tiistai 26. lokakuuta 2010

Tiistai 26. lokakuuta 2010

Aika näyttää, millaiseksi Banjon kirjoitustaito muodostuu: onko se hankala taitotemppu vai sujuva kommunikaation keino. Vasta kun sen tietää voi suunnitella esityksen, ja esitys kai muuttuu taitojen kasvaessa. Varmaa kumminkin lienee, ettei siitä tule koiratanssiesitystä vaan kahden koiran sirkustyylinen show.

Koulutuskäsitys on monimutkainen juttu, sillä se ei ole vain se, mitä koiran kanssa tekee koulutustilanteissa vaan siihen kuuluu koiran tyyli, koulutuksen rooli elämässä (motivaatio ja rasittavuus) sekä oma tekemisentapani ja asenteeni koulutukseen, elämäni ympyrät ylipäätään ja niiden vaikutus koirankoulutuksen meininkiin. Tällä hetkellä koirankoulutus on elämäni keskiössä: se ei ole vain harrastus vaan tosi iso juttu, iso saavutus, josta mietin mahdollista ammattiakin, edes osa-aikaista.

Mietin, minkä sanan pyytäisin Banjoa kokoamaan, ja tulin valinneeksi sanan VALO. Banjo siirteli A:ta lähes paikoillaan pitkän aikaa ja haki sitten lisäksi E:n ja I:n, jolloin syntyi väljä teksti
EI
VA
LO
Vierestä katsellut Vala sanoi, että se olisi halunnut itse kirjoittaa ”valo”, koska juuri sen nimi on Vala.

Onkos tuo nyt sitä hakemaani itsenäisesti kirjoittamalla kommunikoimista? ! Suurta edistystä.

Kuitenkin mietin, että moraalitonta tuo: häädin Banjon pois vierestäni nukkumasta! Kunpa parantaisi tapansa! Sanoin sille, että kaiken hyvän tuhoaminen on vihollinen teko, ei sellaista sovi tehdä.

Jos mun koira on paha, niin ei mun hotsita antaa sille asemaa. Toisaalta koulutuksen pointti on pelastaa maailma siltä osin kuin se on eläinten taidoista ihmisille tarpeellisilla saroilla kiinni – ei niinkään paapoa mun kahta koiraa. Toisaalta on ihan eri asia olla kivan kullannupun kaveri kuin jonkun sellaisen, joka sabotoi arvojani. ei niin että arvoja saisi toisen, koirankaan, puolesta päättää, mutta jotkin asiat vain ovat hyviä olemassa ja toiset huonoja, joten hyvän ja pahan välinen ero on ihan eri juttu kuin vaikkapa koiran nukkumapaikan valinta tai päivittäiset tekemiset ja ruuat ja tavat.

Pidin Banjolle saarnaa: ”Elämässä olemme kaikki muiden armoilla. Kukaan ei yksinään selviä. Ei voi tavoitella vain itselleen hyvää ja muille huonoa vaan on liittouduttava ottaen tavoitteeksi hyvä kaikille. Vasta silloin on kyllin vahva. Paha on turhan päiten toisten hyvän elämän rikkomista. Se ei ole sama kuin voima, vaan terveys tuo voiman, on oltava itse voimakas ja oltava itsellä monta voimakasta ystävää ja hyvät välit muuhun maailmaan. Mutta kaikkien (paholaisen) kanssa ei voi liittoutua, sillä paha ei huolehdi liittoumasta omaa osuuttaan, jolloin on vain oltava vihollisissa väleissä ja manipuloitava tuota pahaa, jos se kerran on paras tilanne, mihin pääsee. Valinta hyvän ja pahan välillä on suuri kaikenkattava päälinjaus: jos sinä tuhoat minun elinoloni, en minä tahdo olla kanssasi, mutta jos valitsisit hyvän, voisimme liittoutua saaden hyvän elämän koko porukalle.” Banjo tuli lähelleni nukkumaan. ”Tämä oli käytävä läpi blogissasi.”, se tuntui sanovan.

Vielä minua epäilytti, joten jatkoin saarnaani: ”Ne asiat, joiden puolesta saa olla ovat sydämen vakaumuksia, kuten vaikka Valan ystävyys, eivät teknisiä seikkoja. Jos olet vain ajatellut, että noin olisi hyvä, ei se riitä syyksi uhrata mitään tai taistella sen vuoksi. Joka kerran kun ymmärrät, mitä jokin asia merkitsee elämälle, tunnet siitä, tunnet onko se hyvä vai huono asia. Niinpä tunnevakaumukset liittyvät syvimpään ymmärrykseesi, kun taas tunteettomista teknisistä ajatuksista puuttuu aito seuraukset käsittävä ymmärrys kokonaan. Siksi tunteen puolest on taisteltava muttei ole oikeutta uhrata mitään teknisistä syistä.” Mietin vain, että millainenkohan koirani on, ja osaako korjata sen, jos se on vääränlainen. Minne tieni vie?

Joskoira tai ihminen elää liianleveästi ymmärtämättä, miksi sitä paapotaan, ja ymmärtämättä, miten paljon typerämpi se on kuin paapojansa, niin se pääsee huonoille teille. Siksi kai minun sopii vaatia koiriltani enemmän: kuuliaisuutta, tapoja, ymmärrystä ja kuuntelemista. Naapurillani on sekarotuinen pystykorva, joka on kovin tottelevainen. Hän näyttää käyttävän koko arvovaltaansa sen komentamiseen, kuin aikuinen elämää nähnyt ihminen teini-ikäisen seurassa. Saman mallin mukaan voisin komentaa koiriani paljonkin enemmän kuin nykyinen makupalakoulutus. Ehkä se tosiaan tekisi hyvää…


Pidin koirien kanssa pientä palaveria. Sanoin, että ”Ei-Valo” ei kelpaa esikuvaksi mutta ”Valo” kelpaa, ja kysyin Banjolta, ymmärtääkö se, miksi niin on. Banjo vastasi, että Ei-Valo on huonompi ja että esikuvasta otetaan mallia, jotta tulisi hyvä tulos – siksi.

Vielä pitää tehdä, mitä tämän ”sirkusprojektin” kanssa tehdään. Olen panostanut siihen paljon ja niin ovat molemmat koiratkin. Sitä paitsi meille kaikille ovat keskinäiset suhteemme tässä yhteiselämässämme tärkeitä. Olo on ollut tänään kuin olisin teinityttäreni kanssa riidellyt, Banjon siis: koiran vuosia sillä on jo 13 (1 vuosi 10 kk) – alkava murrosikäkö ja itsenäistymisprosessi…

Sanoin Valalle, että ajattelun sääntö numero yksi on katsella puuta, luonnollista tervettä puuta. eli ei siis omenapuuta, jonka oksat ovat katkotut ja väännellyt, ajatellessaan mitä tahansa. Se yritti ja tuntui rauhoittuvan, ei ollut enää sotajalalla hiljaa mielessään.

Mitä minä huolin? Ei koirillani ole ikää ja kokemusta tietämystä päättää edes arkielämän asioita itse vaan koheltavat pitkälti minun varassani. Ei kokemattomalle voi antaa aikuisen valtaa, muttei myöskään kieltää siltä sivistystä. Kai minä siis voin koiriani kouluttaa, opettaa, paapoakin, kunhan muistan myös moraaliläksyihin uhrata aikaa ja karsin hankaluudet sitä mukaa, kun koiran ymmärrys tuntuu kehittyvän – vai onko se vaikutusvalta, joka edellyttää vastuuta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti