sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Punainen vaahtomuovi-L, jossa kangasmaalilla valkoinen L tai ehkä hiukan haaleavärinen valkoinen, ja päällystämättömät punaiset A ja O valkoisella pohjalla ovat valmiita. Nyt voi jo kirjoittaa vaahtomuovikuutioista VALA JA BANJO, muttei yhtä aikaa, sillä A-kirjaimia on vain kaksi. JOULUsta puuttuu vielä kaksi U:ta.

Voisi kuvitella, että koirani ovat kovin älykkäitä, tavallaan ovatkin, mutta kai siksi, etteivät puuhaile niin kovin paljoa älyllisesti haastavaa päivittäin, ne ovat laiskanlaisia ajattelussaan: ajattelevat vain jotakin ja aika lyhyesti, vaikka kykenevät selitettäessä ymmärtämään enemmänkin. Siksi koulutus on minun varassani aika pitkälti, kun en mieti niin maata myöten sitä, mitä tehtäisiin, en siis jatka aina samaa niin kuin koira luulisi vaan katson, mikä parhaiten edistäisi koulutusta ja treenataan sitten sitä, ihan mitä sattuu milloinkin. Jotain koiran urautumistaipumus kuitenkin vaikuttaa, kun ei voi ihan mitä tahansa treenata vaan aina tarvitsee valmistella jotenkin tyyliin” tehtäisiin seuraavaksi vaikka sitä ja sitä” ja antaa koiralle aikaa sopeutua odotuksiin. Ihan heti jos ottaa erilaisen harjoituksen kuin mitä koira oli odottanut, niin sen huomio ei ole yhtä tarkka vaan se on kuin unenpöpperöinen. Tuttuja temppuja voi ottaa suoralta kädeltä varoittamatta mutta uusimpia ei, jollei niitä ole juuri viimeisekswi harjoiteltu.

Näyttää siltä kuin hankalilta osin Banjo identifioituisi niihin asioihin, jotka sillä ovat eri mielipiteitä kuin toisilla eikä identifioidu kaikkiin mielipiteisiinsä niin kuin pitäisi. Siksi sanoin sille, että kaikilla ihmisillä ja eläimillä on samat perusasiat, joita he tarvitsevat elämässään: on uni, ruoka, vesi, ystävät, toiminta, liikunta ja myös luonto on tärkeä vaikkaivät kaikki sitä huomaa. Niinpä se, mitä minä olen, on pitkälti sama kuin mitä muut ovat, kaikille pitkälti samat asiat ovat tärkeitä. Jos siis tunnistat identiteettisi eli ne asiat, jotka sinusta ovat hyvi’ ole3massa elämässäsi, niin se on lähellä sitä, mikä on hyväksi muille, he tekevät siitä oman versionsa ja se on heidän identiteettinsä – näin saat helpolla ystäviä.

Jos haluamme esityksen, on sitä varten harjoiteltava sirkustemppuja, mikä voi olla ihan kivaakin. Vala olisi puoliksi sirkustemppu- ja puoliksi kirjoitusharrastunut ja Banjo kinuaa, että ensiksi ainakin lisää kirjoittamista. Kumminkin minusta tuntuu, ettei nyt olla kirjoitusvireessä vaan pitäisi tehdä jotakin helpompaa ensin. Sirkustemput sopisivat siihen…
Esitykseen olisi kai minimi noin 15 sirkustyylin temppua, iloista akrobatiamaista:
Renkaan läpi hyppyjä
tervehdi/kerjää
hyppy jalan yli ja käsien muodostaman renkaan läpi
kierähdys paikoillaan molempiin suuntiin
seuraaminen koirat molemmin puolin
kumarrus
pujottelu jalkojen välistä askelten tahtiin
hyppy toisen koiran yli
kävely kahdella tassulla eteen taakse ja ympäri, lähellä ja kauempana
jne.
Mitäköhämn muuta pitäisi ottaa harjoiteltavaksi? Olisi kiva jokin oma temppu. Kai tuosta voi kehitellä sen mukaan, mitä koirat hyvin oppivat…
Lisäksi on laatikon valitseminen, tietovisa, laskeminen haukkamalla ja kirjoittaminen kuutioilla.
Ai niin ja Banjon hattu!
Ja pallille pitää osata mennä ja siuell’ä odottaa. Noutamista ja kantamista olisi hyvä harjoitella paljon. Sillä voi olla käyttöä monenlaisessa. Lukemalla tunnistamisnoutoa voisi harjoitella kanssa. Mutta pääasia on tavallinen noutaminen.
Sitten on häiriöihin totuttelu ja esiintyminen yleisölle, tsemppi ja näytökseksi kasaaminen.

Otettiin jalkojen välistä pujottelua ensin Valan ja sitten Banjon kanssa, lopuksi Banjo hetkeksi pallille. Oppivat vähitellen lisää. Ihan hyvä idea treenata temppuja nyt: saadaan yhteispeliä paremmaksi, vielä ei olla kirjoitustreenitasolla.

Katsoin Banjon kanssa yhdessä seurakuntavaalien vaalikonetta. Banjon mielestä kirkon on tärkeintä auttaa vanhuksia ja muita hädänalaisia, koska heillä on suuri hätä elämässään. Muutenkin sillä oli harkittuja mielipiteitä. Toki olin korostanut sille tehtävän tärkeyttä. Puolueeksi valitsin Vihreät, koska he kannattavat eläinten oikeuksia. Onko väärin, jos äänestän yhteisen mielipiteemme puolesta, kun kerran itsekin olen samankaltaisilla linjoilla?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti