -> ks. soittolistat/playlists. Videot ovat enimmäkseen äänettömiä tekstivideoita englanniksi, selaa soittolistan otsikoita ja katsele vain ne, joiden aihe kiinnostaa sinua, sillä videoita on satoja.

maanantai 5. syyskuuta 2011
Maanantaina 5. syyskuuta 2011
Yhä mietin tuota kuvaa: jos sen tasolle päästäisiin, niin voitaisiin varmaankin esiityä useammassakin paikassa, mutta tuohan oli vain treenikuva, eikä valmista suoritusta, eikä sen jälkeen olla edistytty yhtään! Mutta kumminkin… voisikohan treenata sillä tavoin, että tähtäisi tuohon suoritustasoon ja katsoisi sitten, voiko temppunäytöksen siitä saada. Nyt oli kissa aidan takana ja treenasin Valaa, ettei saa mennä aidan viereen vaan on pysyttävä vieressä, kun leikitään sirkusta. Hyvin pysyikin, mutta vaadin vain vähän aikaa kerralaan ja sitten taas lepsahti ja meni kissan luo, muttei kyllä tarvinnut palkkaa, kun vain sen sirkushaave oli mainittuna. Toinen, mitä ajattelin, että pitäisi osata, on, että tekee vain temput, jotka jo osaa, kuten käskystä istuva koira, eikä jää ihmettelemään, kun ei ole enää se eka supersaavutus vaan pikemminkin rutiinia, eli kuin istumaan ja hyvä meininki, jotta saadaan näyttävyyttä. Näin huomautin Banjolle ja se istahti mietteissään kokeeksi ja vakuutti sitten, että kyllä opitaan. Lisäksi pitäisi minun oppia esiintymään ja laihduttaakin, mitä muutenkin toivon. Ja temppuja pitäisi saada lisää. Otin renkaan ja hypytin Banjolla korkeampia hyppyjä räsypalkalla, Vaapukka oli vaisumpi mutta hyppäsi sekin räsypalkalla edes jotakin ja juoksi sitten korskeaa leikkilaukkaa ympäriinsä räsy suussa kuin olisi harjoitellut esiintymistyyliä. Tein Banjolle pari maahanmenoharjoitusta räsyllä, kun harmikseni siltä puuttuvat istumista lukuunopttamatta tavalliset tokotemput kokonaan. Parin miten kuten kerran jälkeen jätin koulutusohjeet romukoppaan ja hyväksyin kumartumisen melkein maahan asti maahanmenoksi ja niipä olin koirani kanssa samalla aaltopituudella kommunikaatiossa ja niinpä se seuraavaksi meni vikkelään maahan asti.
lauantai 3. syyskuuta 2011
Lauantaina 3. syyskuuta 2011
Toissailtana, kun olin päivällä harjoitellut koirien kanssa äänen tuottamista, niin mietteissäni kokeilin, miten hyvän R-kirjaimen saisi murisemalla. Banjo siihen vastasi, että GRRR-Mmhhh, johon minä, että ”Hyvä, M:n ja H:n saat tuosta jo!”
Tänä aamuna Vala haukkui VUH-mmhh, johon minä, että tuossa sinulla on jo M ja H (vai oliko se R ja H?). Vala siihen vastasi että Vuh kuulostaen siltä, että painotti V-kirjainta ja katkaisi haukahduksen LA-tavun malliin, kai se sanoi niin, että ”Vala”. Mutta tuohon tapaan ne ovat kyllä ennenkin ”puhuneet”, nyt erona on, että erityisesti harjoittelevat äänteiden tuottoa ja sanoja.

torstai 1. syyskuuta 2011
Torstaina 1. syyskuuta 2011
Eläinkaupassa olisi valkoisia undulaatteja, vähän tekisi mieleni hankkia sellainen, jos vaikka nyt opettaisin niitä.Mutta sittenkeksin,että kokeilen opettaa koirat puhumaan. Minulla on hyvä suhde niihin, ollaan treenattu paljon muuta ja suomenkieltäkin ne tuntuvat osaavan sitä sun tätä.Niinpäennalta varoittamatta otin juustoa ja kokeilin. Koirat hyppäsivät tuolille jasohvaan heti, kun sanoin, että kokeillaan opettaane puhumaan.Ensimmäinen tehtävä oli tuottaa jotakin ääntä, josta sitten muokata puhetaito. Vala oppi haukkumaan ja tuntui kuuntelevan kehotuksiani siitä, miten haukuntaa muuttaa, jotta siitä saisi puheäänen vähitellen: pidempi ääni, sointuva ja ei niin äkkiä loppuva. Banjo ei sanonut mitään, mutta toisaalta se on aiemmin pentuna näyttänyt yrittävän inisemällä puhua sellaisia kuin ”ovi auki heti paikalla” yms. komentelevaa. Iso urakka tuo näkyisi olevan, mutta mielenkiintoista voisi olla.
Oikeastaan ajattelin, että jos tällä tekniikalla oppivat puhumaan, niin laulamaan myös, olisihan se hauskaa ja saman jutun versio vain.
Kokeilin toiseen kertaan. Vala haukkui, mutta palkitsin lyhyistä äännähdyksistä enkä haukuista, joissa suun sulkee tiukasti heti haukun jälkeen. Kävelyllä vähää aiemmin koetin suosia rentoa meininkiä, jotta ääni syntyisi helpolla. Mutta kotona siitä jatkaessa tuli äänestä liian matala ja jotenkin laiskan kontrolloimaton. Parempi tulos syntyi A-äänellä kehottaessani, kun se on vähän korkeampi ja jotenkin puheen sävyinen. Silloin oli koiralla hoksottimet mukana ja se koetti saada ääneensä eri sävyjä ja onnistuikin muttei hirmuisen selvästi.
Kas, ei se ollutkaan sirkus. Kun tähän yritti että sirkukseenko tätä treenattaisiin, niin ei luonnistunut. Juju on siinä, että näköjään pitää yrittää tähtitieteellisen korkealle, niin alkaa puuha kiehtoa!

keskiviikko 31. elokuuta 2011
Keskiviikkona 31. elokuuta 2011
Kävin eilen koirien kanssa teetättämässä paperikopion valokuvasta, jossa Vala on pallolla ja taustalla on Banjon kirjoittama ”sirkus”. Nyt se on seinällä ja saa miettimään, että josko tuosta koirankoulutuksesta jotenkin saisi ammatin. Mutta en jaksaisi tavallista koirankoulutusta enää, kun tämä omantyyppisemme treeni kiinnostaa enemmän. Mutta mihin sitä nyt sitten käyttäisi? Sirkukseen oli mukavin treenata, sai olla ihan omalla tavallaan ja tavoitteet olivat kiehtovan korkealla. Mutta sitten säikähdin sirkuslaisia ja nyt tuntuu se vaihtoehto olevan poissa laskuista. Kuvaa seinällä ajatellessa olisi kiva treenata jotakin, mutta mitä, jollei juuri sirkusta? Pitäisikö perustaa oma show koiratapahtumiin? On sellaisia maailmalla ainakin. Mutta esiintymistaidosta vielä paljon puuttuu, vaikei enää ihan nollassa olla, niin ei paljon ylikään. Kiva olisi jotain kiehtovaa treenata, hyppyjä yms. vauhdikkaita temppuja kans, jottei meininki lätisty.
Mietin, että kunhan saataisiin jokin esitys kasaan, niin kaipa sitten voisi katsoa, mihin se sopisi. Banjo tuumi, että sitä kiinnostaisi opetella soittamaan pianoa, mutta taukoa on ollut niin paljon, ettei se luonnistu. Ajattelin, että vauhdikkaita temppuja olisi hyvä olla, ja kun on taidot ruosteessa, niin otin suuren renkaan ulos ja juustonpalasilla opetin, että nimi ja ”hop” tarkoittaa että se koira hypppää renkaan läpi silloin. Ihan yhtä aikaa en saanut niitä hyppäämään eri suunnista renkaan läpi mutta peräperää kylläkin ja samaan suuntaan yhtä aikaa. Siinä se treeni, ei kovin taivaita tavoitellut, mutta onpahan hyvä opetella tuollaisiakin.
Onkohan tässä se, että kun tuon kuvan sain puoli vuotta sitten, niin en enää ole keksinyt sen hienompia temppuja, niin treeni-into katosi? Siihen se ainakin katosi, mutta näinkö suuresti? Kivaa oli treenata, siksi olisi mukava jatkaa, muttei se vain näy luonnistuvan. Hyppy renkaan läpi on suurin piirtein tavallista agilityä. Käykö aina niin, että kun saavuttaa suuria tavoitteitaan – ja niitä aina saavuttaa niitä haaveita juuri, koska niitä todella rakastaa, eikä niitä pistesuorituksia, joita luuli oppivansa – niin silloin ei ole enää motivaatiota muuhun sillä saralla vaan on keksittävä kokonaan uusia tavoitteita.
Kaipa se on niin, että savolaiset ovat sirkukseen treenanneen tyyppisiä. Niin kauan kuin Savossa asutaan, mekin pääkaupunkiseudulta tänne muuttaneet, niin saadaan treenata sirkukseen, saadaan olla ”sirkuslaisia” jotenkin omaan omintakeiseen tapaan, eikä tarvitse sitä varten päästä minnekään esiintymään, riittää, että asuu Savonlinnassa. Näinkö sitä savolaisuutta opitaan?

