sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Taito-ohjeita

Mutta sirkustreenin jälkeen olen oppinut muita taitoja ihna kivasti, joskus jopa saanut jotakin suurta aikaan. Sirkusharrastus avasi mahdollisuuden yrittää omalla tavalalan ja parhaansa jonkin harmittoman varjolla. Sen jälkeen oli helpompi oppia taiteita. Lisäksi olen kirjoittanut paljon, mm Haaveammattiin-blogia http://nopeaoppisuus.blogspot.fi . Olen laatinut paljon taito- ym ohjeita, joista voisi olla iloa moneen, katso http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi .

Sirkusesiintyjällä liian vaarallista

Paikallislehdessä oli juttua Sirkus Finlandian tämän vuoden showsta, oli lehmiä kuulemma hevosmaisessa esityksessä ja kuvassa tumma tausta, musta niin kuin sirkuksessa yleensä. Mutta nyt jäin miettimään tuota, että miksi musta, kun viime vuodet olen asunut alueella, jolla pääkaupunkilaiseen silmääni vaikuttaa olevan paljon murhia, niin ei ole mustaa kumminkaan, onpahan vain jotenkin tumman ja raskaamman oloista kuin suru tai mummola, tai Savo niin kuin onkin, mutta samalla käytännöllisesti ja taiteellisesti suuntautunutta, jotenkin positiivista ja tavallaan viisastakin, vaikkakin omia teitään kulkevaa, kuten kovin ulkomaalaisten seurassa. Niin miten vaarallinen sirkus sitten on, kun täällä joskus voi nähdä jonkun mustanpuhuvan kulkevan eivätkä he vaikuta sen vähemmän rikollisilta vaan enemmän. Ja yleensähän tuumitaan, että musta väri liittyy pahantekoon. Niin miten paljon pahantekoa sii sirkuksissa on yleensä? Kai kovin paljon. Sirkukseen liittyminen vaikuttaa vaaralliselta: jos olit omantasoisesi, niin kenties harjoittelit isolta osin omissa oloissasi, ja silloin sinut on helppo murhata, kun pyrit sirkukseen tai siihen juuri liityit, out vain tuuraaja ja joku keksii syyn, että minne menit, kun jo vähän sinua tuntee. Eli napsitaanko noin pois ne, jotkaovat kyllin taitavia liittyäkseen sirkukseen numeronsa edustavuuden ja taitotasonpuolesta? Kanssa se, kun yleisöön ei ole yhteyttä, kun se istuu ihan piemässä, niin mistä tietää, millaisia esiintyjät ovat ja ovatko esim. eläimet omia, itse opetettuja vai joltakulta toiselta jo opetettuina vietyjä? No, toisaalta, kun aioin koirieni kanssa sirkukseen, niin juuri silloin treeni katkesi, eikä ole jatkunut, ja niihin aikoihin törmäsin rikollisuuteen ympärilläni, lieneekö sirkukseen päin sosiaalistumisen seuraus? Sirkuksessa ei kai niin treenata, vaan esiinnytään ja matkustetaan, ja jotkut kai tekevät murhia, kun noin tummaa on. Sirkuslaisista iso osa lienee kovin ulkomaalaisia, suomalaisia arvoja kunnioittamattomia.

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Koiran hankinnasta

Jostain tullut käsitys, että koirani olisivat jo vanhoja, laittoi miettimään pennun hankintaa, mutta huomasin sen äkkiseltään romahtelevan ei-niin-hyvälle-tolalle. Tietysti se, että rahaa pitäisi olla, jotta saisi rotukoiran pennun, ja autokin. Muttei asioita myöskään lähestytä niin päätäpahkaa. Koiran hankinta on tärkeä asia vuosikymmeneksi ainakin, ja niin se pitäisi huolehtia hyvällä tavalla, perin juurin. Silloin arveluttava vaihtoehto pitää heti korvata paremmalla ja ottaa siitä parhaasta vaihtoehdosta erityisesti selvää, esim. rotuyhdistyksestä. Ja siitä sitten oppii, että, minkä tyypin piirteitä ainakin etsii ja minkätyyppisiä mokia haluaa välttää. Esim. iso ja kilttikoira menee, vaikka keskikoko olisi parempi, muttei iso ja jääräpää. Tai että pienikin menee, jos on väkkyrä. Jos rotukoirien ilmoituksia katselee, niin sekarotuisistakin jo hiukan hahmottaa sen perusteella, mitä rotuja niiden vanhemmat ovat, esim. metsästys- vai seurakoiria.

