Makupala- ja kontaktikoulutusta: mitkä teot ja elämänalueet ovat suorituksen perustana, opeta ne, esim. lukemisessa tarkkaavaiset silmät ja ihmisen puheen muisteleminen, jotta tunnistaa merkitykset tunnelmatajunsa perusteella. Makupala johdattelee liikettä ja huomiota eikä täytä vatsaa vaan motivaationa mielekäs toiminta ja arvostus. (1 treeni: max 1 lihapulla = 2x3x4=24 palaa kahdelle koiralle, puolikas lihapulla vähennetään aterian koosta.) Sirkustreeni elo2010- kesä2011
perjantai 1. huhtikuuta 2011
1. huhtikuuta 2011
On ollut taukoa, treeni ihan kokonaan seis. Mietin, että ehkä jotain muuta siis. Otin maalipensselin ja valtavan lehtiön ja koetin saada koiria piirtämään kumpikin sydämenpuolikkaan paperille, tulisi hieno temppu! Vaapukka suostui haistamaan sivellintä muttei varsinaisesti ottanut sitä suuhunsa ollenkaan. Banjo otti siveltimen suuhunsa ja veti sillä hiukan lehtiötä pitkin samalla kun pudotti sen maahan. Ehkä koirat kaipaavat aivan uudenlaisia temppuja, tuliko toistoa liikaa jo pallon ja ”sirkus”-tekstin kanssa? Voitaisiin harjoitella tussilla kirjoittamista ja jotakin uutta hienoa, ottaa sitten videolle, vaIkkei sirkukseen niin voisikaan päästä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti