Torstaina 21.2.2013

Omaa koirankoulutus- ja eläinharrastushistoriaani:
Lapsena minulla oli miljoonakaloja ja asuimme omakotitalossa, jonka pihalla oli lintuja. Ehkä kymmenen vanhana minulla oli hamsteri, jota ihailin kovin. Olen aina ollut villieäinten ihailija ja hamsterissa oli jotakin samaa: eloisat silmät ja elämänviisas tyyli. Oma tyylini on aina tuntunut sopivan eläinten tyylin kanssa kovin hyvin yhteen niin, että eläinvaikutteet tekevät minulle hyvää ja minun seurani eläimet viisaiksi ja ihmisten tapaan järkeviksi, yleensä kovin älykkäiksi, vaikka muiden seurassa eläimet näyttäisivät keskittyneen syömiseen tai johonkin, missä ei ole paljon mieltä.
Kun olin 13, meille hankittiin musta keskikokoinen villakoirauros. Aluksi minä hoisin turkin ja pikkuveljeni käytti sitä kävelyllä. Kun olin 16 ja koira 3, näin Puudeli-lehdessä ilmoituksen agilitykurssista ja pääsimme mukaan. Alku oli hankala, kun koiraa ei oltu osattu mitenkään opettaa ja se vain kiljui toisten koirien luo niin, että maneesi raikui. Ensi kertaa näin, kuinka joku otti kontaktin koiraan, kun kurssin vetäjä näytti minulle mallia koirani kanssa. Näin myös ensi kertaa vapaana metrin parin päässä omistajistaan tottelevaisen koiran.
Harrastin koirani kanssa TOKOa ja agilityä. TOKOssa pääsimme avoimeen luokkaan mutta agilitykisat menivät jonkun virheen takia hylätyiksi. Opin paljon koirankoulutuksen perusasioita Villakoirakerhon TOKOväeltä ja pääsin vetämään Villakoirakerhon tapakasvatuksia, jolloin tuli aina toistettua samoja ohjeita ja ajattelin, että ne voisi kirjoittaa ylös yhdelle tai kahdelle paperiarkille ja monistaa osallistujille, mutta tuo vihkonen venyi 40-sivuiserksi A5-oppaaksi "Iloa villakoirasta - opettamisen alkeita", jokja yhdessä kokeneemman TOKOväen kanssa kirjoitettiin.
Olisin halunnut bordercollien, mutta koska en tiennyt tulevaisuudensuunnitelmiani tarkemmin, niin hankin lyhytkarvaisen collien, kun olin 18, kohta 19. Sen kanssa harrastin hakua, mutta se oli niin hidastempoinen, etten oikein saanut siihen kontaktia ja se jäi paljolti hidastahtisen isäni koiraksi. Parin vuoden päästä muutin pois kotoa ja koirat jäivät vanhemmilleni. Harrastin edelleen hakua collien kanssa ja hoidin villakoiran trimmauksen. Myöhemmin vanhempani eivät enää suostuneet antamaan koira minulle. Molemmat koirat elivät 14-vuotiaiksi.
Parikymppisestä kolmekymppiseksi luin aina silloiu tällöin klassdikkoa Tao-Te-Ching, josta opiskelin etenkin opetustaitoja.
Muuten poissa vanhempieni luota asuessani minulla on ollut hiiri, tosikiltti rotta, kanarialintuja, sosiaalisia kaniineja, ihania undulaatteja ja hetken kissa. Kaniineja tulin niiden toiveesta opettaneeksi ja opin siitä herkkyyttä, pakottamattomuutta, motivointi, kommunikaatiotaitoja -niitä myös undulaateiöta - ja ihmisten opetustaitojeni soveltamista eläimiin. Tässä vaiheessa minulla oli myös pieni papukaija, joka ihastui silloiseen miesystävääni ja muutti hänen luokseen ja myöhermmin uusille omistajille, opittuaan ensin lukemaan. Kanit ja undulaatit olivat ensimmäiset eläimeni, jotak oppivat lukemaan. Kun collieni kuolemasta oli neljä vuotta, hankin japaninpystykorvan Valan eli Vaapukan ja vuotta myöhemminb aprikoosinvärisen keskikokoisen villakoiran Banjon. Nyt ovat enää koirat jäljellä.
Ihmisten opettamistaqitoja tulin oppineeksi kun lopetin vanhempieni kovin ottein vaatimat yliopisto-opintoni ja meni maatalouskouluun, mistä pidin kovin, mutta missä oppilaat olivat minua nuorempia, jolloin tulin ohimenneeksi sanattomasti neuvoneeksi ajattelukyvyn perustaitoja ja isompaakin koulutettua älyä, niin ei ainakaan tarttenut väittää, että maanviljelijät olisivat jotenkin tyhmempiä kuin yliopistoväki edes yliopistokoulutusta vaativissa jutuissa.

Keskiviikkona 20.2.2013

En tiedä, voiko tätä ihan näin arvioida, mutta mielestäni Banjo on fiksumpi kuin keskivertolukiolainen: omakohtaisempi, tietoisempi eri näkökulmien välisistä eroista, painottaa suuria keskeisiä kysymyksiä ja näyttää olevan hyvälaatuinen objektiivisuudessaan. Mene tuosta nyt sitten sanomaan, vaikutelmien tasolla kaikki, mutta itse olen niitä opettanut ja en voi olla miettimättä, että olisiko mahdollinen koirien toiveiden mukainen vuoteen lyhennetty koulu, jota halukkaat koiratkin voisivat käydä, ks. http://pikakoulu.blogspot.fi . Vaapukka vaikuttaa omalla tavallaan fiksulta ja huolelliselta ajattelijalta, vastuuntuntoisemmalta kuin Banjo, mutta se on niin vaatimaton, etten osaa sitä arvioida, ja sen japanilaiset tavat hämäävät.