Minua tällä hetkellä kiinnostavia rotuja ovat ainakin - mutten ole niin seurannut, kun en ole miettinyt koiran hankintaa vielä nyt -
parhaana keskikokoinen villakoira, aprikoosi tai valkoinen
(japaninpystykorva ei, kun on liian epäliikunnallinen)
brasilianterrieri (kun brasilialaiset ihmiset vaikuttavat fiksuilta ja taitavilta sekä tunneviisailta)
suomenpystykorva
Suomen lapinkoira
mudi, (fako=ruskea, tai valkea)
isovillakoira ja toyvillakoira, aprikoosi tai valkea
kultainennoutaja

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Koiran haju

Jotkut kai eivät voi ymmärtää koiria, koska eivät ymmärrä koirien hajua, että miksi koira haisee ja miksi juuri sellaiselta. En ole kamalan tarkkanenäinen ja nenäni tottuu tuttuihin hajuihin eikä niin haista niitä, mutta sen sanoisin, että koirilla on tilannehajuja eikä niinkään aina sama haju. Esim. rappukäytävässä kotiin tullessa koira haisee kävelyltä, siis kostealta ilmalta, heiniltä, kostuneilta polkuantureilta (jotka ovat käteen vähän piparkakun oloiset ruskeat karheanpehmeät) ja kostuneelta turkilta, kenties ravalta, pissalla käyneeltä joskus jos on liannut itsensä. Kotia tultua haju menee ohitse minuutissa tai parissa, mutta ihan lievänä toinen koira voi haistaa sen turksita vielä vähn aikaa. Muita tavallisia hajuja on unen haju: koira on maannut paikoillaan, on nuutunut, haisee vähän kuin hilse. Sekin menee ohitse, kun ilma vaituu turkin luona, kun koira lähtee liikkeelle makuupaikaltaan. Oikein paljon haisee märkä koira, joko pesty tai muuten kastunut. Tavallinen koiran haju on kuin kuivan tai aavistuksen verran kostean turkin haju, kuin joillakin lapsilla kotona oltua. Jos oira haisee ulos mentäessä, on se ulos menemisen kiihkoa: ttältä tullaan maailma, sekä säähän tsemppaamista, onhan koira samassa turkissa kuin sisällä nukkuessa.

* * *

19.6.2017   Ei oo mun koirat vielä niin vanhoja, että vanhuuttan raihnaisia ja hilseileviä nukkuessaankaan, vaan koira nukkuu lämpimässä ja on siksi kuivan pölyisen oloinen herätessään, kun on turkkirotua, luulen. Banjo on 8 ja juoksee ympyröitä kävelyllä. Vaapukka on 9, lihava ja aika tätimäinen tyyliltään, luonteenlaatunsa puolesta ei liikunnasta kiinnostunut, muttei vielä ollenkaan vanhan oloinen. Molemmat siis poikakoiria ja keskustelevaisia luonteita, ainakin nykyisin.

20.6.2017   Oikeastaan en ole vielä ollenkaan miettinyt, että koirani olisivat vanhoja. Itse ne kai miettivät itseään vähän niin kuin 7 tai 6-vuotiaina, jonkinlaista asemaa omaavina keski-ikäisinä koirina. Vanhuuden vaivoja niillä ei ole ollut, paisti tuo Vaapukka on liian lihava ja kotona ovat liiankin rauhallisia. Mutta Tervola-nimen myötä olen oppinut parantamisesta, katso http://parantamisesta.blogspot.fi pitkä kirjoitus, koko parantamisnäkemys siinä. (Siksi Helsingin nimen muoto olisi kai kuulunut olla Healthsing, mutteivät suomalaiset osanneet kieliä ja ruotsalaiset huijasivat ilkeillen, olipahan Tervola vain kai parhaana pidetty suomalainen nimi edullisen vaikutuksensa vuoksi.) Ja molemmat koirani ovat kiinnostuneita auttamaan muita eläimiä niiden vaivoissa, Banjo eli Bantzi tassu- ja silmävaivoissa aina joskus ja Vaapukka eli Vompsu taas onkovin huolehtivainen paapovainen luonne, jota kiehtovat sairaanhoitajat, aina haluaisi olla jotakuta pientä auttamassa. Itse en ole lääketiedettä tunteva ollenkaan, mutta olen näin ollen toivonut koirieni elävän pitkään ja osaavan ajan myötä neuvoa pitkän elämän saloja muillekin vanhoille koirille. Kommunikaatiotaitoja ja asemaa sekä omaa ymmärrystä niillä tuntuu olevan vanhallekinkoiralle riittävän verran. Mutteivät suostu enää illalla ulos vaan ovat mieluummin pitkän aikaa käymättä pissalla, kun täällä Savonlinnassa on iltaisin ja öisin vaarallista isonkin koiran kanssa, vaikka valoisat kesäillat, kun kaikki ovat vielä hereillä ja liikenteessä, ovat turvallisia.

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Lemmikkieläinten asema

Ainakaan Suomessa ei lemmikkieläinten omistajilla yleensä ole tarkoitus asettaa ylenmääräisiä kieltoja lemmikkieläimilleen, vaan antaa näiden elää vapaasti oman luontonsa mukaan ja rajoitukset ovat lähinn yksittäisiä ja samoja kuin muillakin, siis myös ihmisillä. Esim. ettei saa jyrsiä huonekaluja ja turmella esineitä tai ovenpieliä yms, se kun on budjetille liian kallista, eikä samanlaisia esineitä yleensä ole saatavilla ja ylimääräiset rahat, kun niitä joskus on, olisi kiva käyttää johonkin parannukseen, esim. ostaa soitin tai tehdä retki, eikä vanhoihin laskuihin ym korjauksiin. Samoin se, etteivät muutkaan saa kakkia tai pissiä sisälle, vaan asunto halutaan pitää siistinä ja hyvänä asua.
Usein ei mielletä, että ihmisellä olisi määräysvalta eläimeen, tai toisin päin, vaan perhe elää yhdessä ja jos koira vaikka kaipaa kävelylle, niin joku perheenjäsen lähtee sen kanssa kävelylle, sellaiselle kuin kivaja tilanteeseen sopiva on. Yhteiset asiat hoidetaan keskustellen aj siitä keskustelusta eläinkin on osallinen. Sen, kuka päättää, määrää se, että on kannettava vastuuta kaikista teon tai tekemättä jättämisen seurauksista ja oltava kyllin viisas ja taitava moiseen. Eli kukin kantraa oman kortensa kekoon, myös lemmikkieläin. Toisaalta kukaan ei ole jöö, ellei vallan vastuuntunnottomia tai muuten törttöjä ehdoteta.
Mutta kaikilla ei ole yhtä hyvä sosiaalinen silmä kuunnella lemmikkieläimen meilipiteitä. Siksi ulkopuolisten tullessa ryhmän osaksi lemmikkieläin yleensä kutistuu klisheemäisen lemmikkieläimen osaan: sellaisena se osataan ottaa huomioon edelleen. Samoin ihmisten näkyvillä lemmikkielöäimen käytöstä ohjaavat oistajat yleensä karkealla seulalla: onko hyvätapainen vai liian huonotapainen, ja kenties kommunikaatiokin kutistuu siihen, mitä ulkopuoliset ei-niin-lemmikkieläimistä-tietävät osaavat arvioida sen olevan.
Joskus jiku pitää jöötä, koska haluaa toisen pitävän puolensa, omaksuvan hyvän elämäntavan, rerippaan ja elämässä edullisen vahvan ihmisen tai eläimen elämäntavan.