maanantai 15. elokuuta 2011
Maaanantaina 15. elokuuta 2011 - Eläin fiksumpi kuin ihminen!
Sirkustreeni ei näytä jatkuvan enää luonnostaan. Silti jotakin olisi kiva tehdä koirien kanssa. ”Perustetaanko koirien koulu?”, kysyin, jolloin Banjo vastasi: ”(Ei vaan) Miten koira on älykkäämpi kuin ihminen.” ”Okei!”, kiinnostava aihe minun mielestäni, juuri sopiva nyt. Käytiin pikipäin ulkona ja nyt jatketaan:
Ihmiset opettelevat yksittäisiä näkökulmia, jotka ovat rakentamisen tapaan näköaistin avulla hahmotettavia rakenteita. J aihmiset jumiutuvat niihin ja kadottavat kokonaisen kapasiteettinsa tuohon urautumiseen.
Koira taas on kouluja käymätön ja opettelee elekielisesti ja sosiaalista kautta taitonsa. Niinpä koira voi napata näkökulman kerrallaan tyyliin ”Tää on ton ihmisen tyyli, elämäntapa, näkökulma.” Ja sillä tavalla vikkelässä oppivaisuudessaan, joka koiran sosiaalisuuden osana on, koira on fiksumpi kuin ihminen.
Oppimisessa on tärkeää se, mitä tekee, eli ne elämänalueet, joita taitoon käytetään, sekä tekemisentapa. Näitä ovat esimerkiksi katseleminen, tietty liikkumistapa, tunnevire, herkkä havainnonteko jne. Näitä koira osaa matkia helposti oppien siten toisen lahjat noin vain. Toki ihminenkin voi oppia matkimaan niitä ja muuttua oppicvaisemmaksi, mutta nämä ovat juuri eläimille tyypillisi’ä vahvuuksia, mutta onhan ihminenkin eläin luonnoltaan.
Koira, joka kokemuksellista kautta omia havaintoja tehden oppii elämästä eikä karta tunteita, oppii hyviä telkemisentapoja, jonkinlaista omakohtaista viisautta, jota näköaistin korostaminen koiran opettamisessa vielä voi tukea. Kun koira vaikka osaa kauniin tavan liikkua, se on jonkin viisaan tekemisentavan fyysinen ilmaus. Koira siis on eläinten tapaan fiksu ja se näkyy sen kauneudessa ja koskettavuudessa.

keskiviikko 3. elokuuta 2011
Keskiviikkona 3. elokuuta 2011
Ei päästy virallisesti esiintymään, mutta saatiin lupa pitää harjoitusnäytös viereiellä nurmikolla. Koirat toivoivat kovasti esiintymistä, joten pakkasin kirjainkuutiot, koiramherkut ja koirat sekä rokotustodistukset autoon ja ajoin Parikkalaan. Katsojia ei ollut, mutta monta ihmistä ja koiraa oli lähistöllä, joten vähän aikaa ihmeteltyäni kaadoin kuutiot nurmelle. Niistä muodostui kaataessani jyrkässä kaaressa oleva sana ”koira”. Koirat tuntuivat jännittävän niin paljon, etteivät siirtäneet palikoita vaikka koskivat niitä tassuillaan. Ajattelin, että vastaisen varalle on osattava esiintyä, joten käskin kirjoittamaan selvemmän tekstin. Ensi alkuun siinä sitten lukikin KOIR, mutta kun yritn saada koiria vihdoin viimein siirtämään puuttuvan A:n tekstin loppuun, vei se kauan ja teksti muuntui muotoon
K
O
IRA ( kaaressa)
Se sai kelvata. Jätin kuutiot vähäksi aikaa näkyville, jotta saivat muuta vilkaista, mitä olimme saaneet aikaan. Sitten keräsin kuutiot taas säkkiin. Edistystä oli se, että Banjo siirsi A-kuution loppupaikalleen nostamalla sen suussaan ehkä 40cm oikeaan suuntaan. Huono juttu oli taas se, että minä olin koko ajan näyttämässä koirille, että siirtäkää tuota A-kuutiota nyt! Tarttis jotenkin saada koko juttu koirien itsekseen hoitamaksi. Ihan minun varassani ei kuitenkaan olla, koska koirani yleensä kirjoittavat minulle yllättävällä tavalla tekstit, en tiedä, miten onnistuvat. No, kivaa oli! Nyt koirat jännittivät paljon vähemmän kuin ekalla kerralla ja näyttää siltä kuin nämä kaksi esiintymisharjoitusta olisivat tehneet niiden esiintymistaidoille tosi paljon hyvää.

tiistai 2. elokuuta 2011
Tiistaina 2. elokuuta 2011
Parikkalassa olisi huomenna match show. Yritin kirjoitella, että josko pääsisimme esiintymmän, mutta varmaan olin liian myöhässä. Ajattelin, että voitaisiin kirjoittaa ”koira”. Mutta tänään kokeillessani koirat kirjoittivat vain
K
I
O
RA ja myöhemmin uudelleen kokeillessani
KO I
A R
Kokeilin myös nuolia. Vaapukka osasi hyvin, mutta Banjo hutiloi. Banjo ei osannut kirjoitettua käskyä ”Istu tähän” kunnolla ja jouduin selittämään ääneen: ”Lue mitä siinä lukee. Kuvittele että sanoisin niin. Mitä silloin pitäisi sinun tehdä? Tee niin nyt.” Sitten vasta se totteli, mutta täytyy sanoa, että sillä taitaa nykyisin olla puheenymmärrys tosi hyvä!
Katsotaan, mennäänkö huomenna Parikkalaan. Jos oikein houkuttaa, niin ehkä mennään kysymään kumminkin, mutta muuten vain, jos tulee myönteinen vastaus. Koirat eivät nyt jännitä yhtään niin kuin viime esiintymistä ennen. Treeni oli siis hyväksi, mutta nyt taas puuttuu tsemppi. Tarvittaisiin lisää keskittymistä, vaan ehkä huomenna sitten, hyvä että yön saa nukuttua hyvin!

torstai 28. heinäkuuta 2011
Torstaina 28. heinäkuuta 2011
Eilen sitten tajusin, etten ole minä iän myötä menettänyt kykyä nauttia kesästä vaan Vala suree, vaikkei sitä ääällepäin näytäkään. Vala haluaisi olla sirkuskoira ja kun sirkukseen ei pääse, niin se on ihan alamaissa tosijapanilaiseen tapaan.
Otin kynän ja paperia ja listasin asioita, joita Vala arvostaa sirkuksessa, sillä ehkä niin löydämme jotakin, mikä sopisi korvaamaan sirkustreenin:
• koirat saavat esiintyä
• aivan uusia hienoja temppuja
• koirat esiintyvät toden teolla edukseen
• parempi maailma tuloksena
• yleisönä lapsia ja koiria
• ihmiset arvostavat temppua ja se vie maailmaa hyvään päin
• omalla tavallaan tehden
• niin hyvä kuin osaa
• esiintymisen meininki toden teolla
• esiintymiseen sekä taitotemppuja että akrobatiaa ja hyvää meininkiä
Tuo viimeisin on käsitykseni siitä, mitä tavoitella, minkä varaan rakentaa, ja nuo muut kohdat sitten lisävaatimuksina, sillä aina kun unohtaa vauhdikkaat tempuyt, touhusta katoaa henki. Toisaalta on kiva tehdä juuri jotain hienoa, tekemisen arvoista arvostettavaa. Luultavasti riittää kasata esitys ja esiintyä sitten koira- ja lastentapahtumissa täällä Savonlinnan seudulla.
Ehkä on niin, että tavallaan olemme tärkeimmän jo opetelleet: koirat voivat tosiaan oppia ihmismäisiä taitoja. Nyt olisi ehkä toisenlainen treeni paikallaan: pitäisi näyttää, että eläimet ovat älykkäitä, ihmisille malleiksi sopivia, eli pitäisi jonkin eläinmäisen varaan rakentaa isompaa kapasiteettia, etsiä temppuja ja tehtäviä, joissa eläimet juuri loistaisivat, ja kirjata ylös eläinmäistä näkökulmaa hyvään tekemisentapaan ym. eläimistä tärkeään. Esim. eilen nousi heti esiin kysymys: miksi suoritusta ja taitoa mitataan ennustettavuudella siis konemaisuudella? Eihän se ole älyä! Tärkeää olisi myös voida rakentaa eläinten kielen ymmärrys ihmisille, vaan onkohan aika iso urakka, vaativa!

