sunnuntai 15. joulukuuta 2013
Sunnuntaina 15. joulukuuta 2013
Vaapukka on kiinnostunut maalaamisesta. Se on ollut monesti minulle vesivärimaalausmallina ja haluaisi Banjon tapaan oppia maalaamaan itse, mutta varmaankin opetella enemmän maalaamista kuin Banjo. Ensin sen olisi opittava pitämään sivellintä suussaan tiputtamatta sitä lattialle. Ajattelin antaa sille yhden omista siveltimistäni (niitä on paljon) joululahjaksi. Tänä aamuna näytin sille kuuluisia vanhoja suomalaisia maalauksia, joita löysin netistä, Kalevalaa ja mitä lie, mutta se tuumi, etteivät ne niin kummoisia ole. Nettihaun seassa oli aivan muita maalauksia. Yksi niistä esitti kahta sutta. Sitä Vaapukka piti kovin hienona ja jäi katselemaan sitä pitkäksi aikaa ihan kuin ihmiset hienoja maalauksia.
perjantai 29. marraskuuta 2013
Perjantaina 29. 11. 2013
Tulin huomanneeksi, että koirani eivät olekaan omankokoisensa tyyppiset vaan kokoa pienempien seurakoirien tyyppiset, ehkä 30cm korkeiden: keskustelevaiset, perheenjäseninä, useasti mukana, saattavat vahtia ja räykyttää ilman että siitä sen kummempia (kun kerran toivon niiden olevan sekä vahteja että seurakoiria) ja haluavat vain lyhyelle kävelylle. Omankokoiset eivät keskustele yhtä paljon (elekielisesti), sekä ovat liikunnallisemmat, toimeliaammat ja eivät niin vahdi. Kääpiökoirat taas eivät ole yhtä keskustelevaiset, perheenjäsenmäiset ja toimeliaat vaan ovat lelukoiramaisemmat.
Voikohan tohon olla syynä, että savolaiset ovat rajumpia kuin espoolaiset ja niin Espoosta kotoisin olevat koirani ovat pikkukoiran roolissa täällä Savonlinnassa, minne on vasta myöhemmin muutettu?
Aika kumma juttu toi, koska Vaapukka tappeli kerran täkäläisen irti olevan scäferin kanssa eikä käynyt kuinkaan. Mutta kai se sitten on vähemmän raju kuin syntyperäinen savolaiskoira? Täällä pysyy kulttuuri omaleimaisena, kun täkäläiset ovat niin kovan kaliiberin väkeä, että ei jää heidän seurassaan kapasiteettia muuhun.
Voikohan tohon olla syynä, että savolaiset ovat rajumpia kuin espoolaiset ja niin Espoosta kotoisin olevat koirani ovat pikkukoiran roolissa täällä Savonlinnassa, minne on vasta myöhemmin muutettu?
Aika kumma juttu toi, koska Vaapukka tappeli kerran täkäläisen irti olevan scäferin kanssa eikä käynyt kuinkaan. Mutta kai se sitten on vähemmän raju kuin syntyperäinen savolaiskoira? Täällä pysyy kulttuuri omaleimaisena, kun täkäläiset ovat niin kovan kaliiberin väkeä, että ei jää heidän seurassaan kapasiteettia muuhun.
torstai 21. marraskuuta 2013
keskiviikko 20. marraskuuta 2013
Keskiviikkona 20. 11. 2013
Koirat senkun vaan nukkuvat ja vetävät hihnassa, kun käyn kävelyllä.
Ei oo sirkustouhua enää. Banjo harjoittelee puhumista ja joskus sanoo
selkeitä sanoja, mutta se tekee koko jutun omin päin ja mä oon vaan
kuuntelija, joka yrittää saada puheesta selvää. Joskus on selkeitä
sanoja toiste en saa mitään selvää. Mutta se puhuu jo tilanteeseen
liittyviä asioita ihan kuin ihmisetkin, kuten "Mene sinä ensin."
(Vaapukalle), "Etkö sä yhtään ymmärrä?", "No, hyvä." Tänään oli hauska
kun se sanoin hau hau kuin olisi ekoja kertoja kokeillut koirien
puhetta, :)! Mutta muuten on hiljaista ja rauhallista koirien osalta.
Eläinlääkärit ovat olleet vihamielisiä, pariin otteeseen ovat koirani meinanneet kuolla, vaikkei mitään vaarallista pitänyt olla. Ensin pari kolme vuotta sitten Banjo meinasi kuolla lääkkeeseen ja nyt pari kuukautta sitten Vaapukka hammaskivenpoistoon. Koirani sanovat, että se johtuu siitä, etteivät eläinlääkärit halua koirien pitävän hyvää kommunikaatioyhteyttä perheisiinsä, ja minun koirani juttelevat elekielisesti jatkuvasti, niiltä oppii taiteen hahmotustapoja ja on kiva, kun yhteiselo sujuu. Ne sanovat, että eläinlääkärit haluavat lemmikkien kommunikoivan kunnolla vain eläinlääkäreiden kanssa, ja että eläinlääkärit antavat terveyteen liittyviä määrä'yksiä, että miten sairauden pitää edetä. Eläinlääkärit kuulemma uhkaavat, että jos ei tottele, niin joutuu lopetuksen yhteydessä kidutukseen, kun nukutuspistoksen saanut koira jää eläinlääkärille omistajan näkymättömiin.
Koirani sanoivat nyt, että koira, joka jätetään eläinlääkäriin jotakin toimenpidettä varten, usein kokee, että sillä on jonkinlainen tappelu eläinlääkärien kanssa. Siksi se on niin runnellun näköinen, kun sen hakee. Ja siksi se on niin pörröisen ja tyytyväisen näköinen, kun "huh omistaja palasi, luotettavasti käyttäytyvät ovat täällä taas", suuresti huojentunut, huojentuneisuus on hulvahtanut sen yli haaleana pörröisenä aaltona. Eläinlääkäriaseman odotushuoneen ilmapiirissä kuin jotakin ohutta olisi katkottu paljon eivät kai ole pistoksia, joita eläimille annetaan, vaan eläinten katkottua luottamusta eläinlääkäriä kohtaan.
En nyt tuosta sitten tiedä, mikä on kommunikaatiokatkos koiran ja eläinlääkärin välillä, etenkin pennun, ja mikä sen varjolla uhkailua. Ehkä koira tosipaikan tullen yrittää puhua mutta kokee sen tavalliseksi elekieliseksi kommunikaatioksi mutta tilanteen mukaan vakavammin yrittäen, eli kun piti kieltää puhe, tulikin kiellettyä sosiaalinen yhteydenpito omistajaan. Mutta on tuon luottamuksen kanssa kans niin, että ihmisen on helmpompi luottaa, kun ei tunne asiahaaroja, ja lemmikille taas käy niin, että eläinlääkärin koulutuksen jäykkyys kävelee yli elämänmakuisen ymmärryksen. Mutta jos ei ole sen enempää vikaa eläinlääkärissä, niin miksi ovat koirani meinanneet kuolla? Pitäisi osata varoa...
Ei oo sirkustouhua enää. Banjo harjoittelee puhumista ja joskus sanoo
selkeitä sanoja, mutta se tekee koko jutun omin päin ja mä oon vaan
kuuntelija, joka yrittää saada puheesta selvää. Joskus on selkeitä
sanoja toiste en saa mitään selvää. Mutta se puhuu jo tilanteeseen
liittyviä asioita ihan kuin ihmisetkin, kuten "Mene sinä ensin."
(Vaapukalle), "Etkö sä yhtään ymmärrä?", "No, hyvä." Tänään oli hauska
kun se sanoin hau hau kuin olisi ekoja kertoja kokeillut koirien
puhetta, :)! Mutta muuten on hiljaista ja rauhallista koirien osalta.
Eläinlääkärit ovat olleet vihamielisiä, pariin otteeseen ovat koirani meinanneet kuolla, vaikkei mitään vaarallista pitänyt olla. Ensin pari kolme vuotta sitten Banjo meinasi kuolla lääkkeeseen ja nyt pari kuukautta sitten Vaapukka hammaskivenpoistoon. Koirani sanovat, että se johtuu siitä, etteivät eläinlääkärit halua koirien pitävän hyvää kommunikaatioyhteyttä perheisiinsä, ja minun koirani juttelevat elekielisesti jatkuvasti, niiltä oppii taiteen hahmotustapoja ja on kiva, kun yhteiselo sujuu. Ne sanovat, että eläinlääkärit haluavat lemmikkien kommunikoivan kunnolla vain eläinlääkäreiden kanssa, ja että eläinlääkärit antavat terveyteen liittyviä määrä'yksiä, että miten sairauden pitää edetä. Eläinlääkärit kuulemma uhkaavat, että jos ei tottele, niin joutuu lopetuksen yhteydessä kidutukseen, kun nukutuspistoksen saanut koira jää eläinlääkärille omistajan näkymättömiin.
Koirani sanoivat nyt, että koira, joka jätetään eläinlääkäriin jotakin toimenpidettä varten, usein kokee, että sillä on jonkinlainen tappelu eläinlääkärien kanssa. Siksi se on niin runnellun näköinen, kun sen hakee. Ja siksi se on niin pörröisen ja tyytyväisen näköinen, kun "huh omistaja palasi, luotettavasti käyttäytyvät ovat täällä taas", suuresti huojentunut, huojentuneisuus on hulvahtanut sen yli haaleana pörröisenä aaltona. Eläinlääkäriaseman odotushuoneen ilmapiirissä kuin jotakin ohutta olisi katkottu paljon eivät kai ole pistoksia, joita eläimille annetaan, vaan eläinten katkottua luottamusta eläinlääkäriä kohtaan.
En nyt tuosta sitten tiedä, mikä on kommunikaatiokatkos koiran ja eläinlääkärin välillä, etenkin pennun, ja mikä sen varjolla uhkailua. Ehkä koira tosipaikan tullen yrittää puhua mutta kokee sen tavalliseksi elekieliseksi kommunikaatioksi mutta tilanteen mukaan vakavammin yrittäen, eli kun piti kieltää puhe, tulikin kiellettyä sosiaalinen yhteydenpito omistajaan. Mutta on tuon luottamuksen kanssa kans niin, että ihmisen on helmpompi luottaa, kun ei tunne asiahaaroja, ja lemmikille taas käy niin, että eläinlääkärin koulutuksen jäykkyys kävelee yli elämänmakuisen ymmärryksen. Mutta jos ei ole sen enempää vikaa eläinlääkärissä, niin miksi ovat koirani meinanneet kuolla? Pitäisi osata varoa...
lauantai 9. marraskuuta 2013
Lauantaina 9.11.2013
Tulin kertoneeksi koirilleni eläinten äänioikeudesta:
Eläineten äänioikeudella ei tarkoiteta kaikkien eläinten äänioikeutta vaan hyvällä ymmärryksellä varustettujen riittävän hyvän maailmankuvan ja kylliksi elämänkokemusta omaavien ihmisten kanssa varmennettavasti (puhe tai kirjoitustaito sekälisäksi puheen ja kirjoituksen ymmärrystaito) kommunikaatiokykyisten kyllin vastuuntuntoisten eläinten äänioikeutta. Äänestämisen ideana on huolehtia yhteisölle hyvä tulevaisuus, hyvät elinolot kaikille reiölusti. Siksi äänioikeutta ei voi antaa vastuuntunnottomille tai liian tyhmille ja tietämättömille tai ihan kokemattomille, ei siis lapsille eikä ulkomaalaisille. Koirat ehkä voisivat äänestää ihmisten kanssa yhdessäa, ainakin koiriin liittyvissä asioissa , koska elämänpiiri on pitkälti sama, mutta ensi alkuun todennäköisempää olisi harvojen kylin hyvän ymmärryksen ja kommunikaatiotaidot omaavien vastuuntuntoisten koirien toimia jonkinlaisina koirien näkökulman edustajina ja puheoikeutettuina koirien asioista päätettäessä.
Tavallisia koiriani kiinnostavia tämän aihepiirin asioita ovat:
Miksi koirien on kuljettava hihnassa? -> Joissakin Euroopan maissa koirat saavat kulkea vapaina ja osaavat varoa autoja.
Saako mennä tapaamaan tyttökoiria? Saisiko koira kulkea vapaana omia teitään ja asua omassa asunnossaan, johon kutsua myös ystäviä kylään? Voiko koira käydä kaupassa ostoksilla, jos osaa puhua?
Mustat koirat eivät vaikuta kyllin vastuuntuntoisilta äänestämään.
Saisiko koira käydä ihmisten koulua? Mille luokalle kuuluisin, kun osaan tämän verran?
Voiko koira ansaita elantonsa työllä, esim. sirkuksessa ja paljonko palkkaa koira saisi itselleen? Saisiko koira itse omalla nimikirjoituksellaan allekirjoittaa työsopimuksen sirkuksessa?
Koirien koulusta on ollut puhetta, esim. nettivideoina koulutv:n tapaan tai koirien välisenä kommunikaationa. Koiriani kiinnostravat myös mahdollisuudet olla mukana tietokoneistuvassa nykymaailmassa.
Voisko tuosta arvioida, että kirjoitustaito kuin ekaluokkalaisen ja näkökulma kuin lottoavan aikuisen?
Eläineten äänioikeudella ei tarkoiteta kaikkien eläinten äänioikeutta vaan hyvällä ymmärryksellä varustettujen riittävän hyvän maailmankuvan ja kylliksi elämänkokemusta omaavien ihmisten kanssa varmennettavasti (puhe tai kirjoitustaito sekälisäksi puheen ja kirjoituksen ymmärrystaito) kommunikaatiokykyisten kyllin vastuuntuntoisten eläinten äänioikeutta. Äänestämisen ideana on huolehtia yhteisölle hyvä tulevaisuus, hyvät elinolot kaikille reiölusti. Siksi äänioikeutta ei voi antaa vastuuntunnottomille tai liian tyhmille ja tietämättömille tai ihan kokemattomille, ei siis lapsille eikä ulkomaalaisille. Koirat ehkä voisivat äänestää ihmisten kanssa yhdessäa, ainakin koiriin liittyvissä asioissa , koska elämänpiiri on pitkälti sama, mutta ensi alkuun todennäköisempää olisi harvojen kylin hyvän ymmärryksen ja kommunikaatiotaidot omaavien vastuuntuntoisten koirien toimia jonkinlaisina koirien näkökulman edustajina ja puheoikeutettuina koirien asioista päätettäessä.
Tavallisia koiriani kiinnostavia tämän aihepiirin asioita ovat:
Miksi koirien on kuljettava hihnassa? -> Joissakin Euroopan maissa koirat saavat kulkea vapaina ja osaavat varoa autoja.
Saako mennä tapaamaan tyttökoiria? Saisiko koira kulkea vapaana omia teitään ja asua omassa asunnossaan, johon kutsua myös ystäviä kylään? Voiko koira käydä kaupassa ostoksilla, jos osaa puhua?
Mustat koirat eivät vaikuta kyllin vastuuntuntoisilta äänestämään.
Saisiko koira käydä ihmisten koulua? Mille luokalle kuuluisin, kun osaan tämän verran?
Voiko koira ansaita elantonsa työllä, esim. sirkuksessa ja paljonko palkkaa koira saisi itselleen? Saisiko koira itse omalla nimikirjoituksellaan allekirjoittaa työsopimuksen sirkuksessa?
Koirien koulusta on ollut puhetta, esim. nettivideoina koulutv:n tapaan tai koirien välisenä kommunikaationa. Koiriani kiinnostravat myös mahdollisuudet olla mukana tietokoneistuvassa nykymaailmassa.
Voisko tuosta arvioida, että kirjoitustaito kuin ekaluokkalaisen ja näkökulma kuin lottoavan aikuisen?
perjantai 13. syyskuuta 2013
Perjantaina 13.9.2013
Olinkoirieni kanssa kävelyllä ja japaninpystykorvani Vaapukka käveli liikennemerkin toiselta puolelta ja minä toiselta. Vaapukka jäi istuksimaan paikoilleen ja väitti, ettei osaa tulla pois. Minä tuumin, että eihän sinun olisi tarvinnut pyrkiä minun luokseni vaan olisit katsonut, mihin hihna menee ja kulkenut sen mukaan. Siihen vaapukka, ettei koira koskaan katso hihnaa, kun se on niin ikävä katsoa koko aikaa kävelyllä, vaan elämänviisaasti kulkee ihmisensä seurassa, kun se on paljon mukavampaa, elämänviisaampaa ja koira joutuu kulkemaan hihnassa niin paljon.
torstai 5. syyskuuta 2013
Torstaina 5. syyskuuta 2013
Tavallinen koirankoulutus ei enää jaksa motivoida. Siinä koiran ja omistajan suhde on mekaaninen, ei niin sosiaalisuuden tunnelmainen kuin komentelun ja onneksi käytännön puuhan. Siihen taas on syynä, että moni koiraharrastaja on koululainen tai vasta koulusta päässyt, jolloin ihmissuhdehahmotuskin on koulumaisen mekaaninen törmäilevä. Vasta myöhemmin, kun on sosiaalisina suhteina omat ystävät ja puolisoehdokkaat ja tekemisinä jotakin itse valittua, tulee ihmissuhteista tunnevoittoiset, mieltymysten makuiset ja sitä myöten suhteesta koiraankin paremmin toimiva tunnekielellä hahmotettu. Jos koiraan on ystävälliset välit, niin kuin yleensä on nuorillakin, voi koiran sosiaalista olemusta ja tunnevirettä tunnelmoida olemuksessaan siihen tapaan kuin tunnelmoi hyvää musiikkia ja saada siten herkän toimivan yhteyden koiraansa kuin mehiläisen ja kukan välillä niityllä tai musiikin maailmoissa ylipäätään. Silloin tulee koiran ja omistajan yhteispelistä tuolla ihmisten ja koirien yhteisellä luonnollisella kielellä kommunikoivaa hienoviritteistä ja mukavasti yhteen pelaavaa. Silloin käsky ei ole äyskäisy ja mekaaninen juttu vaan tyyliin "tekisitkö sinä ystäväiseni näin" ja yhteispelikin sujuu vastaavasti poaljon paremmin! Luulisin.
perjantai 23. elokuuta 2013
Perjantaina 23. elokuuta 2013
Mutka matkassa: Banjo sanoo, että iso osa koirista, etenkin villakoirat mutta myösd monet ihan muunlaiset koirat, haluaisivat näyttää kyntensä, taitavuutensa - ja sdiksi sitten isäntä tai emäntä joutuu tekemään liikaa työitä tai opiskelemaan, kun koira manipuloi ihmisiään haveidensa tielle, siis koiran haaveiden eikä ihmisen. Josko kumminkin opettaisin Banjon puhumaan? Olisi siinä monelle koiralle reittiä näyttää kyntensä monessa jutussa, jos puhetaidon Banjolta mallista oppisivat... Kokeiltiin makupalojen kanssa: Banjolla on paljon ideaa muttei pidä melkein mitään ääntä.
perjantai 9. elokuuta 2013
Perjantaina 9. elokuuta 2013
Banjon kirjaa
Koirien treenipäiväkirja 9. elokuuta 2013
Banjo tuumi tänään, että se voisi kokeilla kirjoittaa sen kirjan, jota on mietitty, että se varmaan osaisi tehdä: muutama yksittäinen tussilla kirjoitettu sana kuten "minä" jne. ja sitten pidempiä tekstejä.
Otin paperia ja vaaleanpunaisen tussin sekä herkkupaloja, joita eilen pitkästä aikaa ostin, ja sanomalehden lattian suojaksi. Annoin Banjolle makupalan palkaksi, kun se tarttui tussiin suullaan. Yritin saada sen tekemään paperille jäljen, mutta se näkyi olevan hakemassa isompaa ideaa kirjoittamiselleen. Kun ehdotin, että se kirjoittaisi vaikkapa "MINÄ" kuten se oli pari vuotta aiemmin jo yrittänyt, niin se heti piirsi paperin ylälaitaan suoran viivan kuten englannin "I". Toista ideaa en saanut sitä ottamaan samalla treenikerralla, eipä minulla ollut ehdotuksia mielessäkään. Treenasin Vaapukan kanssa tussin ottamista suuhun makupalapalkalla.
Kehuin anjoa siitä, että treenin alku oli loistava: paljon hyvin mietittyä ideaa ja toimiva toteutus!
Mentiin aamukävelylle ja mietittiin kolmisin äänettä toki, että ehkä Banjo voisi kirjoittaa kirjeen, "HEI" siinä lukisi, tuumi Vaapukka, ja sen voisi Banjon mielestä lähettää entiselle miesystävälleni tai sitten ehkä suureellisesti Suomen Kennelliiton puheenjohtajalle, jos se sinne kelpaisi, olisihan se komeaa...
Joitakin viikkoja sitten sanoin Vaapukalle, että jos se olisi harjoitellut tussilla kirjoittamista nämä kaksi vuotta, mitä meillä on ollut taukoa, niin se olisi hyvin ehtinyt oppia ja kirjoittaa itse kirjan, jos kerran Banjo ei olisi viitsinyt. Sekö tässä innosti kirjoittamaan?
Banjo muuten tuntee nuolen. Tarkoittiko se kommunikoida, että lisää seuraa, kun ei isompaa ideaa näin äkkiä keksinyt?
Koirien kirjoitusharrastus on jotakin suurisuuntaisempaa kuin pelkkien tikkuviivojen piirtely. Siinä rakennetaan pohjaa, jolta ihmiset voisivat oppia eläimiltä kaikenlaista hienoa, kovin vaativantasoista älyllisesti ihmisille. Luonnolliset hahmotustavat, joita luonto, tunteet, tunnelmataju, elekieli, musiikki, vaiktelmien kieli jne. ovat, ovat ajattelukyvyn perusta, sen kivijalka, jonka varaan äly rakentuu, siksi eläimiltä, etenkin villieläimiltä on ihmisillä paljon oppimista. Koirien kirjoitusharrastus ei siis rakennu palikkamallisen hahmotustavan varaan vaan koettaa etsiä reittejä, joita pitkin rakentaa osaamista elämille ja suurempaa eläinmäistä älyä ihmisille, ja toki lemmikkikoirille myös, ja työkoirille mikse3i myöskin, vaikka poliisikoirat taitavat olla aikamoisen fiksuja.
Banjo ei muuten lue englantia, tämän yhden jutun se vain oli kuullut minulta.
Onkohan sittenkään hyvä, että koira kirjoittaa kirjan? Eikö silloin vain turhaan opeteta lukuisia koiria, apinoita, kissoja, papukaijoja ja delfiinejä lukemaan, kirjoittamaan ja ylipäätään opiskelemaan ihmisten juttuja ihmisten tapaan, joskus ikävinkin keinoin, ikävät ja typerät ihmiset, jotka eivät osaa eläinten kieltä. Eikö silloin ole menty juuri väärään suuntaan? Oli tarkoitus opettaa ihmiset KUNNIOITTAMAAN ELÄINTEN ÄLYÄ ELÄINMÄISISSÄ ASIOISSA, ei ihmisten jutuissa, oi tarkoitus opettaa ihmiset ottamaan mallia eläinten viisaamista kokonaiskapasiteettia kasvattavista tekemisentavoista ja eläinten suuremmasta elämänviisaudesta, luoda tie parempaa, kohti terveempiä luonnollisia rikkaita elämäntapoja. Eikö siihen sopisi paremmin suoriutuminen joissakin eläinmäisissä taitotempuissa?! Todellakin.
Monet koirat haluavat osallistua ihmisten elämänpiiriin ja haluavat statusta ja vaikutusvaltaa omaan elämäänsä ja ihmisperheensä elämään. Haluavat siis oppia ihmisten juttuja liikaakin, missä vaarana on koiramaisten elämänviisaiuden vahvuuksien menettäminen.
Tulipa tästä mieleeni, mitä olen eläinten näkökulmaa opetellessani mm. uutta oppinut. Koirathan siis nostavat koipea ja merkkaavat, jättävät viestejä toisten koiries luettavaksi kuten "Tässä kulki äsken iso koira ohitse, huh!" ja toki, että "Banjo tässä, tällanen kuivakka aprikoosinharmaa nelivuotias urosvillakoira, älyllinen ja taiteellinenkin." Elikkä tuon siis opin, että mitä vietejä jättävät ja ainakin osin miten: Pissaan erittyy hormoneja juuri sillä sekunnilla kun koira pissaa, mistä toiset koirat tuntevat tuon tunnetilaa kuvastavan hajun. Eli iso musta koira on äskeinen säikähdys ja sitten leppeämpi, että huh meni ohitse -ilmapiiri ja "tässä näin" on leppoisa tässä oleillaan ilmapiiri siinä kontekstina. Ja tuo, millainen koira merkin jätti on samanlainen juttu kuin ihmisen olemus, joka kertoo tyypillisen elämäntavan, jolla on tyypillinen tunnevirrensä ja elämänpiirinsä, reaktiotapansa, sosiaalisuudentyyppinsä, kiinnostuksensa piiri jne. jolla kaikella on oma tunnelmansa ja siis myös elämän tuolla tapaa virittymisen & olojen ja tilanteitten haju, hormonaalinen ja tunne-elämää kokonaisuudessaan kuvastava hajujen kirjo. Mielenkiintoisdta mielestäni. Näin ovat koirani olemuksellaan kertonweet kävelyllä käydessämme vähitellen kuvan muokaten ja lisää selittäen. Jotain sukua se on sille, miten varpuset viestivät olemuksellaan ja viserryksellään elämänsä kuvioita ja nykyhetken oloa.
Koirien treenipäiväkirja 9. elokuuta 2013
Banjo tuumi tänään, että se voisi kokeilla kirjoittaa sen kirjan, jota on mietitty, että se varmaan osaisi tehdä: muutama yksittäinen tussilla kirjoitettu sana kuten "minä" jne. ja sitten pidempiä tekstejä.
Otin paperia ja vaaleanpunaisen tussin sekä herkkupaloja, joita eilen pitkästä aikaa ostin, ja sanomalehden lattian suojaksi. Annoin Banjolle makupalan palkaksi, kun se tarttui tussiin suullaan. Yritin saada sen tekemään paperille jäljen, mutta se näkyi olevan hakemassa isompaa ideaa kirjoittamiselleen. Kun ehdotin, että se kirjoittaisi vaikkapa "MINÄ" kuten se oli pari vuotta aiemmin jo yrittänyt, niin se heti piirsi paperin ylälaitaan suoran viivan kuten englannin "I". Toista ideaa en saanut sitä ottamaan samalla treenikerralla, eipä minulla ollut ehdotuksia mielessäkään. Treenasin Vaapukan kanssa tussin ottamista suuhun makupalapalkalla.
Kehuin anjoa siitä, että treenin alku oli loistava: paljon hyvin mietittyä ideaa ja toimiva toteutus!
Mentiin aamukävelylle ja mietittiin kolmisin äänettä toki, että ehkä Banjo voisi kirjoittaa kirjeen, "HEI" siinä lukisi, tuumi Vaapukka, ja sen voisi Banjon mielestä lähettää entiselle miesystävälleni tai sitten ehkä suureellisesti Suomen Kennelliiton puheenjohtajalle, jos se sinne kelpaisi, olisihan se komeaa...
Kuvan lataaminen ei näytä onnistuvan. Ei ollut kummoinen kuva, mutta siitä näkyy, että tarkkuutta on Banjo yrittänyt vaan ei ole paljoa vielä(?) osannut.
Eihän tuo niin kummoisen näköinen paperin yläreunassa ole, mutta jotenkin suurisuuntainen tyyli. Banjo siis kertoi viivan vetämistä edeltävällä sekunnilla, että englanniksi kirjoittaa "minä", kun se on helppo aloittelijan tauon jälkeen tehdä, niin kuin olen sille joskus kertonut. Ehkä tuo siis on ensimmäinen sen tussilla kirjoittama kokonainen sana, ensimmäinen koiran kynällä kirjoittama sana, ostin sille pekonihampurilaista, Vaapukka söi myös. Ei tuo niin kummalta näytä, mutta Banjo on tosi fiksu, voisi oppia paljon! Hyvä vaalia hyvää alkua, sillä ideaa tässä ainakin oli ja käytä'nnön teot samassa linjassa idean kanssa ja toimivia, joten jonkin verran motorista harjaanusta tussin käytössä, niin Banjo saattaa jo osata sitten pian paljon.Joitakin viikkoja sitten sanoin Vaapukalle, että jos se olisi harjoitellut tussilla kirjoittamista nämä kaksi vuotta, mitä meillä on ollut taukoa, niin se olisi hyvin ehtinyt oppia ja kirjoittaa itse kirjan, jos kerran Banjo ei olisi viitsinyt. Sekö tässä innosti kirjoittamaan?
Banjo muuten tuntee nuolen. Tarkoittiko se kommunikoida, että lisää seuraa, kun ei isompaa ideaa näin äkkiä keksinyt?
Koirien kirjoitusharrastus on jotakin suurisuuntaisempaa kuin pelkkien tikkuviivojen piirtely. Siinä rakennetaan pohjaa, jolta ihmiset voisivat oppia eläimiltä kaikenlaista hienoa, kovin vaativantasoista älyllisesti ihmisille. Luonnolliset hahmotustavat, joita luonto, tunteet, tunnelmataju, elekieli, musiikki, vaiktelmien kieli jne. ovat, ovat ajattelukyvyn perusta, sen kivijalka, jonka varaan äly rakentuu, siksi eläimiltä, etenkin villieläimiltä on ihmisillä paljon oppimista. Koirien kirjoitusharrastus ei siis rakennu palikkamallisen hahmotustavan varaan vaan koettaa etsiä reittejä, joita pitkin rakentaa osaamista elämille ja suurempaa eläinmäistä älyä ihmisille, ja toki lemmikkikoirille myös, ja työkoirille mikse3i myöskin, vaikka poliisikoirat taitavat olla aikamoisen fiksuja.
Banjo ei muuten lue englantia, tämän yhden jutun se vain oli kuullut minulta.
Onkohan sittenkään hyvä, että koira kirjoittaa kirjan? Eikö silloin vain turhaan opeteta lukuisia koiria, apinoita, kissoja, papukaijoja ja delfiinejä lukemaan, kirjoittamaan ja ylipäätään opiskelemaan ihmisten juttuja ihmisten tapaan, joskus ikävinkin keinoin, ikävät ja typerät ihmiset, jotka eivät osaa eläinten kieltä. Eikö silloin ole menty juuri väärään suuntaan? Oli tarkoitus opettaa ihmiset KUNNIOITTAMAAN ELÄINTEN ÄLYÄ ELÄINMÄISISSÄ ASIOISSA, ei ihmisten jutuissa, oi tarkoitus opettaa ihmiset ottamaan mallia eläinten viisaamista kokonaiskapasiteettia kasvattavista tekemisentavoista ja eläinten suuremmasta elämänviisaudesta, luoda tie parempaa, kohti terveempiä luonnollisia rikkaita elämäntapoja. Eikö siihen sopisi paremmin suoriutuminen joissakin eläinmäisissä taitotempuissa?! Todellakin.
Monet koirat haluavat osallistua ihmisten elämänpiiriin ja haluavat statusta ja vaikutusvaltaa omaan elämäänsä ja ihmisperheensä elämään. Haluavat siis oppia ihmisten juttuja liikaakin, missä vaarana on koiramaisten elämänviisaiuden vahvuuksien menettäminen.
Tulipa tästä mieleeni, mitä olen eläinten näkökulmaa opetellessani mm. uutta oppinut. Koirathan siis nostavat koipea ja merkkaavat, jättävät viestejä toisten koiries luettavaksi kuten "Tässä kulki äsken iso koira ohitse, huh!" ja toki, että "Banjo tässä, tällanen kuivakka aprikoosinharmaa nelivuotias urosvillakoira, älyllinen ja taiteellinenkin." Elikkä tuon siis opin, että mitä vietejä jättävät ja ainakin osin miten: Pissaan erittyy hormoneja juuri sillä sekunnilla kun koira pissaa, mistä toiset koirat tuntevat tuon tunnetilaa kuvastavan hajun. Eli iso musta koira on äskeinen säikähdys ja sitten leppeämpi, että huh meni ohitse -ilmapiiri ja "tässä näin" on leppoisa tässä oleillaan ilmapiiri siinä kontekstina. Ja tuo, millainen koira merkin jätti on samanlainen juttu kuin ihmisen olemus, joka kertoo tyypillisen elämäntavan, jolla on tyypillinen tunnevirrensä ja elämänpiirinsä, reaktiotapansa, sosiaalisuudentyyppinsä, kiinnostuksensa piiri jne. jolla kaikella on oma tunnelmansa ja siis myös elämän tuolla tapaa virittymisen & olojen ja tilanteitten haju, hormonaalinen ja tunne-elämää kokonaisuudessaan kuvastava hajujen kirjo. Mielenkiintoisdta mielestäni. Näin ovat koirani olemuksellaan kertonweet kävelyllä käydessämme vähitellen kuvan muokaten ja lisää selittäen. Jotain sukua se on sille, miten varpuset viestivät olemuksellaan ja viserryksellään elämänsä kuvioita ja nykyhetken oloa.
lauantai 27. heinäkuuta 2013
Lauantaina 27. heinäkuuta§ 2013
Kävin eilen katsomassa Sirkus Florentinon esitystä: valtavasti lapsia, leppoisa meininki ja mukava tunnelma. Tuntui kuin temput olisivat olleet helpompia - tai paremmin osattuja - ja näyttävyyteen satsatun, kun oli tanssimaisuutta yms. Eläimiä oli paljon sekä ilma-akrobatiaa, jossa nostettiin köydellä tai vaijerilla ylös kieppumaan, sekä pelle-esityksiä. Hivaa oli, mutta kotona koirat vain flegmaattisesti loikoilivat. On kuin sirkustreenimme aika olisi ohitse ja nyt kiinnostavat vain amppari ja muut luonnon ihmeet sekä tavallinen elämämme piiri. Vaapukka on mm. toiminut minulle mallina, kun olen opetellut maalaamista, ( ks. http://akvarelliblogini.blogspot.fi/2013/05/koiran-valokuvaus-ja-maalausohje.html ).
Koirani vaikuttavat edelleen Sirkus Finlandia -orientoituneilta, vaikkei Sirkus Florentino niitä motivoi. Ilmeisesti niitä kiehtoo taitotempuilla brassaileminen eikä mukavaa viihdettä lapsille, vaikka esiintymistaitoja Sirkus Florentinolta varmaan voisi oppia...
Laitoinko jo tämän linkin: Vikkejä sirkusharrastajille http://sirkusharrastus.blogspot.fi/ . Joitakin vikkajä sirkusharrastuksesta yleensä siihen keräsin blogimuotoon, mutta ohimennen tehty vain.
Tavallaan kai on niin, että jos haluaa sirkukseen, pitäisi kysyä sitä sirkuksesta hyvissä asjoin, mutta meille kävi niin, ettemme saaneet mitään esityskuntoon, siis minkäänlaiseksi esitykseksi kelpaavaksi, ja temppuja olisi mielestäni pitänyt olla kirjo, jotta niistä olisi voinut valita sellaisia, jotka sirkuksen mielestä hyvin sopivat esitykseen, ja jotta ei olisi ollut niin valtava urakka saada toivotunlaista esitystä kasaan, kun peruselementtejä puuttuu, niin kuin koiriltani vaikka hyppy renkaan läpi ja sen edellyttämä toimelias agilitymainen meno, ei niin, etteikö niitä olisi kai oppinut, mutta nyt ei harjoiteltukaan muuta kuin noita virittäytymisluonteisia taitotemppuja kirjoittaminen, soittaminen ja pallolla tasapainoilu. Jaa, mutta nyt on yli kaksi vuotta sitten, kun treeni katkesi, ja vaikka sirkustreenistä on jäänyt mukavat muistot, nykyään koirat sen kun vain loikoilevat, kun niille mainitsee sirkuksen, kun taas ennen ne panostivat täysillä, kai Sirkus Finlandia niitä kiehtoi ja temppujen vaativuus. Kun alkoi olla tempåpuja melkein valmiina, tuli jonkinlainen riman ylittämisvaiheen kyllästyneisyys, että eikös tämä tässä jo ollut, nyt vain laakereilla levätään...
Koirani vaikuttavat edelleen Sirkus Finlandia -orientoituneilta, vaikkei Sirkus Florentino niitä motivoi. Ilmeisesti niitä kiehtoo taitotempuilla brassaileminen eikä mukavaa viihdettä lapsille, vaikka esiintymistaitoja Sirkus Florentinolta varmaan voisi oppia...
Laitoinko jo tämän linkin: Vikkejä sirkusharrastajille http://sirkusharrastus.blogspot.fi/ . Joitakin vikkajä sirkusharrastuksesta yleensä siihen keräsin blogimuotoon, mutta ohimennen tehty vain.
Tavallaan kai on niin, että jos haluaa sirkukseen, pitäisi kysyä sitä sirkuksesta hyvissä asjoin, mutta meille kävi niin, ettemme saaneet mitään esityskuntoon, siis minkäänlaiseksi esitykseksi kelpaavaksi, ja temppuja olisi mielestäni pitänyt olla kirjo, jotta niistä olisi voinut valita sellaisia, jotka sirkuksen mielestä hyvin sopivat esitykseen, ja jotta ei olisi ollut niin valtava urakka saada toivotunlaista esitystä kasaan, kun peruselementtejä puuttuu, niin kuin koiriltani vaikka hyppy renkaan läpi ja sen edellyttämä toimelias agilitymainen meno, ei niin, etteikö niitä olisi kai oppinut, mutta nyt ei harjoiteltukaan muuta kuin noita virittäytymisluonteisia taitotemppuja kirjoittaminen, soittaminen ja pallolla tasapainoilu. Jaa, mutta nyt on yli kaksi vuotta sitten, kun treeni katkesi, ja vaikka sirkustreenistä on jäänyt mukavat muistot, nykyään koirat sen kun vain loikoilevat, kun niille mainitsee sirkuksen, kun taas ennen ne panostivat täysillä, kai Sirkus Finlandia niitä kiehtoi ja temppujen vaativuus. Kun alkoi olla tempåpuja melkein valmiina, tuli jonkinlainen riman ylittämisvaiheen kyllästyneisyys, että eikös tämä tässä jo ollut, nyt vain laakereilla levätään...
tiistai 18. kesäkuuta 2013
Tiistaina 18. kesäkuuta 2013
Katselin tuota blogini osoitetta fttp://lukevatkoirat.blogspot.fi . Sirkusharrastukseni alussa mainitsin ääneen koirien jo hyvin osaaman tempun, jonka ne olivat jo pentuina oppineet, ja muu harjoiteltava jäi sen yli, mikä teki siitä hienoa ja sirkusmaista. Sirkustreeni katkesi, kun mainitsin osattuina temppuina koirien joten kuten osaamat uudet temput kirjoittamisen ja pallolla tasapainoilemisen.
perjantai 14. kesäkuuta 2013
Perjantaina 14. kesäkuuta 2013
Rapsutin tässä Vaapukkaa ja muistelin, että on hieno kuva siitä, kun se luki intiaanisatua Miten preeriasusi loi ihmisen. Kysyin siltä, mitä jos preeriasusi olisi luonut ihmisen, niin miten se olisi luonut toisin? Kaikille ihmisille olisi koira sydäntä lähellä. Entä koirat? Koirat voisivat hyvin.
Mietin, että mitä jos saataisiinkin se pitkälti toteutettua, katsotaanpa... Blogissani http://pikakoulu.blogspot.fi on käsitys ihmisten ajattelukyvystä, joka korostaa terveitä luonnonläheisiä elämäntapoja villieläinten tapaan älyn perustana. Mitä jos ihmiset saataisiin uskomaan se, niin eikö silloin suhde koiraan olisi hyvä liian työnteon ja liian koulunkäynnin pilaamattoman elämäntavan läheisin esimerkki ihmisille, ihan siinä vieressä. Ja jos olisi koira sydäntä lähellä, niin olisi ihminen fiksu, taitava ja onnellinen tuon älynkäsityksen valossa. Pärjäisi hyvin elämässään ja maailmassa ja siihen on motivoitunut, siksi vakaumuksellisemmin rakastaisi koiraansa eikä pitäisi tuota rakkautta puppuna vaan elämänsä perustana tässä modernissa maailmassa.
Mietin, että mitä jos saataisiinkin se pitkälti toteutettua, katsotaanpa... Blogissani http://pikakoulu.blogspot.fi on käsitys ihmisten ajattelukyvystä, joka korostaa terveitä luonnonläheisiä elämäntapoja villieläinten tapaan älyn perustana. Mitä jos ihmiset saataisiin uskomaan se, niin eikö silloin suhde koiraan olisi hyvä liian työnteon ja liian koulunkäynnin pilaamattoman elämäntavan läheisin esimerkki ihmisille, ihan siinä vieressä. Ja jos olisi koira sydäntä lähellä, niin olisi ihminen fiksu, taitava ja onnellinen tuon älynkäsityksen valossa. Pärjäisi hyvin elämässään ja maailmassa ja siihen on motivoitunut, siksi vakaumuksellisemmin rakastaisi koiraansa eikä pitäisi tuota rakkautta puppuna vaan elämänsä perustana tässä modernissa maailmassa.
perjantai 17. toukokuuta 2013
Perjantaina 17. toukokuuta 2013
Suhteeni eläimiin on vähän kuin oravaa ruokkivan ihmisen asenne. Tai undulaatinomistajan, joka pitää undulaatteja kuniina tyyliltään ja elekieliseltä kommunikaatioltaan, arvostaa sitä, jos undulaatit oppisivat puhumaan, ja haaveilee siitä, että ne opettaisivat hänet laulamaan. Olen aina ihaillut villieläimiä, mielestäni ne ovat ylivertaisen taitavia.
keskiviikko 3. huhtikuuta 2013
Keskiviikkona 3. huhtikuuta 2013
Kokeiltiin taas pallolla tasaqpainoilemista. Tällä kertaa oli taas uusi idea: koira kuuntelee palloa, mutta liikuttaa sen tassuillaan alleen oman painopisteensä suuremman hitauden voimalla. Banjo tuumi, että näin se varmaankin toimii. Vaapukalla oli Banjoa parempi tasapaino, mutta se ei niin paljoa liikuttanut palloa - saattoi kyllä johtua siitä, että näytin mallia eteen-taakse-liikkeestä ja sen tasapaino horjui sivulle, mitä se ei ollut etukäteen kokemuksellisesti miettinyt.
keskiviikko 27. maaliskuuta 2013
Keskiviikkona 27. maaliskuuta 2013
Näin tänään kaupungilla kaksi opaskoiraa jamenin juttelemaan, olivat kuulemma opetettavina. Kerroin opettaneeni koiriani sirkukseen ja Banjon olevan harrastunut puhumaan opetelemisesta, mistä voisi olla hyötyä opskoirille. Selitin jotakin siitä, miten koira oppii puhumaan, ks. muutamat viimeisimmät blogimerkinnät. Ainakin tuo osaavan oloinen kultainennoutaja näyttäisi oppivan puhumaan parilla ihan lyhyellä opetuskerralla. Mutta taidon vakiinnuttaminen onkin sitten ihan eri juttu. Kotona jäin miettimään, että mikä tuossa on, kun temppuja osaan opettaa, mutta en saa niitä vakiintumaan - siinähän olisi kultaisessanoutajassa hyvä malli vakiintuneeseen osaamiseen. Se menee kai tyyliin "Yleensä osaat tämän." vähän niin kuin koululaisten oletetaan oppivan. Koetin soveltaa tuota koirieni puhumaan opetteluun: yleensä tavallisessa mielentilassa ollessasi omaksu tällainen asenne, niin iniset luonnostaan, kuin kiihtynyt, tekemisen keskellä oleva aseene(mielentila. Koirani tuntuivat tuumivan, että niin se voisi sujua, mutta eivät kokeilleet kuin mielessään vain: Vaapukka lauluun ja Banjo puhumiseen. Tuosta opaskoirien opettamisesta vielä, että täysin katsomiskeskeisenä luonteenlaatuna (joka haluaa eräoppaaksi tai taidemaalariksi, kun niissä töissä saa katselle niin paljon!) en sopisi sokeiden opaskoiria kouluttamaan, mutta jos koira voisi noin nopeasti oppia puhumaan, niin voisinko keikkaluonteisesti opettaa vaikkapa tuota temppua opaskorillekin?
sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
Sunnuntaina 17. maaliskuuta 2013
Mutta lähinnähän nuo ovat seurakoiria: kivoja keskustelevaisia ja välillä riehaantuneita.
