Keskiviikkona 31. elokuuta 2011

Kävin eilen koirien kanssa teetättämässä paperikopion valokuvasta, jossa Vala on pallolla ja taustalla on Banjon kirjoittama ”sirkus”. Nyt se on seinällä ja saa miettimään, että josko tuosta koirankoulutuksesta jotenkin saisi ammatin. Mutta en jaksaisi tavallista koirankoulutusta enää, kun tämä omantyyppisemme treeni kiinnostaa enemmän. Mutta mihin sitä nyt sitten käyttäisi? Sirkukseen oli mukavin treenata, sai olla ihan omalla tavallaan ja tavoitteet olivat kiehtovan korkealla. Mutta sitten säikähdin sirkuslaisia ja nyt tuntuu se vaihtoehto olevan poissa laskuista. Kuvaa seinällä ajatellessa olisi kiva treenata jotakin, mutta mitä, jollei juuri sirkusta? Pitäisikö perustaa oma show koiratapahtumiin? On sellaisia maailmalla ainakin. Mutta esiintymistaidosta vielä paljon puuttuu, vaikei enää ihan nollassa olla, niin ei paljon ylikään. Kiva olisi jotain kiehtovaa treenata, hyppyjä yms. vauhdikkaita temppuja kans, jottei meininki lätisty.

Mietin, että kunhan saataisiin jokin esitys kasaan, niin kaipa sitten voisi katsoa, mihin se sopisi. Banjo tuumi, että sitä kiinnostaisi opetella soittamaan pianoa, mutta taukoa on ollut niin paljon, ettei se luonnistu. Ajattelin, että vauhdikkaita temppuja olisi hyvä olla, ja kun on taidot ruosteessa, niin otin suuren renkaan ulos ja juustonpalasilla opetin, että nimi ja ”hop” tarkoittaa että se koira hypppää renkaan läpi silloin. Ihan yhtä aikaa en saanut niitä hyppäämään eri suunnista renkaan läpi mutta peräperää kylläkin ja samaan suuntaan yhtä aikaa. Siinä se treeni, ei kovin taivaita tavoitellut, mutta onpahan hyvä opetella tuollaisiakin.

Onkohan tässä se, että kun tuon kuvan sain puoli vuotta sitten, niin en enää ole keksinyt sen hienompia temppuja, niin treeni-into katosi? Siihen se ainakin katosi, mutta näinkö suuresti? Kivaa oli treenata, siksi olisi mukava jatkaa, muttei se vain näy luonnistuvan. Hyppy renkaan läpi on suurin piirtein tavallista agilityä. Käykö aina niin, että kun saavuttaa suuria tavoitteitaan – ja niitä aina saavuttaa niitä haaveita juuri, koska niitä todella rakastaa, eikä niitä pistesuorituksia, joita luuli oppivansa – niin silloin ei ole enää motivaatiota muuhun sillä saralla vaan on keksittävä kokonaan uusia tavoitteita.

Kaipa se on niin, että savolaiset ovat sirkukseen treenanneen tyyppisiä. Niin kauan kuin Savossa asutaan, mekin pääkaupunkiseudulta tänne muuttaneet, niin saadaan treenata sirkukseen, saadaan olla ”sirkuslaisia” jotenkin omaan omintakeiseen tapaan, eikä tarvitse sitä varten päästä minnekään esiintymään, riittää, että asuu Savonlinnassa. Näinkö sitä savolaisuutta opitaan? 

Maaanantaina 15. elokuuta 2011 - Eläin fiksumpi kuin ihminen!

Sirkustreeni ei näytä jatkuvan enää luonnostaan. Silti jotakin olisi kiva tehdä koirien kanssa. ”Perustetaanko koirien koulu?”, kysyin, jolloin Banjo vastasi: ”(Ei vaan) Miten koira on älykkäämpi kuin ihminen.” ”Okei!”, kiinnostava aihe minun mielestäni, juuri sopiva nyt. Käytiin pikipäin ulkona ja nyt jatketaan:
Ihmiset opettelevat yksittäisiä näkökulmia, jotka ovat rakentamisen tapaan näköaistin avulla hahmotettavia rakenteita. J aihmiset jumiutuvat niihin ja kadottavat kokonaisen kapasiteettinsa tuohon urautumiseen.
Koira taas on kouluja käymätön ja opettelee elekielisesti ja sosiaalista kautta taitonsa. Niinpä koira voi napata näkökulman kerrallaan tyyliin ”Tää on ton ihmisen tyyli, elämäntapa, näkökulma.” Ja sillä tavalla vikkelässä oppivaisuudessaan, joka koiran sosiaalisuuden osana on, koira on fiksumpi kuin ihminen.
Oppimisessa on tärkeää se, mitä tekee, eli ne elämänalueet, joita taitoon käytetään, sekä tekemisentapa. Näitä ovat esimerkiksi katseleminen, tietty liikkumistapa, tunnevire, herkkä havainnonteko jne. Näitä koira osaa matkia helposti oppien siten toisen lahjat noin vain. Toki ihminenkin voi oppia matkimaan niitä ja muuttua oppicvaisemmaksi, mutta nämä ovat juuri eläimille tyypillisi’ä vahvuuksia, mutta onhan ihminenkin eläin luonnoltaan.
Koira, joka kokemuksellista kautta omia havaintoja tehden oppii elämästä eikä karta tunteita, oppii hyviä telkemisentapoja, jonkinlaista omakohtaista viisautta, jota näköaistin korostaminen koiran opettamisessa vielä voi tukea. Kun koira vaikka osaa kauniin tavan liikkua, se on jonkin viisaan tekemisentavan fyysinen ilmaus. Koira siis on eläinten tapaan fiksu ja se näkyy sen kauneudessa ja koskettavuudessa.