lauantai 23. heinäkuuta 2011
Lauantaina 23. heinäkuuta 2011
Näin Eilen match show –ilmoituksen ja niin oltiin tänään sitten Kerimäellä Lamminahon tilalla match showssa pitämässä temppunäytös. Ajattelin että match show olisi pienimuotoinen ja niin se olikin, kai korkeintaan parikymmentä koiraa omistajineen. Ajattelin, että muutama katsoja jossain sivummalla olisi ihan sopiva, kun jos vaikka surkeasti epäonnistutaan. Koirat eivät nukkuneet kunnolla yöllä, kun jännittivät, ja niin ne olivat jotenkin aavemaisen näköisiä. Helle hellitti aamulla ja niin vain esiinnyttiin match shown kehässä ennen match shown alkamista. Koirien piti kirjoittaa ”ruoka” mutta kirjoittivat
ROU
KA
niillä kun usein on hankaluuksia vokaaliyhdistelmien saamisessa oikein. Banjo vielä lopuksi sotki tassullaan koko tekstin. Vaan oli se kumminkin jonkinlainen onnistuminen. Nyt tiedän, että koirani osaavat tsempata. Vaapukka jopa vähensi huimasti toiusille uroksille räykyttämistä siksi, kun sanoin, että on keskityttävä esitykseen. Vaan on se kiva, kun nyt ovat muutkin nähneet, että koirani lähes tulkoon kirjoittavat. Kokemuksen myötä varmaan saadaan esiintymisvarmuutta ja sen myötä osoitettua että tosiaan kirjoittavat!

tiistai 5. heinäkuuta 2011
Tiistaina 5. heinäkuuta 2011
Katselin videolta Britain’s Got Tanlent’in hauskaa sirkustyylistä esitystä, kun kuulin Vaapukan nyyhkyttävän. En ole koskaan kuullut koirien voivan itkeä, mutta toisaalta Vaapukka on japanilaista rotua ja kovin erikoinen siksi, jotenkin ihmismäisempi kuin koirat yleensä. Vaapukka siis nyyhkytti kovin, kun ei pääsekään sirkukseen, näytti ottavan sille tosi koville. Niinpä lohdutin sitä, että voidaan tehdä oma koirien temppunäytös, jota esitetään koiratapahtumissa ja lastentapahtumissa Vaapukka halusi erityisesti esiintyä.
Myöhemmin sanoin Vaapukalle, että jos se haluaa, niin voidaan harjoitella ja yrittää Suomen Talent-kisaan, vaikken oikein ole sitä ollenkaan seurannut. Vaapukka näytti onnelliselta. Pohdin, että se voisi aloittaa esityksen pallolla tasapainoillen. Sitten tehtäisiin joitakin koirille tyypillisiä temppuja kuin olisi tavallinen koiraesitys, vaikkapa jalkojen väli pujottelua. Sitten hämmästytettäisiin kirjoittamalla jotakin. Ja jos aikaa jäisi, niin voisi lopuksi soittaa jotakin.
Jos esityksen olisi oltava lyhyt, niin ehkä koirat voisivat kirjoittaa ONNEA ja soittaa kosketinsoittimella Paljon onnea vaan! Banjo lupasi, että se voisi kirjoittaa tussilla ”minä”, vaikkei se varmaan näkyisi ilman TV-kameraa…