OIskohan, kun onb pikkulinnuista, perhosista, puista ja kukista otettu sosiaalisen vaikutelman varassa mallia, niin se on jotenkin hienompi, tunteidenmukaisempi tekemisen- ja elämisentapa, joka jättää sirkuksen varjoonsa. Treeni ei ole enää paljon kiinnostanut koiria, mutta kun Banjoa komentaa, se tulee sirkuspallille odottamaan, mikä on ihan uusi tapa ja jotenkin sirkustyylinen. Tarttisko löytää jokin uusi erilainen treenitapa, vaikkapa suunnittelemattomampi, enemmän hetken mukaan toimiva...
Voiko olla, että kun otin pari vuotta sitten kuvan, jossa Vaapukka on pallolla ja Banjo kirjoittanut hienontyylisesti "sirkus", niin kuvasta näkyi, että kummallakin koiralla on oma sirkusnäkemys, jonak mukaan ne treenaavat. Siirryttiin "Tee tämä"-tyyppisestä komentelukoulutuksesta jonkinlaiseen älykkääseen yhteistyöhön, nyhteiseen harrastamiseen, ati ammattinahan koirat sitä ajattelivat. Jos yritin jatkaa liian ohjatusti, niin meni pieleen, treeni jumiutui. Teettämisen sijaanolisi pitänyt olla elekielinen keskustelu ja omin päin tekeminen.
OIskohan, kun onb pikkulinnuista, perhosista, puista ja kukista otettu sosiaalisen vaikutelman varassa mallia, niin se on jotenkin hienompi, tunteidenmukaisempi tekemisen- ja elämisentapa, joka jättää sirkuksen varjoonsa. Treeni ei ole enää paljon kiinnostanut koiria, mutta kun Banjoa komentaa, se tulee sirkuspallille odottamaan, mikä on ihan uusi tapa ja jotenkin sirkustyylinen. Tarttisko löytää jokin uusi erilainen treenitapa, vaikkapa suunnittelemattomampi, enemmän hetken mukaan toimiva...
Voiko olla, että kun otin pari vuotta sitten kuvan, jossa Vaapukka on pallolla ja Banjo kirjoittanut hienontyylisesti "sirkus", niin kuvasta näkyi, että kummallakin koiralla on oma sirkusnäkemys, jonak mukaan ne treenaavat. Siirryttiin "Tee tämä"-tyyppisestä komentelukoulutuksesta jonkinlaiseen älykkääseen yhteistyöhön, nyhteiseen harrastamiseen, ati ammattinahan koirat sitä ajattelivat. Jos yritin jatkaa liian ohjatusti, niin meni pieleen, treeni jumiutui. Teettämisen sijaanolisi pitänyt olla elekielinen keskustelu ja omin päin tekeminen.
lauantai 16. maaliskuuta 2013
Lauantaina 16. maaliskuuta 2013
Koirani Vaapukka ja Banjo ovat hyviä ystäviä keskenään, kovin ajattelevaisia ja jotensakin tasaveroisia. Banjo on kai ihmismäisissä asioissa fiksumpi kuin Vaapukka, mutta Vaapukalla on pystykorvamaista viisautta. Vaapukka on vahvempi kuin Banjo ja puolustaa Banjoa eikä lähes koskaan ryövää Banjon ruokia vaan riittää, että Banjo vahtii niitä rauhallisesti, niin Vaapukka odottaa vuoroaan pitkäänkin. Koirani naivat mielellään keskenään, poikakoiria kun ovat ja elämäntovereita. Vaapukka haaveilee pennuista ja on aina kovin paapovainen kaikkia kohtaan. Banjo taas on suorituskeskeisempi ja älyllisempi.
Minä suhtaudun niihin vähän samaan tapaan kuin muihin lemmikkieläimiin ja pikkulintuihin sekä kukkiin ja puihin ja välit ovat ystävällisen huomioonottavaisen keskustelevaiset, mutta samalla jotenkin katselemiskeskeiset. Kun maaliskuun alussa 2011 aloin harrastaa vesivärimaalausta, Vaapukka ryhtyi malliksi ja on opettanut minulle monta juttua maalaamisesta. Se näyttää olevan kovin tyytyväinen opettajanrooliinsa, ja mielenkiintoisen monipuolistahan maalaaminen on. Voiko olla, että se on yksi syy siihen, miksi treeni tuntuu laimeammalta kuin aiemmin: maalaamisen oppimisessa ja opettamisessa on ollut haastetta.
Minä suhtaudun niihin vähän samaan tapaan kuin muihin lemmikkieläimiin ja pikkulintuihin sekä kukkiin ja puihin ja välit ovat ystävällisen huomioonottavaisen keskustelevaiset, mutta samalla jotenkin katselemiskeskeiset. Kun maaliskuun alussa 2011 aloin harrastaa vesivärimaalausta, Vaapukka ryhtyi malliksi ja on opettanut minulle monta juttua maalaamisesta. Se näyttää olevan kovin tyytyväinen opettajanrooliinsa, ja mielenkiintoisen monipuolistahan maalaaminen on. Voiko olla, että se on yksi syy siihen, miksi treeni tuntuu laimeammalta kuin aiemmin: maalaamisen oppimisessa ja opettamisessa on ollut haastetta.
perjantai 15. maaliskuuta 2013
Perjantaina 15. maaliskuuta 2013
Ollaan ehkä kerran päivässä treenattu makupalanmurenilla puhemielikuvia ja äänentuottoa ja laulusta samoja juttuja, laulu yleensä etusijalla. Vaapukka on yleensä ollut innokkaampi ja Banjo vähän kuin seurana. Mutta Vaapukkakin on ollut jotenkin vaisu, kun treenin lisäksi sille ei ole jäänyt paljoakaan mietittävää oppimisessa. Entisistä vuorista on tullut mitä lie maaston kohoumia ja treenimotivaatio on laimentunut sen myötä paljon. Tavallaan tuo laulutreeni on kuitenkin ihan kivaa.
Mietin tässä miten koirille opetettaisiin hyvä ajattelukyky: Tarvitaan näkäaistin rankennehahmotus kuin luontoa katsellessa. Siihen tapaan katsellen havainnot elämän ilmiöistä muodostavat rakenteisen objektiivisen maisemakartan. Suomenpystykorva kai osaa tämän hyvin. Lisäksi pitäisi koiran olla jotensakin elämänfilosofinen: mitä nämä kokemuspiirini tai tämänhetkisen keskittymiseni rajoilla olevat ilmöt ja tuntemukset ovat, mitä ne kertovat maailmasta ja elämästäni, millaiseksi maisema laajenee, kun ne ottaa mukaan dynamiikkoineen, vaikuttavine ympäristöineen? Eli kuva pitäisi laajentaa niin, että siitä näkee kaiken olennaisen, mieluummin liikaakin kuin yhtään liian vähän. Ehkä suomenpystykorva kelpaa sellaisessakin malliksi, en tiedä. Koivua katsellessa mieleen tuleva elämänviisaus on kai tämänsuuntaista mutta vielä taitavampaa. Josko nuo ovat elementtejä, joista osaa koiralleen viestiä mallia näyttämällä, esim. katselemalla koivuja ja kuulostelemalla näkemystöään kuin jonkinlaista maisemakuvaa.
Mietin tässä miten koirille opetettaisiin hyvä ajattelukyky: Tarvitaan näkäaistin rankennehahmotus kuin luontoa katsellessa. Siihen tapaan katsellen havainnot elämän ilmiöistä muodostavat rakenteisen objektiivisen maisemakartan. Suomenpystykorva kai osaa tämän hyvin. Lisäksi pitäisi koiran olla jotensakin elämänfilosofinen: mitä nämä kokemuspiirini tai tämänhetkisen keskittymiseni rajoilla olevat ilmöt ja tuntemukset ovat, mitä ne kertovat maailmasta ja elämästäni, millaiseksi maisema laajenee, kun ne ottaa mukaan dynamiikkoineen, vaikuttavine ympäristöineen? Eli kuva pitäisi laajentaa niin, että siitä näkee kaiken olennaisen, mieluummin liikaakin kuin yhtään liian vähän. Ehkä suomenpystykorva kelpaa sellaisessakin malliksi, en tiedä. Koivua katsellessa mieleen tuleva elämänviisaus on kai tämänsuuntaista mutta vielä taitavampaa. Josko nuo ovat elementtejä, joista osaa koiralleen viestiä mallia näyttämällä, esim. katselemalla koivuja ja kuulostelemalla näkemystöään kuin jonkinlaista maisemakuvaa.
maanantai 11. maaliskuuta 2013
Maanantaina 11. maaliskuuta 2013
Banjolla on tapana harjoitella puhumista aina kävelylle lähdettäessä, kun se odottaa oven avaamista. Se ei harjoittele yksittäisiä sanoja tai äöännähdyksiä vaan aina kokonaisia tokaisuja, joista tyypillisimpiä ovat "Etkö sinä ollenkaan ymmärrä minua?2 ja "Kylläpä sinä olet tyhmä. Tyhmä! Vah!(tunnetilaa kuvaava äännähdys kuin varhaisteinin turhautuminen vanhempiinsa)" sekä "Rappusia...". Koira puhuu ihmispuhemielikuvansa varassa, ei kirjoitetun kielen tapaan niin kuin ihminen usein miettii puhetta. Intonaatiot, painotukset ja rytmit ovat sen ilmaisussa tärkeitä. Jos koiran puhetaito jostain jää puuttumaan, se ei luultavasti liitä puhemielikuvaansa äänenväriä muuttavaan herkkään ilmaisuun ja reaktiivisuuteen - eli ininä jää ilmaisusta ja puhemielikuvasta erilleen, mutta kun ne kytkee yhteen, ääntelee puhemielikuvansa ohjaamana, niin syntyy jonkinlainen epäselvä puhe. Koira saattaa usein sanoa kaksi erilaista tokaisua puolisksi päällekkäin. (Jos koira vaikuttaa liian tyhmältä, jotenkin lättänältä, kehotus katsella paljon puita auttaa.)
Vaapukan laulumielikuvat ja jotkin laulua tavoittelevat äännähdyksetkin ovat tosi kauniita.
Vaapukan laulumielikuvat ja jotkin laulua tavoittelevat äännähdyksetkin ovat tosi kauniita.
sunnuntai 10. maaliskuuta 2013
Sunnuntaina 10. maaliskuuta 2013
Kokeiltiin makupalanmurenpalkalla kummankin koiran kanssa samalal kertaa puhe- ja lauluäänen muodostamista. Idea alkaa jo olla niille selvillä. Seuraavaksi ääntä lisää ja haukahduksiksi muuttamisen vähentämistä. Osa haukahduksista tulee koirien sosiaalisesta maailmankuvasta, kun muut koirat aina haukkuvat, niin se on niille itselleen ainoa sosiaalisesti itsestäänselvä vaihtoehto. Selvästi puheen ja laulun opettaminen äännähdysten osalta edellyttää, että samalla luo kuvaa siitä, miten muut koirat voisivat myös oppia puhumaan ja laulamaan. Puheääni on pollea puhunpa vaan juttu ja laulu taas kylläpä tunteet ovat kauniita haluan ilmaista niitä niin että tekin kuulette -juttu.
lauantai 9. maaliskuuta 2013
Lauantaina 9. maaliskuuta 2013
Ilmeisesti sirkustreeni tapasi vaatia meiltä tosissamme ponnistamista, mutta nyt pari vuotta myöhemmin olemme niin montaa ymmärryksen kannalta vaativaa asiaa harrastneet, vaikkemme olekaan treenanneet sirkusta, että opit tuntuvat pienehköiltä emmekä uppoa tekemiseen vartin keskittymistä enempää, vaan enempää yrittäessä tyyli lättänöityy, kun ei enää ole tekemistä. Tänään ei ole treenattu, kun olen miettinyt muuta, mutta illalla pidin koirille esitelmän maamme elinkeinoista, hallinnosta, yms., koska ne olivat kiinnostuneita aiheesta. Niiden puheenymmärrys on erinomainen ja tuntuu, että niille tosiaan karttuu yleissivistystä tällaisista ihmismäisistä aiheista. Ehkäpä oppimisen kannalta sopivasti etenevä koirien koulu ottaisi aina uuden aiheen ja olisi 1-3 krt viikossa vartin tai joskus jopa puoli tuntia. Vaikka yleensähän siihen tulee kuukausienkin taukoja, kun kiinnostus on muualla ja motivaatio tauolla.
perjantai 8. maaliskuuta 2013
Perjantaina 8. maaliskuuta, sirkuspäiväkirjan 3. päivä
Pari vuotta sitten kun treenattiin, niin koirani sulattelivat uusia temppuja yms. isompaa opittavaa päivän tai kaksi. Nyt näyttää siltyä kuin oppisivat tunnissa tai kahdessa sulattelyaikaa. Eli tsemppiä pitäisi pikemminkin vähentää ja lisätä lomailua.
Tänään ei olla treenattu, kun tuntuu siltä, että pitäisi olla jotakin isompaa missiota eikä vain joku pikku temppu. Kai pit'isi ottaa tehtäviksi nuo tyylijutut, että miten ihminen voi oppia koirilta, etenkin laajemmin ihmiset koiriltaan.
Illalla otettiin makupalanpikku paloilla Vaapukan kanssa lauluäänentuottoharjoitus ja samaan aikaan Banjon kanssa puheäänentuottoharjoitus. Banjo tarvitsee rohkeutta puhumisen äänentuottoon ja Vaapukka jonkinlaista tekemiseen tempautumista.
Tänään ei olla treenattu, kun tuntuu siltä, että pitäisi olla jotakin isompaa missiota eikä vain joku pikku temppu. Kai pit'isi ottaa tehtäviksi nuo tyylijutut, että miten ihminen voi oppia koirilta, etenkin laajemmin ihmiset koiriltaan.
Illalla otettiin makupalanpikku paloilla Vaapukan kanssa lauluäänentuottoharjoitus ja samaan aikaan Banjon kanssa puheäänentuottoharjoitus. Banjo tarvitsee rohkeutta puhumisen äänentuottoon ja Vaapukka jonkinlaista tekemiseen tempautumista.
torstai 7. maaliskuuta 2013
Torstaina 7. maaliskuuta 2013 - Sirkuspäiväkirja, päivä 2.
Nostin Banjon sen toivomuksesta pallolle. Se yritti ohjeeni mukaan siirtää palloa alleen, mutta ohje ei toiminut vaan se valui kuitenkin käteni varaan. Selvästikin sen pitäisi muodostaa oma ymmärrys pallon liikkeistä ja sen liikuttamisesta. Tavallaan sillä on ihan ok yritys, mutta liikkeet ovat liian karkeita summittaisia ja jonkin verran liian jäykkiä, mhin kai auttaisi tsempin parantaminen ja uppoaminen kokemukseen herkänb hienoviritteisesti, jolloin kapasiteetti laajenee ja herkkyys ja ymmärrys paranevat.
Vaapukka ei halunnut heti perään pallolle, koska sillä on erilainen tyyli, on kuin eri temppu, vaikka on sama pallo.
Kaksi vuotta sitten kun treenasin koiriani sirkukseen, en ollut vielä eläissäni mitään muuta oman näkemykseni mukaan taitojen opiskelua harrastanut ja siksi koirieni opettaminen oli upea tilaisuus. Nyt olen pari vuotta harrastanut taiteiden opettelua ja nauttinut siitä. Uskomatonta, miten iso miettimisurakka voi olla muotokuvan maalaamiseen valmistautuminen, ja moni luontokuva myös! No, kun tekemistä ja oman kapasiteettini mukaista toimintaa kaipaan, niin sirkus, taide ja urheilu sekä luontoharrastus lienevät sopiva yhdistelmä minulle...
Kokeiltiin Vaapukan kanssa laulamisen äänentuottoa. Banjo tuli mukaan kerjäämään makupaloja. Katsoin Banjoa, jolloin Vaapukka sanoi vuh kuin sellainen, joka haluaa huomion sanomalleen, annoin sille makupalan murenen. Harjoiteltiin siihen tapaan erilaisia ääniä, vähän laulumaisuuttakin, äänen kuuostelua ja kauneustajun ja tunteiden mukaisuutta.
Mutta mutta ihminen on ikään kuin mykkä kun haluaa elämäänsä musiikkia, usein on työ ja koulu ja ne eivät soi ja siksi oma laulukin jää jotenkin tukahtuneeksi. Onko ihminen ollenkaan hyvä malli laulamaan opettelevalle koiralle? Onhan ihmisten laulut todella, jotka se haluaisi opetella, mutta eikö varsinaisesti laulutaidossa ole lintu ainoa sopiva malli, niin kuin ihmislaulajallekin?! Eivätkö laulujen säveltäjät ole lintumaisen musikaalisia muihin ihmisiin verrattuna, sävelet ikään kuin soljuvat purona eikä kraah-ääniä ole ollenkaan.
KokeiltiinVaapukan kanssa uudestaan äänen tuottamista makupalanmurenpalkalla/-merkein. Koira näyttäisi tuottavan tavallisesti vain sosiaalisia viestejä kehonsa etuosasta. Tunneilmaisu taas on vatsassa, joka on äänentuotosta yleensä irtikytkettynä. Koetettiin tuottaa ääntyä vatsasta tunteita ilmaisemaan. Näytin elekielisesti mallia ja juttelin Vaapukan kanssa. Lopuksi Banjokin yritti.
keskiviikko 6. maaliskuuta 2013
Sirkuspäiväkirja 2013
Katsoin eilen ohjelmaa ihmistornien rakentelijoista. Heitä on koillis-Espanjassa Catloniassa ja he ovat kulttuurillisesti erikoistuneet jopa 8-kerroksisten ihmistornien rakentelemiseen, joiden ylimmäisimpänä kerroksena ovat lapset. Taito pudota satuttamatta itseään ja muita on taidon olennaisin osa ja lapsesta asti he ovat koko ajan, kaikissa elämänsä ympyröissä keskittyneet huolehtimaan siitä, että jos putoavat tornista, mitä usein tapahtuu., niin putoavat satuttamatta itseään tai muita, pudota viisaasti. Itse tornissa kiipeily ja tornin osana oleminen on kuin tanssi: rentoa positiivisten tunteiden mukaista sosiaalista ja monipuolisesti viisasta täysin hetkessä reaktiivisesti elävää ison kapasiteetin puuhaa. Niinpä hew rakentavatkin mieluiten huojuvia torneja eivä5tkä jäykkiä vaarallisia. He pikemminkin tasapainoilevat elävän ihmisen harteilla ottaen kaikki muutkin tornissa huomioon, kuin mitenkään tarraavat kiinni tai jäykistyvät, mikä olisi kovin cvaarallista.
Näköjään tein oikein, kun koirille ensin opetin putoamista pallolta satuttamatta itseään. Sehän on turvallisen harjoittelun perusta. Nyt ihmistornimallin avulla sain Banjonkin tajuamaan, ettei jäykin tassuin pallolla. Tekisi mieleni taas treenata oma sirkustemppuesitys, mutta pallo ainakin on vielä tyhjennettynä lutussa niin kuin viimeisen vuoden verran. Mutta innostuksen puuskan tuosta ohjelmasta sain, jotenkin treeni-innon langanpä'äsätä kiinni. Kai minua niin kovin kiehtoo sirkus, haluaisin sen ammattilaiseksi, vaikka silloin joutuisin kiertämään ulkomaille, vaikka olisi päässyt puolekti vuodeksi Sirkus Finlandiaan, vaikken siis ole päässyt, olenpahan vain haaveillut siitä viime vuosina. Mutta jokin sirkustemppuesitys olisi siis kiva. Jokin missä näytettäisiin, miten koirat ja eläimet ovat hienompia kuin ihmiset ja mitä kaikkea niiltä voi esim. oppia ja miten, ja miten alkaa harrastaa oman koiiransa kanssa jotakin samantapaista, jos innostuu esityksestämme. Meiningillä siis olisi paljon väli'ä. Se luo temppujen perustan ja mallin muille. Hyvällä huomiolla, jonka hyvä mieli tuo, tekee temput helpommin ja näyttävämmin ja oppii uusia hienoja temppuja. Ehkä treenimme kaatui siihen, ettei koirien hienoiksi kokemia temppuja ollut enää treenattavana, niin niiden huomio ja motivaatio hiipuivat. Nyt jos ottaisi Vaapukalle ohjelmaan laulamisen opettelemisen - sillä on hienot laulumielikuvat, mutta se ei tuota mitään ääntä, kun taas Banjo pitää liikaa meteliä laulajan tapaan - ja Banjolle pallon taiten vaikkapa tuon tornimallin mukaan, niin olisiko silloin kummallakin koiralla jotakin hienoa, joka nostaisi treenin tason korkeammaksi.
Erillisten temppujen sijasta olisi opeteltava kokonainen näyttävä - siis taiten tehty ja malliksi kelpaava - esitys, jolloin meininki on olennaisin: se luo suorituksiin perustan, ikään kuin tuo lähgestymisen temppua kohden oi8kein ja positiivisen mielen, jo9nka avulla tempun tekee monin verroin suuremmalla taidolla ja tyylillä.
Itse mielelläni harrastaisin liikuntaa ja opettelisin omin päin tanssimaan. Esiintymisessä on minulla itselläni paljon harjoiteltavaa. Katsomon seura tuo silmät auki istua möllötän - meiningin, jonka läpi pitäisi jotenkin osata rakentaa näyttävä esitys, mikä kai käy uppoamalla tekemiseen, joka katsomisen kohteena on. Myös koirien "keskityn, seuraan ohjeita, tuleekohan näin hyvä" -meininki on tosi olla möllöttävän näköinen, kun se tulee minulle koiranohjaajalle vaikutteena. Olisikohan tuo koirien oepteltava, niin saisin olla siivellä, kun ne lisäisivät liikkuvaisuutta asenteeseensa?
Josko tämä sirkustreeni tästä? Vihdoin. Kai nuo ihmistornien rake3ntelijat olivat kyllin sirkuslaisen tapainen omistautunut malli meille...
Kävin kaupungilla on ostin 3€:llä violetinpunaisen ruukkukrysanteemin, koska kukat kivan tunnelmaisinaantavat elämänviisautta ja voimia. Kun sirkustreeniin tuli katko, niin se on häirinnyt nyt jo kaksi vuotta, joten kaikki keinot käyttöön vain nyt, kun näyttää siltä, että treeni voisi taas jatkua. Tunneviisaampi on kuin fyysisesti hyväkuntoisempi: jaksavaisempi, elämänviisaampi ja hyväntuulisen onnistuvainen eli voi siitä kukasta hyötyä olla.
Kaupungille lähtiessäni näytin koirilleni mallia siitä, miten temppukeskittymistä voisi avartaa taiteellisempaan tenhoavampaan eläväisempään päin. Takaisin tullessani huomasin tyylini jo jotenkin auenneen vähemmän olla möllöttäväksi ja ei niin totiseksi. Kai se tuosta muutaman juttukerran voimin...
Kohta kotia palattuani Vaapukka oksensi, se valitti esiintymisjännitystä, tuumi treenin siihen viimeksi katkenneen. Käskin sen välttää mallin ottamista koululaisista, sillä koululaiset potevat esiintymisjännitystä kovasti. Paljon parempi malli sen sijaan ovat kesäiset kovakuoriaiset, jotka aistit auki onnellisina puuhailevat omia käytännön juttujaan. Juuri sillä tavoin syntyy hyvä työn jälki sirkuslaisellekin.
Aiemmin treenatessamme Banjon tyyli oli usein leiskuvainen komea, kun taas Vaapukan koulumainen lättänä. Siinä on varmaankin kyse eroista esikuvissa. Ihminen ja koirakin kehittyvät vuosien ja vuosikymmenenkin tai kahden kuluessa suurimpien haaveidensa suuntaan, paljon pidemmälle kuin tavallisina harrastajina kykynevät, sillä suurimpiin haaveisiinsa mukautuu lähes varauksettomasti täydellä sydämellä saaden hengenkin oikein, ja henkihän on tuon aihepiirin asioiden oikea paras tekemisentapa ja muotoilu, se tuo oikeanlaisen elämäntavan, lähestymistavan, takemisentavan ja huomion piirin sekäö kiehtoutumisen oikeista asioista oikeaan tapaan. Siinä, missä koululainen ehkä on koulun latteaksi värjäämä vähän kaikessa, voivat kuitenkin hänen mielikuvansa hyvästä tekemisentavasta kehittyä esim. koirien sirkusesitystä katsellessa, ja noiden muistikuvien, haaveiden suuntaan hän sitten vuosien myötä kehittyy, vaikkei alku olisi sellaine ollenkaan. Hyvä tekemisentapa on usein koiralle paljon helpompi omaksua kuin aikuiselle ihmisille, mutta se on samanlainen molemmille: aistit auki, hyvällä hengellä, inspiroituneesti,... Koira oppii isoja juttuja paljon nopeammin kuin ihminen siksi, että sen ajattelun ja sosiaalisuuden kieli on luonnollisempi kuin kouluja käyneiden ihmisten. Silti ihminenkin oppii, mutta joutuu aloittamaan huonommista lähtökohdista kuin eläimet.
Sirkustyylimme kehittyi treenin aikana 2 1/2 - 2 vuotta sitten aikamoisen paljon ja osin senkin jälkeen mielikuvissamme. Koirilla on ollut paljon omaa näkemystä näyttävästä sirkustyylistä ja ne ovat saaneet jäädä aihioina kehittymään treenin ohessa, kehuttuina. Minulla on taas ollut osaamista siinä, miten ei jäädä jumiin johonkin tiettyyn taitotasoon vaan jää koko ajan paljon kehittymisen varaa. Aluksi sirkusmielikuvat olivat simppeleitä kliseitä kiuten värikkäät renkaat. Kokeiltiin muutamia mieleen tulleita yhdistelmiä ja temppuja ja katsottiin, syntyisikö niistä oikeaa tyyliä. Aihioita ei hiottu loppuun vaan jätettiin koko aihepiiri kehittymään mielessä niin, että siitä kasvoi monin verroin laajempi ja näyttävämpi. Koirien omista näyttävistä tyylitempauksistA AINA kehut arvostavasti, mutta ilman painostusta jatkaa sillä tavalla, jolloin tyyli olisi voinut urautua ja lättänöityä. UUsista aluista kasvaa paras taitotaso, kun mielenkiinto onerinomainen ja liikkeet eloisat.
Kun Vaapukka joitakin kuukausia sitten luki historiankirjasta keskiajasta, se kuvien soljista päätteli, että 1000-luvun ihmiset olivat olleet teknologiauskoisempia kuin nykyihmiset: uskoneet tulevaisuuteen metallien ja rakentelun parissa. Ylipäätään koirillani näkyisi olevan hyvä ymmärrys siitä, mitä opiskelevat, ja ne voisivat omalla tavallaan olla malleina koululaisille niin, että mielikuvat koiranäytöksestä auttaisivat oppimisessa ja oman ymmärryksen kehittämisessä. Esitys voisi olla luomassa mielikuvaa siitä, miten koirien ja eläinten ymmärrys on edullinen vaikute ihmisten ymmärrykselle. Esitys voisi luoda mielikuvaa koirankoulutuksesta jonakin, missä ihmisenkin ymmärrys lisääntyy ja molemmat osapuolet kasvavat täydempään elämään, vaikkeivät harjoittelisi ollenkaan samanlaisia temppuja kuin mitä näytöksessä on: meininki on tärkein! Samoin se, että opettaa tavalla, joka saa temput onnistumaan, eli perustoimintoelementeistä hyvällä huomiolla ja hyvällä tuulella toimivia kokonaisuuksia ja tekemisen iloa,
onnistumisen ylpeyttä tavoin, joista muut voivat ottaa mallia ja oppia niin paljon, kun peruselementit kopioivat.
Treenitaukoa on ollut kaksi vuotta, se on niin pitkä aika, että tiedän kokeilemattakin, ettei treenin jatkaminen noin vain onnistu, vaan on koko treenaustapa rakennettava alusta uudestaan. Onneksi koirani ovat motivoituneita ja ottivat oman osansa tehtävästä vastaan vakavalla miellellä. Tehdään ensin vähän jotakin ja katsotaan, josko sen ympäriltä saisi joitakin alkuja, kenties jotakin lupaavaakin. Tehdään muutama erilainen alku ja katsotaan, josko niiden ympäriltä kertyisi kokemusta ja näkemystä, joiden varaan hyvä treenitapa rakentuu.
Nyt kävelylle otin makupalan ja Banjo pomppi kahdella tassulla sen saadakseen, Vaapukkakin vain vähän havahtui, että olisiko jotakin asiaa: noin pienistä aluista on lähdettävä rakentamaan treeni-intoa ja hyvää treenaustapaa, eli aistit auki vain, motivaatio hyväksi, koiran omalle näkemykselle paljon tilaa kaikessa ja tyylivariaatioille heti alkuun tilaa, sillä niiden varaan rakentuvat uudet vaikeammat temput ja suurempi taito sekä näyttävyys ja mahdollisuus yleisön kiehtoutua ja oppia esityksestä jotakin. Variaatio on ikään kuin uude3n kuviotyypin alku: uuden taidon tuominen kuvaan. Esityksen ei toki tarvitse olla kaavamainen, ei saakaan, vaan on osattava tehdä tilanteen mukaan hieno, ja siinä on koiran oma näkemys arvokas.
Luulen, että meillä on nyt juuret Savonlinnassa. Treenaaminen muualla ei sujuisi ollenkaan yhtä hyvin. Joka paikkakunnalla on oma meininkinsä, ihan erilainen kuin muualla. Mikä sujuu täällä, ei välttämättä sujuisi maata keirrellessä. Pääkaupunkiseudulla oli treeni jotenkin tekemällä tehtyä "nyt tää niin kuin treenais tokoa, teepä tällanen, jep". Täällä SAvonlinnassa koira ikään kuin kasvaa uutta temppua kohden, kuin kukka että ai tuossahan on sinulla kiva, teepä siitä uusi mestaritaidonnäytteesi, ja koira unelmoi ja kasvaa uudenlaiseksi taitavammaksi ymmärtäväisemmäksi, elämässä onnistuvammaksi, jotenkin siksi, kun sen jättää rauhaan, kulttuurikin jättää sen rauhaan. Muualla reunat ikään kuin leikkaavat oman rauhan pois: pois oman tahdin, mahdollisuuden kehittyä omia teitään ja oman näkemyksensä mukaan - siksi, että on liian muuta palikkapäätä, jotka rvostavat rakennetun suoria viivoja, sen idioottitasoa, luonnon ja puiden monimuotoisen rikkauden sijaan, luonnon vapaasti kasvamisen ihanteen sijaan.
Täytin sitten kumminkin jo tänään pallon ja kokeiltiin Banjon kanssa heti. Sanoin sille, että koira pysyy paikoillaan ja tassuillaan siirtää pallon alleen niin, ettei putoa. Sillä oli jotain oikeaa ideaa ja osin vanhasta muistista jäykät tassut silloin tällöin. Minä olin kuin kohmeessa, kun oli treenitaukoa ollut ja en oikein osannut olla hetkessä mukana koulutuksen kannalta vaan vain yritin arvioida tilannetta. Kokeiltiin Banjon kanssa muutaman kerran ja sitten kahdesti Vaapukan. Vaapukka muisti meditatiivisen tapaisen mielentilan aiemmasta harjoittelusta ja osasi myös hiukan tassuilla siirtää palloa alleen. Se melkein pysyi tasapainossa pallolla, ihan kevyesti vain nojasi käteeni. Yritin saada sitä siirtämään tassuja niin, että ne liikuttaisivat pallon sen alle. Menee jonkin aikaa ennen kuin treenimme löytää toimivat uomat, tarttee minun ja koirieni katsella hieman, että missä mennään.
Kun treeni kaksi vuotta sitten loppui, pallo oli jäämässä Vaapukalle yksin ja kirjoittaminen osin Banjon erikoisalaksi. Nyt näyttää siltä, että molemmat olisivat halunneet opiskella kaikkea, mitä on mahdollista opiskella, ja pärjätä kaverin perässä jokseenkin samantasoisina, vaikkeivät pystyisi kilpailemaan keskenään.
Treeni on kivaa mutta oppiminen on olennaista. Siksi tämä päivä oli vain tunnustelua ja oikea treenitapa on vielä löydettävä.
Banjo keksi uuden tempun aihion: kiersi palloa kahdella tassulla ja takoi sitä rum rum - rum rum - ... Annoin sille makupalan palkaksi. Vaapukka silloin istahti pallon viereen ja kosketti sitä vuoron perään etutassuillaan ja annoin sillekin pikkumakupalan.
Kun tässä sulattelen, miten tuo eka pallotreeni meni, niin luulen, että koirani ovat aikuistuneet paljon näinä kahtena vuotena, joina ei ole treenattu melkein ollekaan. Ne ovat itsenäisempiä, niillä on parempi ymmärrys, enemmän elämänviisautta ja paljon enemmän kokemusta. Ne eivät treenaa enää orjallisesti ohjetta seuraten vaan niillä on omaa näkemystä, joka tosiaan saa asiat sujumaan paremmin. Ja niin minun roolini on enemmänkin avustajan kuin opettajan niin kuin aiemmin. Koko treeni on nyt enemmän koirieni käsissä kuin minun opettajansilmäni varassa. Aika näyttää, mitä näistä aihioista saadaan koottua ja millaiseksi uudenlainen treeni muodostuu, jos nyt saadaan treenattua, mutta ehkä kuitenkin saadaan, ainakin nyt on hyvä lupaava alku.
On hyväkin, jollei pallolla ole kummallakin koiralla samantapainen tyyli vaan kumpikin on omailmeisensä niin kuin nyt näyttää käyvän. Se on visuaalisesti kauniimpaaja mielenkiintoisempaa katseltavaa. Saadaan kaksi eri-ilmeistä kokonaisuutta. Toiselle koiralle olisi hyvä saada jokin mielekäs tekeminen tai kuvio täydentämään visuaalista näkymää ja tekemään vipinää maisemaan. Esim. jos Banjo tasapainoilee pallolla, niin se voisi poistua näyttämöltä jotakin suurta, esim. renkaita, suussaan kantava Vaapukka perässään, sillä Banjon tyyli on jotenkin pyöreä ja Vaapukan taas hiukan vaisu. Vaapukan tasapainoiluun vanha kauneuskäsitys tekisi hyvää, ehkä sen saa siihen lisättyä. Silloin Banjo voisi vaikka pyöriä pallon ympärillä tai tehdä jonkin pienemmän tempun. Mutta nuo roolit ovat auki ainakin siihen asti kunnes koirat oppivat liikkumaan pallolla tasapainoillen, ja sittenkin roolit elävät näytöksen mukana.
Kirjoitin eilen blogiini Näin opit lahjat haavealallesi http://nopeaoppisuus.blogspot.fi , että jos haluat töihin suurimmalle haavealallesi, et voi tehdä kaikkea täydellä intensiteetillä vaan iso osa tuon alan asioista sinun täytyy opetella tekemään tuon alan tavallisella intensiteetillä tuon alan tavalliseen tapaan, jotta sovit joukkoon ja jotta tekisit asiat niiden luonteen mukaan. Ehkä meidänkin treenissä tarttee ottaa monta eei treenitapaa ja tavalliset temput opetella huolimattomammin siihen tapan kuin koirat niistä yleensä hyvin suoriutuvat.
Näköjään tein oikein, kun koirille ensin opetin putoamista pallolta satuttamatta itseään. Sehän on turvallisen harjoittelun perusta. Nyt ihmistornimallin avulla sain Banjonkin tajuamaan, ettei jäykin tassuin pallolla. Tekisi mieleni taas treenata oma sirkustemppuesitys, mutta pallo ainakin on vielä tyhjennettynä lutussa niin kuin viimeisen vuoden verran. Mutta innostuksen puuskan tuosta ohjelmasta sain, jotenkin treeni-innon langanpä'äsätä kiinni. Kai minua niin kovin kiehtoo sirkus, haluaisin sen ammattilaiseksi, vaikka silloin joutuisin kiertämään ulkomaille, vaikka olisi päässyt puolekti vuodeksi Sirkus Finlandiaan, vaikken siis ole päässyt, olenpahan vain haaveillut siitä viime vuosina. Mutta jokin sirkustemppuesitys olisi siis kiva. Jokin missä näytettäisiin, miten koirat ja eläimet ovat hienompia kuin ihmiset ja mitä kaikkea niiltä voi esim. oppia ja miten, ja miten alkaa harrastaa oman koiiransa kanssa jotakin samantapaista, jos innostuu esityksestämme. Meiningillä siis olisi paljon väli'ä. Se luo temppujen perustan ja mallin muille. Hyvällä huomiolla, jonka hyvä mieli tuo, tekee temput helpommin ja näyttävämmin ja oppii uusia hienoja temppuja. Ehkä treenimme kaatui siihen, ettei koirien hienoiksi kokemia temppuja ollut enää treenattavana, niin niiden huomio ja motivaatio hiipuivat. Nyt jos ottaisi Vaapukalle ohjelmaan laulamisen opettelemisen - sillä on hienot laulumielikuvat, mutta se ei tuota mitään ääntä, kun taas Banjo pitää liikaa meteliä laulajan tapaan - ja Banjolle pallon taiten vaikkapa tuon tornimallin mukaan, niin olisiko silloin kummallakin koiralla jotakin hienoa, joka nostaisi treenin tason korkeammaksi.
Erillisten temppujen sijasta olisi opeteltava kokonainen näyttävä - siis taiten tehty ja malliksi kelpaava - esitys, jolloin meininki on olennaisin: se luo suorituksiin perustan, ikään kuin tuo lähgestymisen temppua kohden oi8kein ja positiivisen mielen, jo9nka avulla tempun tekee monin verroin suuremmalla taidolla ja tyylillä.
Itse mielelläni harrastaisin liikuntaa ja opettelisin omin päin tanssimaan. Esiintymisessä on minulla itselläni paljon harjoiteltavaa. Katsomon seura tuo silmät auki istua möllötän - meiningin, jonka läpi pitäisi jotenkin osata rakentaa näyttävä esitys, mikä kai käy uppoamalla tekemiseen, joka katsomisen kohteena on. Myös koirien "keskityn, seuraan ohjeita, tuleekohan näin hyvä" -meininki on tosi olla möllöttävän näköinen, kun se tulee minulle koiranohjaajalle vaikutteena. Olisikohan tuo koirien oepteltava, niin saisin olla siivellä, kun ne lisäisivät liikkuvaisuutta asenteeseensa?
Josko tämä sirkustreeni tästä? Vihdoin. Kai nuo ihmistornien rake3ntelijat olivat kyllin sirkuslaisen tapainen omistautunut malli meille...
Kävin kaupungilla on ostin 3€:llä violetinpunaisen ruukkukrysanteemin, koska kukat kivan tunnelmaisinaantavat elämänviisautta ja voimia. Kun sirkustreeniin tuli katko, niin se on häirinnyt nyt jo kaksi vuotta, joten kaikki keinot käyttöön vain nyt, kun näyttää siltä, että treeni voisi taas jatkua. Tunneviisaampi on kuin fyysisesti hyväkuntoisempi: jaksavaisempi, elämänviisaampi ja hyväntuulisen onnistuvainen eli voi siitä kukasta hyötyä olla.
Kaupungille lähtiessäni näytin koirilleni mallia siitä, miten temppukeskittymistä voisi avartaa taiteellisempaan tenhoavampaan eläväisempään päin. Takaisin tullessani huomasin tyylini jo jotenkin auenneen vähemmän olla möllöttäväksi ja ei niin totiseksi. Kai se tuosta muutaman juttukerran voimin...
Kohta kotia palattuani Vaapukka oksensi, se valitti esiintymisjännitystä, tuumi treenin siihen viimeksi katkenneen. Käskin sen välttää mallin ottamista koululaisista, sillä koululaiset potevat esiintymisjännitystä kovasti. Paljon parempi malli sen sijaan ovat kesäiset kovakuoriaiset, jotka aistit auki onnellisina puuhailevat omia käytännön juttujaan. Juuri sillä tavoin syntyy hyvä työn jälki sirkuslaisellekin.
Aiemmin treenatessamme Banjon tyyli oli usein leiskuvainen komea, kun taas Vaapukan koulumainen lättänä. Siinä on varmaankin kyse eroista esikuvissa. Ihminen ja koirakin kehittyvät vuosien ja vuosikymmenenkin tai kahden kuluessa suurimpien haaveidensa suuntaan, paljon pidemmälle kuin tavallisina harrastajina kykynevät, sillä suurimpiin haaveisiinsa mukautuu lähes varauksettomasti täydellä sydämellä saaden hengenkin oikein, ja henkihän on tuon aihepiirin asioiden oikea paras tekemisentapa ja muotoilu, se tuo oikeanlaisen elämäntavan, lähestymistavan, takemisentavan ja huomion piirin sekäö kiehtoutumisen oikeista asioista oikeaan tapaan. Siinä, missä koululainen ehkä on koulun latteaksi värjäämä vähän kaikessa, voivat kuitenkin hänen mielikuvansa hyvästä tekemisentavasta kehittyä esim. koirien sirkusesitystä katsellessa, ja noiden muistikuvien, haaveiden suuntaan hän sitten vuosien myötä kehittyy, vaikkei alku olisi sellaine ollenkaan. Hyvä tekemisentapa on usein koiralle paljon helpompi omaksua kuin aikuiselle ihmisille, mutta se on samanlainen molemmille: aistit auki, hyvällä hengellä, inspiroituneesti,... Koira oppii isoja juttuja paljon nopeammin kuin ihminen siksi, että sen ajattelun ja sosiaalisuuden kieli on luonnollisempi kuin kouluja käyneiden ihmisten. Silti ihminenkin oppii, mutta joutuu aloittamaan huonommista lähtökohdista kuin eläimet.
Sirkustyylimme kehittyi treenin aikana 2 1/2 - 2 vuotta sitten aikamoisen paljon ja osin senkin jälkeen mielikuvissamme. Koirilla on ollut paljon omaa näkemystä näyttävästä sirkustyylistä ja ne ovat saaneet jäädä aihioina kehittymään treenin ohessa, kehuttuina. Minulla on taas ollut osaamista siinä, miten ei jäädä jumiin johonkin tiettyyn taitotasoon vaan jää koko ajan paljon kehittymisen varaa. Aluksi sirkusmielikuvat olivat simppeleitä kliseitä kiuten värikkäät renkaat. Kokeiltiin muutamia mieleen tulleita yhdistelmiä ja temppuja ja katsottiin, syntyisikö niistä oikeaa tyyliä. Aihioita ei hiottu loppuun vaan jätettiin koko aihepiiri kehittymään mielessä niin, että siitä kasvoi monin verroin laajempi ja näyttävämpi. Koirien omista näyttävistä tyylitempauksistA AINA kehut arvostavasti, mutta ilman painostusta jatkaa sillä tavalla, jolloin tyyli olisi voinut urautua ja lättänöityä. UUsista aluista kasvaa paras taitotaso, kun mielenkiinto onerinomainen ja liikkeet eloisat.