Maanantaina 4.2.2013

Olen tässä pari vuotta vai mitä lie ihmetellyt, että mikä lienee syy, kun jotain hauskaa keksin, niin heti perään jotenkin joudun keittiöön ja nappaan jotain suuhuni, vaikken edes niin pidä ruuasta. Koirani ovat joskus "sanoneet", että minun sietäisi koirankoulutuksessa miettiä, mitä menen korvaamaan onnistuneen suorituksen ilon makupalalla, siinähän tekeminen korvautuu ruualla. En vain ole saanut koulutusta sujumaan mitenkään muutenkaan, kun koirani ovat olleet laiskoja ja motivoitumattomia. Tänään sitten otin asiasta onkeeni ja ajattelin, että tekemisen meiningistä nauttiminen siis on pääseikka. Kyhäsin 20cm korkuisen esteen, mikä on puolet koirieni säkäkorkeudesta, ja ilman makupalaa tai lelua riehaannutin koirat hyppimään esteen yli, ja palkaksi "ihanalta tuntuu hyppiä"-meininki & eläytyminen tekemisestä nauttimiseen, ja suorituksen meiningin  jälkeen muu sitten tylsää, apeaa. Samalla kertaa kokeilin "istu"- ja "maahan"-käskyjen meininkiä, jotka nekin tuntuivat sujuvan ja jälkikäteen olivat koirat tyytyväisiä ja minä myös. "Istu"-meininkin oli jotakin sellaista kuin tepsun tepsun, tip istahdanpa nyt. Ja "maahan"-käskyn meininki oli, että riehun ja hups sukellus maahan, sosiaalinen kontakti omistajaan ja riehun taas. Paikallaolo oli tottakai leppoisaa loikoilusta ja rauhallisuudesta nauttimista sekä sosiaalisuutta omistajan kanssa. Saa nähdä, voiko tuosta jatkaa samoilla linjoilla. Ehkä, jos tekemisen meiningistä nauttiminen onnistuu koko ajan hyvin!

Sunnuntaina 3. helmikuuta 2013

Banjolle ainakin olen jo aivan pikkupennusta asti korostanut, että sen on luotettava omaan koiran elämänviisauteensa ja omaan näkemykseensä, omaan älykkääseen päähänsä, sillä sille opettamani vaativatkaan ihmisten jutut, temput ja ihmisten tapainen ajattelukyky eivät ole muuta kuin muun elämän ohessa osattavia sinällään hyödyllisiä taitoja, jotka eivät nosta korkeuksiin, joilla ei ole sen enempää virkaa kuin tuo hyödyllisyys, jotka eivät kelpaa omistautumisen kohteiksi niin kuin koirien oma elämänviisaus. Niin kuin joka alan aloittelijan, on Banjonkin usein vaikea erottaa saamiaan kehuja asian aidosta arvosta, mutta kehut ovat vain harrastamisen apuväline ja itse elämä on se, millä on väliä ja se olisi eläimen elämänviisaudesta tinkimättä elettävä! Vaapukalle en tuota pentuna niin korostanut vaan opetin TOKOtemppuja ja muutaman kuukauden vanhana lukemisen, ehkä siksi se jäi tavallaan tyhmemmäksi, vaikka nyt kun sille siitä sanoin korjatakseni, niin se näytti heti löytävän fiksuutta. Samoin, kun aamulla kehotin sitä suosimaan monimutkaisempia luonnollisia liikkeitä, niin se näytti heti niiden myötä muuttuvan fiksummaksi: liikkeissä meillä on vaistomainen tilannetajumme ja niinpä niiden variaatiomahdollisuudet ovat ymmärryksen piirin mitta.

Lauantaina 2. helmikuuta 2013

Kun aloitin agilityn ja TOKOn harrastamisen mustan keskikokoisen villakoiraurokseni kanssa 25 vuotta sitten, minulle neuvottiin, että harjoitukset pitää aina päättää onnistumiseen. Mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen, vaan seuraavan tauon pituudella on paljon väliä. Jos koira on oppimaisillaan jonkin ison uuden jutun ja onnistuu kerran, niin palkitsen sen hyvin ja lopetan treenin kehuin siihen. Jos näyttää lupaavalta ja yritän puolen tunnin päästä uudelleen, niin yleensä menee ihan hutiloinniksi ja koko temppu myttyyn. Jos taas odotan liian kauan, monta päivää, niin koira on kuin kesälomalta palannut ja taidot ruosteessa, hyvä lupaava alku unohdettuna. Mutta jos kehun kunnolla ja samana päivänä iltasella juttelen koiralle jotakin aiheesta ja siitä, miten temppu olisi hieno tehdä, niin jos kokeilen seuraavana päivänä, niin temppu yleensä sujuu hyvin, on kuin koira olisi illalla sulatellut asian ja valmentautunut seuraavana aamuna tekemiseen ja niinpä se sitten on valmis ja hyvässä terässä, ja niin oppii tempun, jos sitä lähipäivinä muutaman kerran vielä treenataan muistin virkistämiseksi ja tempun tekemiseksi tavalliseksi rutiininoamisesti osatuksi.

Katselin videolta agilityä. Minua kiinnostaisi kovasti liikkua ja koirien kanssa olisi kiva, mutta jaksaisinko motivoitua mihinkään noin simppeliin tehtävään, kun olen näistä monimutkaisemmista niin kovin pitänyt? Mutta hauskaahan olisi juosta ja tehdä jotakin, missä yhteispelillä koirien kanssa on väliä. Minä ja Vaapukka haluaisimme laihduttaa ja tuollainen, jos mikä, olisi mukavaa!