perjantai 1. heinäkuuta 2011
Perjantaina 1. heinäkuuta 2011
Olin eilen Punkaharjulla tanssikurssilla ja siellä oli sirkuslaisen näköinen mies, koko illan oli ihan sirkuslaisen eikä vain sirkusharrastajan näköinen, tanssinkin hänen kanssaan. Mutta hän oli ihan selvästi paholaisenpalvojan tyyppinen, sellainen joka voi tehdä ikävästi toisen arvostamilla asioille, esim. keholle, arvoille, haaveille ja reilulle pelille, ilman muuta syytä kuin, ettei itse arvosta niitä. Oli luksusoloissa olevan tökerön paukapään oloinen kuten kai paholaisenpalvojat yleensäkin. Näytti siltä kuin ammatikseen päivittäin muiluttaisi innokkaita sirkusharrastajia ja – ammattilaisiakin. Pelotti olla tuolla samassa paikassa, vaikka oli paljon väkeä. Samassa porukassa pitkin maata matkaaminen ei olisi ollenkaan mahdollista, niin epäreilu oli tuo sirkuslainen mies. Eli jää nyt sirkushaaveet minulta tähän, ilmeisesti on jäänyt monelta muulta suomalaiselta samasta syystä. Suomalaisten vahvuutena on omakohtaisuus, voisi siksi sirkus olla koko kansan juttu, sellainen, jossa suomenkieliset suomalaiset juuri loistaisivat, tunnistaisivat omat kansalliset vcahvuutensa ja saisivat niiden påohjalta vankkaa asemaa kansainvälisestikin. Mutta kai ulkomaalaiset haluavat sabotoida tämän mahdollisuuden suomalaisilta. Ikävän sirkuslaisen miehen seurassa oli nainen, joka muistutti selvästi lehtikuvassa näkemääni Sirkus Finlandian johtajaa/omistajapariskunnan jäsentä. Oli ruotsinkielisen tyyppinen – siihenkö suomalaisten omakohtaisuuden arvostus kaatuu?
torstai 30. kesäkuuta 2011
Torstaina 30. kesäkuuta 2011
Ensi sunnuntaina tulee Sirkus Finlandia Savonlinnaan. Täytyypä mennä katsomaan, kun on melkein koko vuosi sirkustemppuja treenattu! !
Otin tänään huvikseni koirieni nimien kirjaimet ja pyysin, että kumpikin yhtä aikaa kirjoittaisi niistä nimensä. Vala kirjoittikin äkkiä VALA, mutta BANJOn ne saivat aikaan vasta yhteistyöllä, on kuin Banjo antaisi Valalle aikaa oppia ja harjoitella. Nyt Vala ensi kertaa kirjoitti ”taitokirjoitusta” eli symmetrisen kuvion, jotka kauniimpina ovat olleet Banjon tavaramerkki. Tämänpäiväisestä tyylistä tosin tulee mieleen lähinnä, että oliko tarkoitus todistaa, että koiratkin kyllä oppisivat käyttämään tietokonetta? No, ehkä harjoitus ja uusi ohjeistus tekee edustavamman tuloksen, olihan nytkin jo paljon edistystä… Annoin loput lihapullanpalat palkaksi, kun tekstit olivat valmiita.
Muuten ei olla treenattu mitään. Paitsi että otin sirkuspallon sisälle ja varmistin, että Vala osaa valua siltä alas myös kovalla alustalla. Sai pienen palan juustoa palkakseen.
Tätä päiväkirjamerkintää kirjoittaessani oli Banjo tuonut B-kirjaimen kuutioiden keskelle. Valitin, ettei tuosta nyt enää tule mitään tekstiä, kunnes huomasin, että se oli taroittanut, että VALAn viimeinen A olisi BANJO-tekstin osa. Sanoin, ettei sanoja saa sotkea, kun ihmiset eivät ymmärrä mitä siinä on lukevinaan. ”Ristisanatehtävä”, sanoi Banjo toiveikkaana (se on oppinut ristisanoista telkkua katsellessaan), ja en voinut muuta kuin myöntyä.

tiistai 31. toukokuuta 2011
Tiistaina 31. toukokuuta 2011
Koirat kirjoittivat eilen vaahtomuovikuutioilla KIRJA.
Kysyin Banjolta, että oliko sen tarkoituksena kirjoittaa tussilla MINÄ ja se myönsi että oli vähän sellainen meininki. Mutta kirjoitettuaan N se jatkoi ylös vasemmalle eikä alas oikealle, joten jätti kirjaimen N:äksi. Ehkä näin.
Ongelma oli kaisiinä, että Banji seisoi tekstin vasemmalla puolella kirjoittaessaan, mutta yritti kirjoittaa samantunnelmaisesti kuin ihmiset, joten M:n viimeinen veto itseen päin alas oikealle tulikin itseen päin vasemmalle.