Kun Vaapukka joitakin kuukausia sitten luki historiankirjasta keskiajasta, se kuvien soljista päätteli, että 1000-luvun ihmiset olivat olleet teknologiauskoisempia kuin nykyihmiset: uskoneet tulevaisuuteen metallien ja rakentelun parissa. Ylipäätään koirillani näkyisi olevan hyvä ymmärrys siitä, mitä opiskelevat, ja ne voisivat omalla tavallaan olla malleina koululaisille niin, että mielikuvat koiranäytöksestä auttaisivat oppimisessa ja oman ymmärryksen kehittämisessä. Esitys voisi olla luomassa mielikuvaa siitä, miten koirien ja eläinten ymmärrys on edullinen vaikute ihmisten ymmärrykselle. Esitys voisi luoda mielikuvaa koirankoulutuksesta jonakin, missä ihmisenkin ymmärrys lisääntyy ja molemmat osapuolet kasvavat täydempään elämään, vaikkeivät harjoittelisi ollenkaan samanlaisia temppuja kuin mitä näytöksessä on: meininki on tärkein! Samoin se, että opettaa tavalla, joka saa temput onnistumaan, eli perustoimintoelementeistä hyvällä huomiolla ja hyvällä tuulella toimivia kokonaisuuksia ja tekemisen iloa,
onnistumisen ylpeyttä tavoin, joista muut voivat ottaa mallia ja oppia niin paljon, kun peruselementit kopioivat.
Treenitaukoa on ollut kaksi vuotta, se on niin pitkä aika, että tiedän kokeilemattakin, ettei treenin jatkaminen noin vain onnistu, vaan on koko treenaustapa rakennettava alusta uudestaan. Onneksi koirani ovat motivoituneita ja ottivat oman osansa tehtävästä vastaan vakavalla miellellä. Tehdään ensin vähän jotakin ja katsotaan, josko sen ympäriltä saisi joitakin alkuja, kenties jotakin lupaavaakin. Tehdään muutama erilainen alku ja katsotaan, josko niiden ympäriltä kertyisi kokemusta ja näkemystä, joiden varaan hyvä treenitapa rakentuu.
Nyt kävelylle otin makupalan ja Banjo pomppi kahdella tassulla sen saadakseen, Vaapukkakin vain vähän havahtui, että olisiko jotakin asiaa: noin pienistä aluista on lähdettävä rakentamaan treeni-intoa ja hyvää treenaustapaa, eli aistit auki vain, motivaatio hyväksi, koiran omalle näkemykselle paljon tilaa kaikessa ja tyylivariaatioille heti alkuun tilaa, sillä niiden varaan rakentuvat uudet vaikeammat temput ja suurempi taito sekä näyttävyys ja mahdollisuus yleisön kiehtoutua ja oppia esityksestä jotakin. Variaatio on ikään kuin uude3n kuviotyypin alku: uuden taidon tuominen kuvaan. Esityksen ei toki tarvitse olla kaavamainen, ei saakaan, vaan on osattava tehdä tilanteen mukaan hieno, ja siinä on koiran oma näkemys arvokas.
Luulen, että meillä on nyt juuret Savonlinnassa. Treenaaminen muualla ei sujuisi ollenkaan yhtä hyvin. Joka paikkakunnalla on oma meininkinsä, ihan erilainen kuin muualla. Mikä sujuu täällä, ei välttämättä sujuisi maata keirrellessä. Pääkaupunkiseudulla oli treeni jotenkin tekemällä tehtyä "nyt tää niin kuin treenais tokoa, teepä tällanen, jep". Täällä SAvonlinnassa koira ikään kuin kasvaa uutta temppua kohden, kuin kukka että ai tuossahan on sinulla kiva, teepä siitä uusi mestaritaidonnäytteesi, ja koira unelmoi ja kasvaa uudenlaiseksi taitavammaksi ymmärtäväisemmäksi, elämässä onnistuvammaksi, jotenkin siksi, kun sen jättää rauhaan, kulttuurikin jättää sen rauhaan. Muualla reunat ikään kuin leikkaavat oman rauhan pois: pois oman tahdin, mahdollisuuden kehittyä omia teitään ja oman näkemyksensä mukaan - siksi, että on liian muuta palikkapäätä, jotka rvostavat rakennetun suoria viivoja, sen idioottitasoa, luonnon ja puiden monimuotoisen rikkauden sijaan, luonnon vapaasti kasvamisen ihanteen sijaan.
Täytin sitten kumminkin jo tänään pallon ja kokeiltiin Banjon kanssa heti. Sanoin sille, että koira pysyy paikoillaan ja tassuillaan siirtää pallon alleen niin, ettei putoa. Sillä oli jotain oikeaa ideaa ja osin vanhasta muistista jäykät tassut silloin tällöin. Minä olin kuin kohmeessa, kun oli treenitaukoa ollut ja en oikein osannut olla hetkessä mukana koulutuksen kannalta vaan vain yritin arvioida tilannetta. Kokeiltiin Banjon kanssa muutaman kerran ja sitten kahdesti Vaapukan. Vaapukka muisti meditatiivisen tapaisen mielentilan aiemmasta harjoittelusta ja osasi myös hiukan tassuilla siirtää palloa alleen. Se melkein pysyi tasapainossa pallolla, ihan kevyesti vain nojasi käteeni. Yritin saada sitä siirtämään tassuja niin, että ne liikuttaisivat pallon sen alle. Menee jonkin aikaa ennen kuin treenimme löytää toimivat uomat, tarttee minun ja koirieni katsella hieman, että missä mennään.
Kun treeni kaksi vuotta sitten loppui, pallo oli jäämässä Vaapukalle yksin ja kirjoittaminen osin Banjon erikoisalaksi. Nyt näyttää siltä, että molemmat olisivat halunneet opiskella kaikkea, mitä on mahdollista opiskella, ja pärjätä kaverin perässä jokseenkin samantasoisina, vaikkeivät pystyisi kilpailemaan keskenään.
Treeni on kivaa mutta oppiminen on olennaista. Siksi tämä päivä oli vain tunnustelua ja oikea treenitapa on vielä löydettävä.
Banjo keksi uuden tempun aihion: kiersi palloa kahdella tassulla ja takoi sitä rum rum - rum rum - ... Annoin sille makupalan palkaksi. Vaapukka silloin istahti pallon viereen ja kosketti sitä vuoron perään etutassuillaan ja annoin sillekin pikkumakupalan.
Kun tässä sulattelen, miten tuo eka pallotreeni meni, niin luulen, että koirani ovat aikuistuneet paljon näinä kahtena vuotena, joina ei ole treenattu melkein ollekaan. Ne ovat itsenäisempiä, niillä on parempi ymmärrys, enemmän elämänviisautta ja paljon enemmän kokemusta. Ne eivät treenaa enää orjallisesti ohjetta seuraten vaan niillä on omaa näkemystä, joka tosiaan saa asiat sujumaan paremmin. Ja niin minun roolini on enemmänkin avustajan kuin opettajan niin kuin aiemmin. Koko treeni on nyt enemmän koirieni käsissä kuin minun opettajansilmäni varassa. Aika näyttää, mitä näistä aihioista saadaan koottua ja millaiseksi uudenlainen treeni muodostuu, jos nyt saadaan treenattua, mutta ehkä kuitenkin saadaan, ainakin nyt on hyvä lupaava alku.
On hyväkin, jollei pallolla ole kummallakin koiralla samantapainen tyyli vaan kumpikin on omailmeisensä niin kuin nyt näyttää käyvän. Se on visuaalisesti kauniimpaaja mielenkiintoisempaa katseltavaa. Saadaan kaksi eri-ilmeistä kokonaisuutta. Toiselle koiralle olisi hyvä saada jokin mielekäs tekeminen tai kuvio täydentämään visuaalista näkymää ja tekemään vipinää maisemaan. Esim. jos Banjo tasapainoilee pallolla, niin se voisi poistua näyttämöltä jotakin suurta, esim. renkaita, suussaan kantava Vaapukka perässään, sillä Banjon tyyli on jotenkin pyöreä ja Vaapukan taas hiukan vaisu. Vaapukan tasapainoiluun vanha kauneuskäsitys tekisi hyvää, ehkä sen saa siihen lisättyä. Silloin Banjo voisi vaikka pyöriä pallon ympärillä tai tehdä jonkin pienemmän tempun. Mutta nuo roolit ovat auki ainakin siihen asti kunnes koirat oppivat liikkumaan pallolla tasapainoillen, ja sittenkin roolit elävät näytöksen mukana.
Kirjoitin eilen blogiini Näin opit lahjat haavealallesi http://nopeaoppisuus.blogspot.fi , että jos haluat töihin suurimmalle haavealallesi, et voi tehdä kaikkea täydellä intensiteetillä vaan iso osa tuon alan asioista sinun täytyy opetella tekemään tuon alan tavallisella intensiteetillä tuon alan tavalliseen tapaan, jotta sovit joukkoon ja jotta tekisit asiat niiden luonteen mukaan. Ehkä meidänkin treenissä tarttee ottaa monta eei treenitapaa ja tavalliset temput opetella huolimattomammin siihen tapan kuin koirat niistä yleensä hyvin suoriutuvat.
perjantai 1. maaliskuuta 2013
Perjantaina 1. maaliskuuta 2013
Tänään sitten kumminkin ostin Banjolle Finlandia-palkitun romaanin Jää, josta se on jo monta kuukauttaa haaveillut. Teroitin kuitenkin sen mieleen, ettei se ole mikään kirjoituskurssille tullut teini, niin kuin se tuppaa kirjaan asennoitumaan, sillä teineillä ei ole useinkaan muuta näkemystä' omasta kirjoitustyylistä kuin että "jotain hienoa" olisi kiva oppia. Banjolla sen sijaan on jo oma ammatti: se on jossain määrin ammattitaitoinen sirkuskoira, jolla on näkemystä esiintymisestä, sananvalinnoista, näkökulmista jne. kirjoittamisessa tarvittavasta. Koiran kirjoitusta kukin lukee miettien, mitä koira ymmärtää ja miten koirat ajattelee, mitä koira mielessään miettii ja kuinka taitava se on ajattelemaan. Siinä ovat hyväksi juri Banjon filosofiantaidot! Tähän asti koirani ovat lukeneet runoja, filosofiaa, maailmanhistoriaa, elämänviisauksia ja satuja sekä tietosanakirjaa ja koulukirjoista jotakin. En oiekin ymmärrä, miten romaanin lavea kirjoitustyyli voisi Banjoa mitenkään auttaa, jos se haluaa kirjoittaa lyhyitä viestejä tussilla. Ja Itä-Savo-sanomalehteä tottakai!
Banjo on tänään lukenut kolme lukua Finlandia-palkittua romaania Jää. Kun välissä kävimme kävelyllä, se muistutti tunnelmaltaan lasta, jolla on kiinnostava romaani kesken. En tiennytkään, miten iso osa lasten ilmapiiristä tulee lastenkirjojen lukemisesta. Onkohan ollenkaan hyvä idea opettaa sellaisia piirteitä koirille? No, Banjo ainakin on tyytyväinen.
En tosin tiedä, miten tarkkaan se on lukenut. AInakin satuja koirat lukevat toisella tyylillä kuin asiatekstiä ja näyttää siltä kuin romaanin lukemisessa päällisin puolin lukeminen niiden mielestä riittäisi. Vaapukka ei ole tänään lukenut muuta kuin vähän lahteä.
Banjo on tänään lukenut kolme lukua Finlandia-palkittua romaania Jää. Kun välissä kävimme kävelyllä, se muistutti tunnelmaltaan lasta, jolla on kiinnostava romaani kesken. En tiennytkään, miten iso osa lasten ilmapiiristä tulee lastenkirjojen lukemisesta. Onkohan ollenkaan hyvä idea opettaa sellaisia piirteitä koirille? No, Banjo ainakin on tyytyväinen.
En tosin tiedä, miten tarkkaan se on lukenut. AInakin satuja koirat lukevat toisella tyylillä kuin asiatekstiä ja näyttää siltä kuin romaanin lukemisessa päällisin puolin lukeminen niiden mielestä riittäisi. Vaapukka ei ole tänään lukenut muuta kuin vähän lahteä.
torstai 21. helmikuuta 2013
Torstaina 21.2.2013
Omaa koirankoulutus- ja eläinharrastushistoriaani:
Lapsena minulla oli miljoonakaloja ja asuimme omakotitalossa, jonka pihalla oli lintuja. Ehkä kymmenen vanhana minulla oli hamsteri, jota ihailin kovin. Olen aina ollut villieäinten ihailija ja hamsterissa oli jotakin samaa: eloisat silmät ja elämänviisas tyyli. Oma tyylini on aina tuntunut sopivan eläinten tyylin kanssa kovin hyvin yhteen niin, että eläinvaikutteet tekevät minulle hyvää ja minun seurani eläimet viisaiksi ja ihmisten tapaan järkeviksi, yleensä kovin älykkäiksi, vaikka muiden seurassa eläimet näyttäisivät keskittyneen syömiseen tai johonkin, missä ei ole paljon mieltä.
Kun olin 13, meille hankittiin musta keskikokoinen villakoirauros. Aluksi minä hoisin turkin ja pikkuveljeni käytti sitä kävelyllä. Kun olin 16 ja koira 3, näin Puudeli-lehdessä ilmoituksen agilitykurssista ja pääsimme mukaan. Alku oli hankala, kun koiraa ei oltu osattu mitenkään opettaa ja se vain kiljui toisten koirien luo niin, että maneesi raikui. Ensi kertaa näin, kuinka joku otti kontaktin koiraan, kun kurssin vetäjä näytti minulle mallia koirani kanssa. Näin myös ensi kertaa vapaana metrin parin päässä omistajistaan tottelevaisen koiran.