Keskiviikkona 3. elokuuta 2011

Ei päästy virallisesti esiintymään, mutta saatiin lupa pitää harjoitusnäytös viereiellä nurmikolla. Koirat toivoivat kovasti esiintymistä, joten pakkasin kirjainkuutiot, koiramherkut ja koirat sekä rokotustodistukset autoon ja ajoin Parikkalaan. Katsojia ei ollut, mutta monta ihmistä ja koiraa oli lähistöllä, joten vähän aikaa ihmeteltyäni kaadoin kuutiot nurmelle. Niistä muodostui kaataessani jyrkässä kaaressa oleva sana ”koira”. Koirat tuntuivat jännittävän niin paljon, etteivät siirtäneet palikoita vaikka koskivat niitä tassuillaan. Ajattelin, että vastaisen varalle on osattava esiintyä, joten käskin kirjoittamaan selvemmän tekstin. Ensi alkuun siinä sitten lukikin KOIR, mutta kun yritn saada koiria vihdoin viimein siirtämään puuttuvan A:n tekstin loppuun, vei se kauan ja teksti muuntui muotoon
K
O
IRA ( kaaressa)
Se sai kelvata. Jätin kuutiot vähäksi aikaa näkyville, jotta saivat muuta vilkaista, mitä olimme saaneet aikaan. Sitten keräsin kuutiot taas säkkiin. Edistystä oli se, että Banjo siirsi A-kuution loppupaikalleen nostamalla sen suussaan ehkä 40cm oikeaan suuntaan. Huono juttu oli taas se, että minä olin koko ajan näyttämässä koirille, että siirtäkää tuota A-kuutiota nyt! Tarttis jotenkin saada koko juttu koirien itsekseen hoitamaksi. Ihan minun varassani ei kuitenkaan olla, koska koirani yleensä kirjoittavat minulle yllättävällä tavalla tekstit, en tiedä, miten onnistuvat. No, kivaa oli! Nyt koirat jännittivät paljon vähemmän kuin ekalla kerralla ja näyttää siltä kuin nämä kaksi esiintymisharjoitusta olisivat tehneet niiden esiintymistaidoille tosi paljon hyvää.

Tiistaina 2. elokuuta 2011

Parikkalassa olisi huomenna match show. Yritin kirjoitella, että josko pääsisimme esiintymmän, mutta varmaan olin liian myöhässä. Ajattelin, että voitaisiin kirjoittaa ”koira”. Mutta tänään kokeillessani koirat kirjoittivat vain
K
I
O
RA ja myöhemmin uudelleen kokeillessani
KO I
A R
Kokeilin myös nuolia. Vaapukka osasi hyvin, mutta Banjo hutiloi. Banjo ei osannut kirjoitettua käskyä ”Istu tähän” kunnolla ja jouduin selittämään ääneen: ”Lue mitä siinä lukee. Kuvittele että sanoisin niin. Mitä silloin pitäisi sinun tehdä? Tee niin nyt.” Sitten vasta se totteli, mutta täytyy sanoa, että sillä taitaa nykyisin olla puheenymmärrys tosi hyvä!
Katsotaan, mennäänkö huomenna Parikkalaan. Jos oikein houkuttaa, niin ehkä mennään kysymään kumminkin, mutta muuten vain, jos tulee myönteinen vastaus. Koirat eivät nyt jännitä yhtään niin kuin viime esiintymistä ennen. Treeni oli siis hyväksi, mutta nyt taas puuttuu tsemppi. Tarvittaisiin lisää keskittymistä, vaan ehkä huomenna sitten, hyvä että yön saa nukuttua hyvin!