sunnuntai 29. toukokuuta 2011
Sunnuntaina 29. toukokuuta 2011
Eilen päivällä Banjo kantoi minulle suussaan kuulakärkikynän. Ajattelin, että se haluaisi kirjoittaa, joten hain paksuvartisen tussin, josta tulee helposti jälki, sekä sanomalehden lattian suojaksi ja puhtaan paperin. Mutta Banjo vain otti tussin suuhunsa ja pudotti sen paperille. Ajattelin, että paperi on liian alhaalla, joten hain matalan laatikon kirjoituspöydäksi ja laitoin paperin sille. Banjo kirjoitti heti N-kirjaimen. Yritin saada sen kirjoittamaan vielä lisää, mutta se tuotti vain yksittäisiä viivoja, mutta myöhemmin katsoessani (tussissa jo tuppi) oli paperilla kumminkin N-kirjaimen alla ihan selvä pikku-i. Laitoin Banjolle nakkiherkkua ja yritin kysellä, mitä NI tarkoittaa, mutta ilmiesesti se oli vain kirjainharjoittelua, niin Banjo tänään kommunikoi: helppoja ensimmäisiä kirjaimia siltä.
Sitten kun Banjo osaa kirjoittaa tussilla noin vain heti, niin voidaan videoidakin, kun se kirjoittaa tussilla, muttei vielä. Tavoitteena on, että se oppisi kirjoittamaan oikeita lauseita, koiran ajatuksia, koirafilosofi!

sunnuntai 22. toukokuuta 2011
22. toukokuuta - 2011, sunnuntai
Ktaselin videolta hienoa innokasta koiratanssiesitystä ja mietin, että tarttis saada potkua meidänkin temppuihin, intoa ja puhtia. Niinpä kokeilin räsylelua, vaikkeivät koirani ole olleet kovin leikkiväisiä. Banjo lähti heti mukaan ja vähän ajan päästä se hypähti kahdelle tassulle istuinta vasten saadakseen lelun suuhunsa. Parin minuutin päästä se teki kierähtävän hypyn kahdelle tassulle lelupalkan saadakseen, seurasi lelua sirkuspallille ja sainpa sen hypähtämäänkin korkeammalle pallilta pois tullessaan, kun lelu on siinä houkuttimena. Vala oli vaisumpi, mutta lähti vähän ajan päästä sekin leikkiin mukaan. Vala piti keskeltä kiinni ja minä ja banjo vedimme reunoista. Piti olla tosi nätisti, jotta Vala suostui ottamaan lelun suuhunsa, mutta niin sekin hypähti Banjon selän yli lelupalkalla. Banjo pujotteli jalkojeni välistä innolla, kun lelulla houkuttelin, mutta Vala keksi uuden tempun: se tassullaan huitaisi lelua kuin näytöksessä ikään. Taidettiin saada uusi parempi palkitsemistapa koulutukseen tästä...
On kokeiltu pallolla tasapainoilemista muuatman kerran pihalla ja nyt otin videolle, kun Vala harjoitteli tasapainoilua. Se siirtää jo tassujaan, mutta tarvitsee vielä herkkyyttä ja kokemusta lisää. Herkkyys lisääntyy varmaankin heti, kun kömpelöin alkuvaihe alkaa olla ohi. http://www.youtube.com/watch?v=K_jtkPMuzGw

perjantai 6. toukokuuta 2011
Perjantaina 6. toukokuuta 2011
Otin sirkuspallon pihalle, missä nurmikko on tasaista, ja vaikka ei ole pallolla pariin kuukauteen kai treenattu, niin nostyin Vaapukan pallolle, Vaapukan kahdesti ja Banjon kerran. Banjo otti tyttövillakoirasta mallia ja oli ihan oppimaton, mutta Vaapukalla oli hyvä huomio ja toisella kertaa se jo siirteli tassujaan pallolla pysyäkseen, otti mallia videolla joskus katsotusta tosi taitavasti korispallolla tasapainoilleesta pienestä koirasta. Tosi hienoa edistystä!
Tälä välin on pihalla isoista kuutioista videwoitu, kun koirat kirjoittavat KOIRA ja RUOKA.
Eilen kokeilin jotakin koiratanssitemppujen tapaista: peruuttamista ja koirat kahdella tassulla toisiaan vasten yms. Muuten ei olla kummemmin treenattu.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)