Harrastin koirani kanssa TOKOa ja agilityä. TOKOssa pääsimme avoimeen luokkaan mutta agilitykisat menivät jonkun virheen takia hylätyiksi. Opin paljon koirankoulutuksen perusasioita Villakoirakerhon TOKOväeltä ja pääsin vetämään Villakoirakerhon tapakasvatuksia, jolloin tuli aina toistettua samoja ohjeita ja ajattelin, että ne voisi kirjoittaa ylös yhdelle tai kahdelle paperiarkille ja monistaa osallistujille, mutta tuo vihkonen venyi 40-sivuiserksi A5-oppaaksi "Iloa villakoirasta - opettamisen alkeita", jokja yhdessä kokeneemman TOKOväen kanssa kirjoitettiin.
Olisin halunnut bordercollien, mutta koska en tiennyt tulevaisuudensuunnitelmiani tarkemmin, niin hankin lyhytkarvaisen collien, kun olin 18, kohta 19. Sen kanssa harrastin hakua, mutta se oli niin hidastempoinen, etten oikein saanut siihen kontaktia ja se jäi paljolti hidastahtisen isäni koiraksi. Parin vuoden päästä muutin pois kotoa ja koirat jäivät vanhemmilleni. Harrastin edelleen hakua collien kanssa ja hoidin villakoiran trimmauksen. Myöhemmin vanhempani eivät enää suostuneet antamaan koira minulle. Molemmat koirat elivät 14-vuotiaiksi.
Parikymppisestä kolmekymppiseksi luin aina silloiu tällöin klassdikkoa Tao-Te-Ching, josta opiskelin etenkin opetustaitoja.
Muuten poissa vanhempieni luota asuessani minulla on ollut hiiri, tosikiltti rotta, kanarialintuja, sosiaalisia kaniineja, ihania undulaatteja ja hetken kissa. Kaniineja tulin niiden toiveesta opettaneeksi ja opin siitä herkkyyttä, pakottamattomuutta, motivointi, kommunikaatiotaitoja -niitä myös undulaateiöta - ja ihmisten opetustaitojeni soveltamista eläimiin. Tässä vaiheessa minulla oli myös pieni papukaija, joka ihastui silloiseen miesystävääni ja muutti hänen luokseen ja myöhermmin uusille omistajille, opittuaan ensin lukemaan. Kanit ja undulaatit olivat ensimmäiset eläimeni, jotak oppivat lukemaan. Kun collieni kuolemasta oli neljä vuotta, hankin japaninpystykorvan Valan eli Vaapukan ja vuotta myöhemminb aprikoosinvärisen keskikokoisen villakoiran Banjon. Nyt ovat enää koirat jäljellä.
Ihmisten opettamistaqitoja tulin oppineeksi kun lopetin vanhempieni kovin ottein vaatimat yliopisto-opintoni ja meni maatalouskouluun, mistä pidin kovin, mutta missä oppilaat olivat minua nuorempia, jolloin tulin ohimenneeksi sanattomasti neuvoneeksi ajattelukyvyn perustaitoja ja isompaakin koulutettua älyä, niin ei ainakaan tarttenut väittää, että maanviljelijät olisivat jotenkin tyhmempiä kuin yliopistoväki edes yliopistokoulutusta vaativissa jutuissa.
Lapsena minulla oli miljoonakaloja ja asuimme omakotitalossa, jonka pihalla oli lintuja. Ehkä kymmenen vanhana minulla oli hamsteri, jota ihailin kovin. Olen aina ollut villieäinten ihailija ja hamsterissa oli jotakin samaa: eloisat silmät ja elämänviisas tyyli. Oma tyylini on aina tuntunut sopivan eläinten tyylin kanssa kovin hyvin yhteen niin, että eläinvaikutteet tekevät minulle hyvää ja minun seurani eläimet viisaiksi ja ihmisten tapaan järkeviksi, yleensä kovin älykkäiksi, vaikka muiden seurassa eläimet näyttäisivät keskittyneen syömiseen tai johonkin, missä ei ole paljon mieltä.
Kun olin 13, meille hankittiin musta keskikokoinen villakoirauros. Aluksi minä hoisin turkin ja pikkuveljeni käytti sitä kävelyllä. Kun olin 16 ja koira 3, näin Puudeli-lehdessä ilmoituksen agilitykurssista ja pääsimme mukaan. Alku oli hankala, kun koiraa ei oltu osattu mitenkään opettaa ja se vain kiljui toisten koirien luo niin, että maneesi raikui. Ensi kertaa näin, kuinka joku otti kontaktin koiraan, kun kurssin vetäjä näytti minulle mallia koirani kanssa. Näin myös ensi kertaa vapaana metrin parin päässä omistajistaan tottelevaisen koiran.
Harrastin koirani kanssa TOKOa ja agilityä. TOKOssa pääsimme avoimeen luokkaan mutta agilitykisat menivät jonkun virheen takia hylätyiksi. Opin paljon koirankoulutuksen perusasioita Villakoirakerhon TOKOväeltä ja pääsin vetämään Villakoirakerhon tapakasvatuksia, jolloin tuli aina toistettua samoja ohjeita ja ajattelin, että ne voisi kirjoittaa ylös yhdelle tai kahdelle paperiarkille ja monistaa osallistujille, mutta tuo vihkonen venyi 40-sivuiserksi A5-oppaaksi "Iloa villakoirasta - opettamisen alkeita", jokja yhdessä kokeneemman TOKOväen kanssa kirjoitettiin.
Olisin halunnut bordercollien, mutta koska en tiennyt tulevaisuudensuunnitelmiani tarkemmin, niin hankin lyhytkarvaisen collien, kun olin 18, kohta 19. Sen kanssa harrastin hakua, mutta se oli niin hidastempoinen, etten oikein saanut siihen kontaktia ja se jäi paljolti hidastahtisen isäni koiraksi. Parin vuoden päästä muutin pois kotoa ja koirat jäivät vanhemmilleni. Harrastin edelleen hakua collien kanssa ja hoidin villakoiran trimmauksen. Myöhemmin vanhempani eivät enää suostuneet antamaan koira minulle. Molemmat koirat elivät 14-vuotiaiksi.
Parikymppisestä kolmekymppiseksi luin aina silloiu tällöin klassdikkoa Tao-Te-Ching, josta opiskelin etenkin opetustaitoja.
Muuten poissa vanhempieni luota asuessani minulla on ollut hiiri, tosikiltti rotta, kanarialintuja, sosiaalisia kaniineja, ihania undulaatteja ja hetken kissa. Kaniineja tulin niiden toiveesta opettaneeksi ja opin siitä herkkyyttä, pakottamattomuutta, motivointi, kommunikaatiotaitoja -niitä myös undulaateiöta - ja ihmisten opetustaitojeni soveltamista eläimiin. Tässä vaiheessa minulla oli myös pieni papukaija, joka ihastui silloiseen miesystävääni ja muutti hänen luokseen ja myöhermmin uusille omistajille, opittuaan ensin lukemaan. Kanit ja undulaatit olivat ensimmäiset eläimeni, jotak oppivat lukemaan. Kun collieni kuolemasta oli neljä vuotta, hankin japaninpystykorvan Valan eli Vaapukan ja vuotta myöhemminb aprikoosinvärisen keskikokoisen villakoiran Banjon. Nyt ovat enää koirat jäljellä.
Ihmisten opettamistaqitoja tulin oppineeksi kun lopetin vanhempieni kovin ottein vaatimat yliopisto-opintoni ja meni maatalouskouluun, mistä pidin kovin, mutta missä oppilaat olivat minua nuorempia, jolloin tulin ohimenneeksi sanattomasti neuvoneeksi ajattelukyvyn perustaitoja ja isompaakin koulutettua älyä, niin ei ainakaan tarttenut väittää, että maanviljelijät olisivat jotenkin tyhmempiä kuin yliopistoväki edes yliopistokoulutusta vaativissa jutuissa.
keskiviikko 20. helmikuuta 2013
Keskiviikkona 20.2.2013
En tiedä, voiko tätä ihan näin arvioida, mutta mielestäni Banjo on fiksumpi kuin keskivertolukiolainen: omakohtaisempi, tietoisempi eri näkökulmien välisistä eroista, painottaa suuria keskeisiä kysymyksiä ja näyttää olevan hyvälaatuinen objektiivisuudessaan. Mene tuosta nyt sitten sanomaan, vaikutelmien tasolla kaikki, mutta itse olen niitä opettanut ja en voi olla miettimättä, että olisiko mahdollinen koirien toiveiden mukainen vuoteen lyhennetty koulu, jota halukkaat koiratkin voisivat käydä, ks. http://pikakoulu.blogspot.fi . Vaapukka vaikuttaa omalla tavallaan fiksulta ja huolelliselta ajattelijalta, vastuuntuntoisemmalta kuin Banjo, mutta se on niin vaatimaton, etten osaa sitä arvioida, ja sen japanilaiset tavat hämäävät.
maanantai 4. helmikuuta 2013
Maanantaina 4.2.2013
Olen tässä pari vuotta vai mitä lie ihmetellyt, että mikä lienee syy, kun jotain hauskaa keksin, niin heti perään jotenkin joudun keittiöön ja nappaan jotain suuhuni, vaikken edes niin pidä ruuasta. Koirani ovat joskus "sanoneet", että minun sietäisi koirankoulutuksessa miettiä, mitä menen korvaamaan onnistuneen suorituksen ilon makupalalla, siinähän tekeminen korvautuu ruualla. En vain ole saanut koulutusta sujumaan mitenkään muutenkaan, kun koirani ovat olleet laiskoja ja motivoitumattomia. Tänään sitten otin asiasta onkeeni ja ajattelin, että tekemisen meiningistä nauttiminen siis on pääseikka. Kyhäsin 20cm korkuisen esteen, mikä on puolet koirieni säkäkorkeudesta, ja ilman makupalaa tai lelua riehaannutin koirat hyppimään esteen yli, ja palkaksi "ihanalta tuntuu hyppiä"-meininki & eläytyminen tekemisestä nauttimiseen, ja suorituksen meiningin jälkeen muu sitten tylsää, apeaa. Samalla kertaa kokeilin "istu"- ja "maahan"-käskyjen meininkiä, jotka nekin tuntuivat sujuvan ja jälkikäteen olivat koirat tyytyväisiä ja minä myös. "Istu"-meininkin oli jotakin sellaista kuin tepsun tepsun, tip istahdanpa nyt. Ja "maahan"-käskyn meininki oli, että riehun ja hups sukellus maahan, sosiaalinen kontakti omistajaan ja riehun taas. Paikallaolo oli tottakai leppoisaa loikoilusta ja rauhallisuudesta nauttimista sekä sosiaalisuutta omistajan kanssa. Saa nähdä, voiko tuosta jatkaa samoilla linjoilla. Ehkä, jos tekemisen meiningistä nauttiminen onnistuu koko ajan hyvin!
sunnuntai 3. helmikuuta 2013
Sunnuntaina 3. helmikuuta 2013
Banjolle ainakin olen jo aivan pikkupennusta asti korostanut, että sen on luotettava omaan koiran elämänviisauteensa ja omaan näkemykseensä, omaan älykkääseen päähänsä, sillä sille opettamani vaativatkaan ihmisten jutut, temput ja ihmisten tapainen ajattelukyky eivät ole muuta kuin muun elämän ohessa osattavia sinällään hyödyllisiä taitoja, jotka eivät nosta korkeuksiin, joilla ei ole sen enempää virkaa kuin tuo hyödyllisyys, jotka eivät kelpaa omistautumisen kohteiksi niin kuin koirien oma elämänviisaus. Niin kuin joka alan aloittelijan, on Banjonkin usein vaikea erottaa saamiaan kehuja asian aidosta arvosta, mutta kehut ovat vain harrastamisen apuväline ja itse elämä on se, millä on väliä ja se olisi eläimen elämänviisaudesta tinkimättä elettävä! Vaapukalle en tuota pentuna niin korostanut vaan opetin TOKOtemppuja ja muutaman kuukauden vanhana lukemisen, ehkä siksi se jäi tavallaan tyhmemmäksi, vaikka nyt kun sille siitä sanoin korjatakseni, niin se näytti heti löytävän fiksuutta. Samoin, kun aamulla kehotin sitä suosimaan monimutkaisempia luonnollisia liikkeitä, niin se näytti heti niiden myötä muuttuvan fiksummaksi: liikkeissä meillä on vaistomainen tilannetajumme ja niinpä niiden variaatiomahdollisuudet ovat ymmärryksen piirin mitta.
lauantai 2. helmikuuta 2013
Lauantaina 2. helmikuuta 2013
Kun aloitin agilityn ja TOKOn harrastamisen mustan keskikokoisen villakoiraurokseni kanssa 25 vuotta sitten, minulle neuvottiin, että harjoitukset pitää aina päättää onnistumiseen. Mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen, vaan seuraavan tauon pituudella on paljon väliä. Jos koira on oppimaisillaan jonkin ison uuden jutun ja onnistuu kerran, niin palkitsen sen hyvin ja lopetan treenin kehuin siihen. Jos näyttää lupaavalta ja yritän puolen tunnin päästä uudelleen, niin yleensä menee ihan hutiloinniksi ja koko temppu myttyyn. Jos taas odotan liian kauan, monta päivää, niin koira on kuin kesälomalta palannut ja taidot ruosteessa, hyvä lupaava alku unohdettuna. Mutta jos kehun kunnolla ja samana päivänä iltasella juttelen koiralle jotakin aiheesta ja siitä, miten temppu olisi hieno tehdä, niin jos kokeilen seuraavana päivänä, niin temppu yleensä sujuu hyvin, on kuin koira olisi illalla sulatellut asian ja valmentautunut seuraavana aamuna tekemiseen ja niinpä se sitten on valmis ja hyvässä terässä, ja niin oppii tempun, jos sitä lähipäivinä muutaman kerran vielä treenataan muistin virkistämiseksi ja tempun tekemiseksi tavalliseksi rutiininoamisesti osatuksi.
Katselin videolta agilityä. Minua kiinnostaisi kovasti liikkua ja koirien kanssa olisi kiva, mutta jaksaisinko motivoitua mihinkään noin simppeliin tehtävään, kun olen näistä monimutkaisemmista niin kovin pitänyt? Mutta hauskaahan olisi juosta ja tehdä jotakin, missä yhteispelillä koirien kanssa on väliä. Minä ja Vaapukka haluaisimme laihduttaa ja tuollainen, jos mikä, olisi mukavaa!
Katselin videolta agilityä. Minua kiinnostaisi kovasti liikkua ja koirien kanssa olisi kiva, mutta jaksaisinko motivoitua mihinkään noin simppeliin tehtävään, kun olen näistä monimutkaisemmista niin kovin pitänyt? Mutta hauskaahan olisi juosta ja tehdä jotakin, missä yhteispelillä koirien kanssa on väliä. Minä ja Vaapukka haluaisimme laihduttaa ja tuollainen, jos mikä, olisi mukavaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)